"Hyvä lukija. Olen 11-vuotias ja minulla on kaksi todella ärsyttävää pikkusiskoa. Etenkin 8-vuotias on tosi hankala. Loppuuko tämä millonkaan, tämä pikkusiskon ärsyttävyys? Voinko kuvitella koskaan sietäväni häntä, tai jopa ystävystyä hänen kanssaan? Nimim. Vilijonkan esikoinen"
"Minulla on niin taitava ja kaunis isosisko, haluaisin olla kuin hän. Hänen hiuksensa ovat paksummat, hän osaa koulussa enemmän ja hänellä on kiehtovia isoja ystäviä, joilla on jopa ihania alusvaatteita! Myös pikkusiskoni on yleensä kiva, mikäli leikkii juuri minun tahtoni mukaisesti. Mutta kuitenkin minulla on jatkuvaa riitaa molempien siskojeni kanssa. Miksi? Enhän minä tee mitään väärää. Nimim. Vilijonkan keskimmäinen"
"Haluan leikkiä isosiskojeni kanssa aamusta iltaan, aina ja ikuisesti, ilman välitunteja. Usein en ymmärrä mitä he tarkoittavat, mutta mukaan haluan, kaikkeen mitä he tekevät. Olenhan jo iso, näin (viisi sormea pystyssä). Aivan kummallista, että he yöpyvät ystävillään, mikseivät aina minun kanssani. Haluan isosiskon luokseni. Nimim. Vilijonkan kuopus."
Näitä ihmettelee Vilijonkka, ainoa lapsi.
Rakkahin Vilijonkka!
ReplyDeleteKiitos oivaltavasta ja ajankohtaisesta kirjoituksesta! Ihananärsyttävä pikkusiskoni on nimittäin juuri käymässä Australiasta. Kun asiaa mietin, niin vaikka sisko asuu maapallon toisella puolella ja näemme enimmillään kahdesti vuodessa, on hän minuuteni hahmottamisen kannalta maailman tärkein henkilö.
Mikä yksitoistavuotiaana tuntui silkalta mahdottomuudelta.
Oi mikä postaus. Nuo kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa. Miten vaikeaa onkaan sisaruus....ja minä olen aina kadehtinut ihmisiä joilla on sisko(ja). Itselläni kun on "vaan" veli.
ReplyDeleteMiten kauniisti kirjoitettu ja kuvat.. liikutuin ihan kyyneliin.
ReplyDeletet. 26 ja 19 vuotiaiden pikkusiskojen isosisko :-)
Voi, sisaruuden ihanuus. Miten arvokasta että tytöilläsi on toisensa, sisaruus on suuri lahja. Vaikka ei aina siltä kuulosta.
ReplyDeleteOi kiitos. Hienosti, osuvasti, ihanasti ja oivalletusti kirjoitettu.
ReplyDeleteKahden veljeksen äiti, oman sisaruskolmikon (isosisko ja pikkuveli) keskimmäinen.
meidan tytoilla on aivan sama ikaero kuin minulla ja pikkusiskollani. tunnen isosiskon tuskan. sita pikkusiskoa en aina oikein ymmarra ja ainoita lapsia viela vahemman. ehka minulla pitaisi olla yksi poikalapsi. siina olisi opetusta koko elamaksi.
ReplyDeleteolen ajatellut etta tama minun kuopukseni tuli tahan maailmaan opettamaan minulle noyryytta.
:) Oi miten tutulta tämä kuulosti, tyttäret 5 v ja 9 v, poika 11 v on tasapainottava tekijä tyttöjen välisessä kitkassa. Juuri tuo pienemmän ylenmääräinen ihannointi ja halu olla koko ajan siskon kanssa ja tehdä kaiken juuri samalla tavalla kuin sisko (5 vuotias ei ehdi kunnolla olla 5 v kun pitää olla koko ajan paljon enemmän! ) ja sisko sitten taas keksii kaikenmoisia juttuja jotta saisi olla yksin rauhassa... Yhteistä ja yksityisyyttä tarvitaan kyllä, se yhteinen tuppaa vain olemaan useimmiten silkkaa kinaa. Noh, ilonhetkiä ja pitkiä leikkejäkin onneksi välillä. Oikeastaan huokaan, kun arki alkaa ja kaikki pääsevät taas päivittäin omanikäistensä seuraan.
ReplyDeleteKiitos Vilijonkka tästä, ihana aamunavaus!
Itselläni on 58v Isosisko ja hän on parasta mitä minulle on suotu. Hän on Ainoa (ikäeromme 1½v), jolla on lapsuudestamme samoja muistikuvia ja vaikka teini-iässä inhosin häntä hänen kiltteytensä vuoksi (itse olin vanhempieni mielestä se "pahis"), ei mikään ole ihanampaa kuin omata SISAR. Vaan miten tuollaista voisi uskoa, tahi edes uskotella, tapahtuvaksi. Tyttäresi hioavat toisiaan huomaamattaan "timanteiksi": sosiaalisiksi ja toisiaan sekä kanssaihmisiään arvostaviksi NAISIKSI.
ReplyDeleteNina, jos meidän esikoiselle kertoisi, että pikkusisko muuttaa isona Australiaan, niin hihkuisi varmaan riemusta. Vaikka jotain orastavaa itsensä peilaamista jo täälläkin tapahtuu, koska tuota kaukaiselta kuulostava ystävyyttä muutama päivä sitten pohti.
ReplyDeleteRiikka, piti oikein kaivaa nuo hempeilykuvat esiin kun niin suretti, että kyllä ne sentään joskus toisistaan pitävät, ainakin syntymäpäiväaamuina... Minäkin halusin pienenä veljen, kaikilla kavereillakin oli. Tein sitten sellaisen pahvista, Kallen. Siskoa en jostain syystä milloinkaan haikaillut.
Anonymous, kuivaa kyyneleet ja nauti sisaruksistasi!
Outi, ei kuulosta ei. Ehkä sitten joskus.
Joola, keskimäisistä sanotaan kasvavan empaattisia ja sosiaalisesti jokasuuntaan lahjakkaita. Miten itse ajattelet keskimmäisyytesi merkitystä nykyisessä luonteessasi? Hurjassa sisarusten välisessä puristuksessa tuo meidänkin keskimäinen taistelee elämäänsä eteenpäin. Ihan säälittää.
Aurinko, hyvin sanottu, oikeastaan kaikki lapset ovat tulleet opettaman meille nöyryyttä ja epäitsekkyyttä. Paljon on itsellä vielä opeteltavaa, ettei jatkuvasti haluaisi heidän olevan jonkinlaisia, vaan hyväksyisi heidät sellaisenaan, sisarkateellisina ja riitelevinä. Ehkä minunkin ajatus herttaisesta toisiaan arvostavasta pikkutyttölaumasta on mahdollista vain saduissa.
Satu, rehellisyyden nimissä minä olen jo vikon puhunut, että ihanaa kun koulut alkavat ja jokainen pääsee omiin hommiinsa. Tavallisina arki-iltoina eivät lapset niin ehdi toisistaan ärsyyntyä ja minäkin jaksan ne illat hyvin, kun olen viisi tuntia saaanut tehdä omia hommia.
Anonymous, kolme timanttia kuulostaa hyvältä! Toivotaan näin.
ReplyDelete(nauraa vaan)
ReplyDeleteVakavoidun: kun ajattelen omia siskojani, niin kauheaa kyllä ne lapsuuden välit ovat yhä voimissaan, vaikka riitelytavat ovat aikustuneet (ehkä). Se jonka kanssa en pienenä koskaan riidellyt, en ole aikuisenakaan, ja se joka minua jatkuvasti läksytti, on ongelmallisin suhde yhä. Hankalin oli meilläkin juuri tuo esikoisen ja seuraavan väli.
Niin ja nämähän näyttävät niin enkeleiltä näissä kuvissa, kauniit sisarukset ja ihanat!
ReplyDeleteMinäkin olen ainut lapsi enkä ihan tajua aina sisarusten välisiä juttuja...Hienosti kirjoitettu ja kuvattu!
ReplyDeleteMinäkin ainokainen, ihmettelen ja ihailen sisarusten välisiä suhteita.
ReplyDeleteHyvinpä pätevät meilläkin nuo kuviot joista kirjoitit:)
Meillä on ollut hankalinta toisiksivahimmilla, kahdella tytöllä, joilla on vajaa kaksi vuotta ikäeroa. Pienenä leikkivät ja tappelivat, vähän isompana tappelivat, ja nyt teini-ikäisinä, ovat jälleen muuttaneet samaan huoneeseen (mikä siis ei ollut lainkaan mahdollista alakouluaikaan).
Ovathan nuo edelleenkin erilaisia ihmisiä, mutta mahtavaa huomata, että heillä voi olla myös hauskaa keskenään.
Hauska kirjoitus. Kiitos !
Voi, en minä säälisi keskimmäistä. "Ken edessä ravaa, se portin avaa. Ken perässä kulkee, se portin sulkee. Mutta keskellä on hyvä kulkea, ei tarvitse avata eikä sulkea."
ReplyDeleteUkkini on opettanut minulle tämän sananparren, kun olin pieni. Se ei liity mitenkään sisarussuhteisiin, sitä hoettiin mökillä, kun hiekkarantaan kuljettiin lehmihaan poikki. Mutta näin aikuisena se kuvastaa minusta hyvin paikkaani lapsuuskodissa, sisaruskolmikossa. Minä säälin, jos nyt jotakuta, niin esikoisia ja kuopuksia.
Ja itselläni on, heh, vain kaksi lasta. Säälittäviä molemmat...?
Palaan lukemaan tätä juttua vielä monesti. Hitsi, kun olisi printteri...
Liivia, jep, ihania kuvia ja kivoja ovat kaikki yksitellen, vaan välillä (noin viisitoista kertaa päivässä) haluaisin osata sulkea korvani. Vaikka äsken kotimatkalla lauleskelivat yhdessä takapenkillä kovasti, että hauskaa sentään aina välillä!
ReplyDeleteViolet, kohtalontoverini, sen muistin, onhan aiheesta ennenkin naputeltu.
Isoinpapu, vai että samassa huoneessa entiset riitapukarit. Saapa nähdä kuinka meillä asiat etenevät. Takapenkki ainakin on välillä kovin hikinen...
Joola, mahtava ritirimsun isoisäsi on opettnut. Minä puolestani palaan siihen niin usein, että opin sen ulkoa!
Ymmärrän, nyökyttelen, näinhän se menee. Itse olen neljästä toiseksi nuorin ja muistan hyvin noita sisaruussuhteiden kinkkisiä kuvioita. Ja paljon samaa näen omien lasteni keskinäisissä kähinöissä..
ReplyDeleteMutta: olen niin kiitollinen omista siskoistani ja iloinen siitä että omat lapseni saavat saman, vaikkakin joskus hermot menevät kuunnellessa heitä..
Kiitos Viljonkka ihanasta postauksesta!
ReplyDeleteKyllä se ohi menee.
Nimim. isoveljeltään paidan päältä repinyt :-)
Näin ainoana lapsena minäkin joskus ihmettelen miten valtavasti riitaa tyttäreni saa aikaan hurmaavan mutta hyvin energisen pikkuvelipuolensa kanssa. Lohduttaudun minäkin sillä, että varmaan ne sitten isona tykkävät toisistaan... tai tykkääväthän ne nytkin, mutta jos vaikka jopa tulisivat toimeen.
ReplyDeleteMinäKIN olen ainoa lapsi ja en voi käsittää noita sisarusten välisiä riitoja. Istun ruokapöydässä ja ihmettelen ääneen, miksi maitopurkin ja muropaketin paikoista pitää riidellä ja vielä suureen ääneen? Tämä kolmen lapsen äitinä oleminen on erittäin opettavaista myös tässä suhteessa.
ReplyDelete