Wednesday, August 11, 2010

Usko tieteeseen




Huumorin lisäksi raikkauden avulla sitä ihminen jaksaa. Oltuamme kotona Pekingissä peräti reilun vuorokauden aloin jo haalita ympärilleni selkeitä ja puhtaita värejä, erityisesti kontrastiksi vallitsevalle ulkoilmalle.

Niin, tiesittehän että kun pekingiläinen puhuu ilmasta tarkoittaa hän nimenomaan ilmanlaatua eikä suinkaan säätä. Kylmyydestä, sateesta tai kuumuudesta melkein viis, sillä ulkoilun mielekkyyden sanelee sään sijaan saasteen määrä. Näin juuri kaksi käyrää jotka kertoivat rinnakkain metsäpalosavun saastuttaman Helsingin sekä muuten vaan saasteisen Pekingin ilmanlaadun. Jopa minä vähemmän matemaattisena henkilönä osasin siitä lukea, että Helsingin kamalimmat saastepiikit ylsivät juuri ja juuri Pekingin erinomaisten päivien tasolle. Joten tässä välissä haluan lohduttaa kaikkia helsinkiläisiä, että kuolemaksi ei naapurin palot teille ole, kun täälläkin olemme hengissä säilyneet. Ja samoin ne 17 miljoonaa muuta kaupunkilaista. Hassua kyllä, mutta netissä on kuulemma suljettu Pekingin ilmanlaadusta kertova sivusto...

4 comments:

  1. Mielenkiintoista, ja ikävää. Minä en ole jaksanut savun tulosta tänne murehtia, mutta venäläisiä olen kyllä murehtinut. On siellä rankkaa.


    Elokuussa mulle tulee aina vimma hyvin maanläheiseen. Poltetut oranssit ja okrat kuuluu asiaan. Mitään hempeää ei elokuussa enää jaksa, eikä kirkkaita.

    ReplyDelete
  2. En tiedä kuinka kauan kestäisi tottua muuhun ilmanalaan kuin Suomen, jos siis muuttaisi ulkomaille.

    Mutta ihania väripostauskuvia ollut! :)

    ReplyDelete
  3. Liivia, sehän tässä kirkkaudenkaipuussa ehkä ihmetyttääkin, kun yleensä minäkin alan kallistua murretta väreihin syksyn lähestyessä.

    hietzu, ilmanlaadusta en ensimmäisenä vuotena kärsinyt laisinkaan, kaikkea ihmeteltävää oli niin paljon. Toisena vuotena aloin kypsyä asiaan ja kevään mittaa aloin jo ärsyyntyä. Eikä se harmillinen tunne näytä kesän kuluessa minnekään kadonneen. Mutta eipä auta vajota murheeseen, sillä se ei mitään auta. Eli lisää kirkasvärisiä kukkia kehiin, ne ovat täällä onneksi hurjan halpoja.

    ReplyDelete
  4. Juu kyllä mä käsitän tuota kertomaasi vasten tuon raikkaiden värejen tarpeen:)

    ReplyDelete