Monday, August 16, 2010

2 x 20


tai 8 x 5 tai 80:2 vuotta kiinalaisittain asian ilmaistuna. Suomalaisittain kerrottuna kello on edistänyt aika monesti ja jo nyt täytin 40 vuotta!


Mietin muutama päivä sitten elämäni varrelle osuneita hienoja kokemuksia. Mitkä niistä ovat eniten muokanneet minusta juuri tällaisen 4-kymppisen sekä vaikuttaneet tulevaisuuden toiveisiini.

Kaikki liittyvät vieraisiin kulttureihin tutustumiseen ja pieneen seikkailuun: kuukauden mittainen kansainväinen lastenleiri Saksassa 11-vuotiaana, 7 vuotta myöhemmin urbaani partiovaellus viini- ja tupakkaviljelmien läpi Kanadassa, vaihto-oppilasvuosi 6-lapsisessa mormoniperheessä, opiskeluaikoina tutustuminen suomenruotsalaisuuteen, opintovuosi hektisessä Lontoossa, lopulta perheellisenä muutot Ranskan kautta Kiinaan.


Toivon pysyväni uteliaana. Suurimmat pelkoni liittynevätkin jämähtämiseen, mukavuudenhaluisuuteen kuuluvaan notkumiseen sekä ennakkoluuloisuuteen. Niiltä minua joku varjelkoon, jollei kukaan muu niin minä itse!


Lapsuuden kodista sain hyvät eväät maailmalle ja sittemmin puolet elämästäni olen itse koonnut ruokakomeron sisältöä laajemmaksi sekä monipuolisemmaksi. Toivottavasti edelleen seuraavat 2 x 20 vuotta seikkaillen, keräillen ja oppien.

18 comments:

  1. Tuhannesti onnea! LÄmpimästi ja lempeästi!
    Onnea onnea onnea!

    Tää on ihan hyvä tää neljäkymmentä.

    ReplyDelete
  2. Vau! Paljon onnea! Naurattaa, kun mietin, millaisia olemme sitten tulevaisuudesa, 4 x 20 :-). Sitä kohti, uteliaana, helmat hulmuten!

    ReplyDelete
  3. onnea! mina tulen perassa 9.9 ja lahden japaniin:-)

    ReplyDelete
  4. Savu, kiitos!

    Isoinpapu, kiitos ja mulla on myös sellainen hytinä, että 40 on hyvä.

    Nina, kiinalaiset eivät koskaan olisi 4 x 20, sillä juuri tuota nelosta kammoksutaan, sillä se lausutaan samoin kun kuolema. Eli siksi ketään ei onnitella 40-vuotissyntymäpäivän johdosta. Kerrostaloista puuttuu myös 4. kerros, eikä kukaan asu asunnossa nro 4. 80 taas on oikein hyvä luku!

    ReplyDelete
  5. Aurinko, kiitos ja hyvää matkaa. Juuri mietimme miehen kanssa, että Japanissa pitäisi päästä käymään, varsinkin kun nyt aivan naapurissa (kolmen tunnin lentomatkan päässä) asutaan. Kerrohan sitten millaista oli!

    ReplyDelete
  6. ONNEA KAMU :D !! Perässä tullaan...;).Vietähän ihana synttäripäivä!

    ReplyDelete
  7. Onnea! Olen sua jonkun vuoden edellä kuten varmaan muistatkin ja voin sanoa että parempaa vaan on tulossa..

    ReplyDelete
  8. Onnittelut multakin!
    Mullon kolme vuotta etumatkaa ja Merjan mielipiteeseen voin vain yhtyä.

    Ja kiitos siitä että aloin itse miettiä oman elämÄni asioita jotka ovat muokanneet minua.Hyviä ja huonoja.

    ReplyDelete
  9. Oikein paljon onnea!! Perässä tullaan. Kiitos ihanasta blogista.

    ReplyDelete
  10. Lämpimät toitotukset täältä! Takuuaika sitten umpeni sielläkin:)

    Ihania, hyviä ja avartavia seikkailuja tulevillekin vuosille!

    ReplyDelete
  11. On ihanaa olla nuori mutta vielä ihanampaa olla kypsä ja kokenut!(taidan olla porukan vanhin 47,5 vuotta)Lämpimät onnittelut Vilijonkka,terv mammamaria

    ReplyDelete
  12. Onneksi olkoon vuosista, kuulostavat olleen rikkaita kaikki!

    ReplyDelete
  13. Onnea, onnea ja paljon iloa tuleville vuosillesi!!!

    ReplyDelete
  14. Lämpöiset onnittelut! Olet elänyt tosi kansainvälistä elämää, se on varmasti rikkaus. Minä olen pysynyt täällä Suomen kamaralla, elämä on vain mennyt niin.

    ReplyDelete
  15. Onneksi olkoon!

    Tekstisi viimeinen kappale oli tosi kaunis.

    ReplyDelete
  16. Tervehdys Ystäväni täältä koto-Suomesta. Sattuipa kivasti, kun päätin vilkuilla blogimaailmaan juuri sinun syntymäpäivänäsi. Täältä tulee nyt virtuaalinen onnenpläjäys *tsädäää* ja pian tulen minäkin, niin päästään kippistelemään ja suunnittelemaan uusia seikkailuja. Antoisaa vuotta ja uteliasta mieltä! t. Miao

    ReplyDelete