Tukeuduimme tänä unisen sumuisena sunnuntaina uuden lähiravintolan ammattitaitoon. Yksinkertaista, herkullista ja terveellistä: vihreänä pöydässä brokkolia, pinaattia sekä papuja, proteiinina sitruunakanaa sekä paria muuta kiekuvaa erilaisissa chilipähkinähöysteissä. Ja sunnuntain kunniaksi oikein paistettua riisiä.

Kaikkien tultua kylläisiksi suljin toimituslaatikot ja tulevalla viikolla niistä saa kuopus monet hyvät lounaseväät kouluun.

Kiinalla on siis hyviäkin puolia, kuten keittotaito ja ravintolaruokien edullisuus. Tuo kaikki, josta kuvan ulkopuolelle jäi 1/3 rasioista, maksoi 18 euroa.

Pyörällä päästä

Halot sentään tuli sahatuksi oikeaan mittaansa, mutta ukot karkasivat ennen kuin ennätin maksaa... Muutama minikurpitsa keikkuu muistuttamassa tulevan viikonlopun oranssista juhlahumusta. Talvi lienee alkanut, sillä kiulu vuotaa kuivuuttaan. Odottamani opastettu kävely muslimikortteleihin paruttiin. En oikein saa otetta tästä viikosta. Sekavaa. Onko tällaista yleimaailmallisestikin ilmassa?

Illan hämärtyessä

Tänään oli viimeinen päivä ei-pekingiläisille muuttaa pois. Iltapyöräilylle suunnatessani kuvittelin tunnelman olevan vähintäänkin vauhdikas. Mutta ehei, kaduilla oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa ja vauhdissa hyörivät ainoastaan lapsukaiset! Kaikki muuualta tulleet eli 3/4 kyläläisistä olivat jo hoitaneet asiansa, tyhjentäneet murjunsa sekä lukinneet ovet perässään. Jäljellä olevat Pekingin asukasstatuksen omaavat jatkavat sinnikkäästi normaalia elämäänsä vielä joitain päiviä.

Viideltä ostettiin kiinankaalit illallistarpeiksi, matkattiin kohti kotia ja vilkaistiin kepeästi isonenää olan yli "nihaot" heittäen.

Lähempänä kuutta ilta jo hämärsi ja kostea kalseus laskeutui, bussilastillinen työmiehiä palasi kotiin ja minunkin sormeni paleltuivat. Näkemiin kylä, huomiseen.

Kiitos mongoleille

Miten lie onkaan, mutta täällä viikonloppuisin kalvaa pieni tekemisen puute. Mitä koko perhe voisi yhdessä mennä tekemään tai katsomaan? Muurille vai temppeliin, ne kaksi "suurempaa" vaihtoehtoa tuntuvat olevan, mikäli ovesta haluaa ulos mennä. Päädyimme muurille, tänä sumuisena ja vaarallisen ilmanlaadun lauantaina. Hieman kauemmaksi kaupungista Jingshanlingiin, paremman ilman toivossa.

Ensimmäiseksi meidät toivotti tervetulleiksi elämää suurempi hepokatti. Juuri ja juuri kämmenelle olisi mahtunut, niin kaunis vihreä otus!

Alhaalla laaksossa tuore hauta kukkalaiteineen ikään kuin muistutti kuolevaisuudestamme.

Ja pieni ravintola muurin päällä taas sinnikkäästä yrittelijäisyydestä.

Muurilla kivuttiin, kavuttiin, kurkisteltiin ja kuvattiin, kuten aina.

Ihmeellinen muuri ja kaihoisa maisema antoivat jälleen kerran parastaan. Välillä mentiin nelinkontin, toisinaan juoksuaskelia pidätellen. Näillä eväillä jaksaa taas joitain päiviä sisätiloissa saastepakolaisena. Ylistys ja kiitos muinaisille hurjille pelottaville Mongoleille!

Huhuja

Slummihan tuo kyläpahanen on. Ihan rehellisesti kun asioita tarkastelee, niin aivan ala-arvoisissa oloissa ihmiset siellä ovat asuneet. Yksinkertaiset tiiliseinät, ikkunalasina toisinaan vain muovi, vuotavia kattoja ja kissanmentäviä reikiä siellä täällä. Kylpyhuoneen virkaa ovat toimittaneet katujen ulkohuussit kaduilla ja vesipisteet, kuten jokin yleinen viemärintapainenkin, joihin yöpottien sisällöt muiden jätevesien mukabna kaadetaan. Sähköviritelmistä en taida uskaltaa edes kertoa.

Mutta samankaltaisessa tilassa taisi Vanha Porvookin olla 50-vuotta sitten, vai? Rajuja korjauksia vaadittaisiin näiden asumusten nykyaikaistamiseen. Mutta olisiko se sittenkin ollut mahdollista?

Köyhyydestä kertonee se, että kuorma-auton lastia katsellessa täytyy oikein keskittyä, että ymmärtää onko kysessä muuto- vai roskakuorma.

Jotkut sinnikkäät vielä jatkavat tavallista arkeaan, viimeiseen päivään saakka kuulemman. Viihdykkeinään ulkomaalaiselle ei niin imartelevat huhut. Kylän paikalle laajentaa erilaisten väittämien mukaan joko meidän lasten koulu, naapurin englantilainen, tai jokin muu. Ulkomaalaisten vika joka tapauksessa. Kummallista kyllä päivän tiedustelujeni perusteella yksikään näistä kouluista itse ei tiedä laajennuksistaan mitään. Mitä tästäkin taas pitäisi ajatella?

Tänään

Viileät aamut ja kylään ilmestyneet toppatakkipajat enteilevät jo lähestyvää talvea. Mannerilmastossa ei kannata jäädä odottamaan syksyä talvitakin hankinnassa, sillä kesästä talveen siirrytään viikossa.

Nopeatahtista on myös maan kehitys ja uudistusinto. Lähikylämme lähtölaskenta on nyt tosiaankin alkanut. Kuun loppuun mennessä alkaa jyräys. Vielä viime viikolla oli tunnelma tyyni, nyt kaduilla vilistävät lavapyörien päälle kootut muuttokuormat, viikonloppuna järjestäytyneesti ryöstettiin useita varakkaiden koteja, kotiapulainen ei ennätä töihin uuden kodin etsinnältään, rakennusmiehille ei kuulemma olla maksettu palkkoja koska kotien mentyä he eivät kohta enää ole täällä mitään vaatimassa...

Tuntuu niin epätasa-arvoiselta. Me uudessa hulppeassa kodissamme pohdimme vietämmekö takkaillan vai pujahtaisimmeko taas saunaan puhdistautumaan tai kuten nyt, menisinkö joogaan vai zumbaan.

Tänään jooga voitti. Ja sitten pyyhin lattiat Pekingin hiekkapölyistä itse.