Meidän perheen viettäessä huoletonta ja suorastaan rilluttelevaa viikonloppua taisteli toisaalla keskimmäisen luokkatoveri hengestään. Suruviesti yllättävästä sairaudesta ja kamppailun häviämisestä saapui eilen.
Lapsen kuolema tuntuu epäreilulta ja karsealta virheeltä. Eikö tätä joku kykenisi sittenkin perumaan?
Koko sydämestä haluan lähettää osanottoni suloisen lapsukaisen menettäneelle perheelle. Olen sanaton.
Pysäyttävää.
ReplyDeleteOsanottoni.
Niin surullista. Ei pysty muuta edes oikein sanomaan.
ReplyDeleteIhan kamalaa ja epäreilua. Vaikea ajatella, kuinka kauhealta tuosta perheestä mahtaa juuri nyt tuntua. Toivon heille voimia! Lämmin halaus sinne! Kaisa
ReplyDeleteMinäkin koin kaksitoistavuotiaana samanikäisen Ystäväni menehtyvän leukemiaan ja vaikka siitä on kulunut kohta viisikymmentä vuotta, muistan yhä sen tuskan ja pelon kuoleman edessä. Muistan ihmetelleeni kuinka perhe voi selvitä tuollaisesta menetyksestä ja kuitenkin olin onnellinen, että omat vanhempani säästyivät lapsensa menettämiseltä.
ReplyDeleteHirveä tilanne. :-( Elämä on joskus niin epäoikeudenmukaista. Samaan aikaan, kun pultsarit hilluvat tuolla kadun varressa ja pelastuvat juopon tuurilla vaikka mistä, nuoret ihmiset kuolevat ihan turhaan.
ReplyDeletePuistattaa lukea, että ihmiselämät pitäisi arvottaa, kuka ansaitsee kuolla ja kuka ei.
ReplyDeleteOlen pahoillani mikäli kirjoitukseni on mielestäsi ihmiselämän arvottamista, itse en asiaa näe niin.
DeleteJätäthän kommenttiisi seuraavalla kerralla nimimerkin, kiitos.
Puistattaa lukea, että ihmiselämät pitäisi arvottaa, kuka ansaitsee kuolla ja kuka ei.
ReplyDeleteVilijonkalle,
ReplyDeletesinun kirjoituksesi oli hienotunteinen ja hyvä,
tarkoitin kirjoitukseni yläpuolella olevaa kommenttia.
Lapsen kuolema on aina käsittämättömän epäoikeudenmukaista. Olen pahoillani väärinkäsityksestä.
t. Kirsti
Väärinkäsitys siis, anteeksi!
Delete