Hyvä kuva

On se aika vuodesta jolloin suhtaudun kesämuistoihin lähes uskonnollisella hartaudella ja kunnioituksella jotain ylempää kohtaan. Kuuraisen maan paleltaessa varpaita ja auringon häämöttäessä harmaankellertävän sumun läpi on ihanaa paeta kesäkuva-albuumin syövereihin.





En minä oikeastaan vain kesää sieltä albumeista mennyt etsimään, vaan tietynlaista inventaariota tein. Eräs pidempään täällä työskennellyt henkilö nimittäin paukutti, että olen myöhässä, ettei täältä enää hyviä kuvia saa, että turha toivo, hyviä kuvia ei enää tule! Ymmärrän yskän mikäli hyvän kuvan kriteeri on vanhanajan hutongin tunnelman vangitseminen filmille. Onneksi en mennyttä haluakaan kuvata, vaan sitä mitä näen juuri tänään ja nyt, mitä ympärilläni tällä hetkellä on. Eihän kukaan voi omasta elämästään olla myöhässä!

Pidän kuvistani. Ne ovat minun tuotoksiani, muistojani, kuvia minun mieleen.
Tässä ja nyt on hyvä.

Ensimmäinen

Aamulla sytytin ensimmäisen kynttilän, katoin juhlakaluston ja riisipuuro hautui valmiiksi peräti ennen puolta päivää.



Illalla asettelin tarjottimelle pienen glögihetken ja nautiskelimme miehen kanssa kaksin lasten mentyä nukkumaan.
Aika suomalainen adventti. Siitä oli eksotiikka kaukana.

Kysymysten äärellä

Pekingissä on 600 000 ulkomaalaista. Paljon Koreasta, ameriikkalaisia ja kanadalaisia paluumuuttajia, mutta sitten myös tällaisia kuten me , muutamiksi vuosiksi työn ja uteliaisuuden perässä muuttaneita. Säännöllisin väliajoin tapaamme eri yhteyksissä pariskuntia jotka ovat ns. previsiitiillä, katsastamassa paikkoja, että joskos mekin. Silloin tulee analysoitua hyvinkin tarkkaan elämää täällä, "selviytymisstrategioita", huippuja ja kuoppia. Kuten taas eilen. Melkein pää menee moisesta sekaisin. Ja sitä samaa keskustelua käydään päivästä ja viikosta toiseen myös jo täällä asuvien kanssa.

Jospa tänään ei tarvitsisi analysoida, sen kun porskuttaisi vaan eteenpäin. Ensin Suomi-kouluun, sitten joulumyyjäisten kautta kaupungille lounaalle ja illalla tuttujen tupareihin. Tavallinen lauantai ilman syvällisempiä pohdintoja, kiitos.

Raikastavia tuulahduksia

Mopoilin asioilla, näin kaikenlaista. Harmaata ja pöyristyttävää optimismia. En minä näistä maisemista välitä vaikka mielenkiintoisia tapahtumia täynnä onkin. Tarkalleen en osaa sanoa missä eniten viihtyisin. Onneksi, sillä silloin tulisi pakonomainen tarve päästä juuri sinne!




Mutta myönnettäköön hinku hypätä kalenterissa kolme viikkoa eteenpäin tuntui välttämättömältä toimenpiteeltä nämä kuvat mökkirannastamme nähdessäni. Uuden tönön rakentamista säännöllisesti seuraava lanko oli dokumentoinut puurakenteiden ja tuulensuojalevyjen lisäksi myös maisemaa. Oi oi oi. Kiitos hänelle. On siellä vaan hienoa!

Sininen on niin puhdas. Tuuli lempeä. Eikä hurinaa tai hölinää missään.

Kiirettä?

Tänään on ilmeisesti kiireinen päivä. Aamupäivällä minun kiinanopettaja jätti ilmaantumatta ja iltapäivällä kuopuksen viuluopettajaa ei näkynyt tahi kuulunut. Sama meno melkein jatkui illalla keskimmäisen piano-opettajan saapuessa 40 minuttia myöhässä. No, hänelle se annattakoon anteeksi kun on viimeisillään raskaana.

Minun arkeni on pienistä palasista koottu, kaikella on aikansa ja paikkansa. Siinä on hankalaa pitää rytmistä kiinni jos muut alkavat liikaa sooloilla. Onneksi kansainvälisiin taiteilijakavereihin voi luottaa. He tulevat tunnollisesti tapaamisiimme, kuten tänään. Ehkä kyse on priorisoinnistakin. Ollaan ymmärretty jotain tärkeää: Kurinalaisuus ja säännöllisyys ovat perusedellytyksiä luovuudelle. Rytmissä on pysyttävä jotta syntyy tuloksia. Sen kun vielä saisi paukutettua näille meidän perheen opettajille...

Työ tarjolla

Olen jo viikon yrittänyt saada näyttelyaineistoa kokoon. Hah, ajatukset vain harhailevat kaikkialla muualla, keksin kaikenlaisia muita kuvasarjoja, mitä oikeastaan nyt kaipaan, koska en ihan tiedä mihin rajan vetäisin. Liityyvätkö esimerkiksi bambukuvat taloteemaan? Ei ilmeisesti.

Oikeastaan tarvitisisin managerin. Sellaisen joka kertoisi milloin ja missä tarvitaan millaisia kuvia, hän hoitaisi kaupat ja hankkisi painot ja ilmoitukset lehtiin ja kaiken. Minä vain tekisin näitä sarjoja ja kuvaisin lisää, sommittelisin ja muokkaisin. Että sellainen työ olisi nyt tarjolla! Oikeasti. Työajat joustavat ja provikkapalkka. Voisiko joku kertoa onko tällaisia ihmeihmisiä olemassakaan?

Viisaus

Hellikää! Naurakaa! Niin sujuu päivät mukavammin.

(Shunyiläinen sananlasku.)

Onneksi

joskus on kaunistakin. Kiitos ihanan tuulen.





Kirkkaus auttaa ehkä hieman sietämään tuota sisarusten välistä kahnausta. Miten ne jaksavat toisiaan niin halveksua, nälviä, tahallaan ärsyttää? Keskellä kaunista pyhäpäivää? Odotan huomista jolloin ripottelen heidät taas koulun eri kolkkiin.

Perjantaita

Eikös työpaikoilla perjantaisin lähetellä sähköpostitse tovereille vitsejä, näin olen ymmärtänyt. Äsken kuvakirjastoa läpikäydessäni törmäsin kahteen minulle uuteen kuvaa, jotka teille nyt näytän. Kas tässä, keskimmäiseni:



Äidin tietokoneeseen koskeminenhan on kielletty... kuvanottohetkellä lapsi on ollut koulusta kotona "kipeänä"... Mutta silti kiitän meidän pelleä näistä, tuli niin huvittunut mieli kuvat löytäessäni. Sopivat loistavasti päivän teemaan: ilmanlaatumittareiden numerot loppuivat aamusella kesken ja netissä luki vain "crazy bad".

Hullun hauskaa perjantaita kaikille, ottakaa rennosti. Maistakaa illallisella vaikka tuoreen kirpakkaa Beaujolais Nouveauta!

Oivalluksia

Ajattelin pitää valokuvanäyttelyn vielä ennen joulua. Teemaksi on ilmeisesti muotoutumassa talot, ja niiden katoavaisuus. Vähän naurattaa itseänikin, sillä olen päätynyt peräti niinkin hienoon ajatukseen, että kiinalaisissa taloissa on koristeellinen katto, kerrokselliset seinät ja monesti myös lattia - ei aina. Kyllä tästä vielä näyttelyn aikaan saan. Voi vain olla, etten (tälläkään) kerralla kirjoita kokoelmasta sen kummempaa syvällistä esittelyesseetä. Kunhan pläjäytän kuvat sienille ja katsojat saavat vetää omat johtopäätöksensä kuvaajan aivoituksista.

-----

Muutenkin ajatukset ovat näkemisessä ja kuvissa. Keskimmäisen silmä vaivaa jälleen ja hän on ajoittain kovin surkea. Alamme tulla miehen kanssa tulokseen, että on ryhdyttävä itse aktiiviseksi tiedon etsijäksi ja yhteen kokoajaksi. Viikon elämys liittyykin juuri tähän, sillä saimme lääkärissä kurkistaa silmään sisälle ja nähdä ongelmakohdan todella suurena tietokoneen ruudulta. Vau, se oli maallikolle sekä estettinen, mielenkiintoinen että valaiseva kokemus. Ymmärsin silmälääkäreillä olevan kaunis työ!

-----

Ilmanlaatu tänään "hazardous".

Savussa

Meillä savuaa, joka pöpelikössä ja lähikylän kadunkulmissa. Ihan oikeasti on ollut ihastuttavan kirkas ja kuulas alkutalven päivä. Mutta lieneekö meneillään jokin yleinen kaskeamisviikko ja roskienpolttokamppanja, en tiedä, kovasti tuo savun tuottaminen on muodissa... Kuten Shanghaissa, järkyttävä pilvenpiirtäjän palaminen. Reilu vuosi sitten Shanghaissa käydessä ihastelimme bambusta koottuja sekä kauniita että varmasti miellyttäviä rakennustelineitä. Enää en ihastelisi. Yksikin villi kipinä ja tulos on luettavissa päivän lehdistä. Eipä tullut silloin moinen vaara mieleenkään. Hurja maailma.

Saahan sitä aina ehdottaa

Senkin uhalla, että joku suuttuu niin vertaan Martta Wendelinin ihastuttavia maalaisromanttisia kuvituksia ja pohjois-korealaista julistetaidetta toisiinsa. Niissä on mielestäni jotain samaa, aurinkoisuutta, viattomuutta, eteenpäin pyrkimistä. Ehkei niin kauhesti yksilön ajattelua... Wendelinin kuvat 40-luvulta, toiset kaksikymmentä vuotta myöhempää. Mitähän taiteilijat olisivat tuumanneet yhteisnäyttelyideasta?

Kaunis sunnuntai!

Isänpäivä, yllätti minut. Onneksi on Suomi-koulu jossa nuoremmat lapset tekivät kortit... Esikoinen sepitti isänsä tyttärenä aamusella pitkän runon. Minä taas, isääni tulleena, en ole sepittänyt mitään, varsinkaan riimillistä. Toivotan isälleni täten tavallisesti vaatimattomasti vain, Hyvää Isänpäivää!

Lunan ompelimo

Uusien kenkähankintojen suhteen menetin toivoni jo kaksi ja puoli vuotta sitten. Tässä maassa naisen jalka kokoa 40 hipoo jo kummallisuutta. Ja kieltämättä myyjien "päin jalkaa" nauraminenkaan ei tunnu kivalta, vaikka kuinka se onkin vain hämmenyksen peittelyä.

Mutta vaatteita on minunkin saatava myös kesä- ja joululomien välissä, uusia ja erilaisia, sen verran olen turhamainen. Marketeista ei auta lähteä vaatteita etsimään, sekä laatuvaatimusteni että kokoni (44) vuoksi. Joten onneksi kaupunki on pullollaan toinen toistaan taitavampia ompelijoita ja räätäleitä.

Lunan vaatteiden kopiointitaitoihin olen luottanut jo pitkään. Viime keväänä hän joutui muuttamaan purettavasta kylästä toiseen, mutta asiakkaat seurasivat taidon ja herttaisen palvelualttiuden mukana. Oman eksoottisen sävyn uusiin vaatteisiin luo ompelimosta mukana seuraava kivihiilen ja tupakan muodostama hutongin ominaishaju.

Luna on minun Stocka.

Linjoilla jälleen

Ja näin on taas yhteydet saatu pelaamaan. Olisi ne oikeasti olleet käytettävissä, mutta nolostellen on myönnettävä että tuo palomuuritunnelin nettiostaminen tuottaa minulle edelleen vaikeuksia...





Viikonlopun elämys nro 1 oli värikkään, karmaisevan, vauhdikkaan, äänekkään, kliseisen ja taidokkaan akrobaattiesityksen näkeminen. Tunti sellaista menoa, ettei sitä pidempään kykenisi katsomaankaan. Olivat pojjaat ja tytöt harjoitelleet!