Thursday, August 19, 2010

Vastakohtia taas




Ajauduin markkinahalliin, jossa oli kansalle tarjolla satoja metrejä kelloja. Kimaltelevia, muovisia, kopioita, reppanoita, pilipaleja kelloiksi kutsuttuja esineitä. Ihan inhottaa, miten ihmeessä edes moiseen paikkaan jouduin?! No uteliaisuuttani tietenkin, kun on joka oven taakse kurkistettava... Tämä pikainen vierailu kellomarkkinoilla kuitenkin herätti minussa ajatuksia nykyihmisen hillittömästä kuluttamisesta, kiinalaisesta tavarantuottamisesta sekä kansantalouden väkisin vireänä pitämisestä. Valmistetaan käsittämättömät määrät halpaa tavaraa, jota kansa ostaa, joka menee hetkessä rikki, jolloin ostetaan uutta tilalle joka lisää taas työllisyyttä. Kätevää.



Onneksi osuin myös kadunpätkälle, jolle kymmenet papparaiset olivat kokoontuneet pelaamaan dominoa. Todennäköisesti päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen he pelaavat. Säästä riippumatta. Heidän aikansa on pysähtynyt eikä heillä mokomia turhakekelloja ranteissa näkynyt. Onneksi näin myös kaunista, muuten alkaisin selata Finnairin tai Aeroflotin sivustoja jo nyt!

7 comments:

  1. Todellakin! Kamalaa materiaalin tuhlausta kun esineitä ei tehdä kestämään,mutta mukavaa huomata että siellä on kuitenkin tuollaisia pysyviäkin/kestäviä "elementtejä". :)

    ReplyDelete
  2. mun mies tuli kerran kotiin mukanaan noin sata tuollaista kelloa. ne olivat kaikki rikki tai patteri loppu. nyt mulla on laatikollinen rumia kelloja ja olen niita jaellut lapsille kun en ole muutakaan keksinyt. miehen kaveri oli joskus myynyt naita kelloja netin kautta.
    sain myos paljon sellaisia 'intialaisia indiska' laukkuja. ne ovat kayneet kaupaksi kaikille suomalaisille. minusta aika kauhean rumaa intiakitchia mutta makunsa kullakin.

    ReplyDelete
  3. Minäkin tahdon pelata Dominoa!! -kyllä mies taas ihmetelee, että mistä näitä ehdotuksia pulppuaa kun illalla haastan hänet dominopeliin!

    ReplyDelete
  4. Ja siellä meidän toisaalla, nämä tälläiset kellot menevät kaupaksi enemmän kuin hyvin. Minä manailin tänään kaupungilla, kun tuntuu että täällä Suomessakin kaikki tavarat tuntuvat tulevan yhdestä suuresta tukusta (lue Kiinasta), ei löydy vaihtoehtoja verrattavaksi...

    ReplyDelete
  5. hietzu, nuo papparaiset ovat todennäköisesti elämänsä aikana kokeneet niin kovia, että heitä ei enää tässä vaiheessa riko tai hempauta mikään! Järjestäen iloisia ja ystävällisiä ihmisiä.

    Aurinko, mä en todellakaan tiedä millaisen kohtauksen järjestäisin jos joku tulisi meille sadan kopiokellon kanssa. Toisaalta voisihan niitä käyttää vaikka romutaidekurssilla materiaalina...

    eilen tänään huomenna, meillä on mökillä vanha domina, tuu ensi kesänä matsiin!

    pikkujutut, valitettava tosiasia! On vaikeaa käsittää kuinka "kaikki" täällä valmistetaan. Tai ei oikeastaan, tunnemme sen keuhkoissa päivittäin! Eilen oli taas sellainen ilma, etteivät lapset saaneet olla välitunteja ulkona ja itselle tuli päänsärky asioilla mopoillessa jo aamusta. Onneksi kotona on markkinoiden parhaat ilmanpuhdistimet!

    ReplyDelete
  6. Ou jee mitä kelloja ja kuinka paljon...suututtaa moinen rääsän valmistus. Ja minä varmaankin saisin sydänkohtauksen, jos joku tulisi meille sadan tuollaisen kanssa.
    Onneksi tuli nuo ukot heti perään.

    ReplyDelete