Ongelmanratkaisu

Pientä epäröintiä,


mutta kun tuolta eläinsairaalan sisätiloista saakka oikein tähän kadun varteen ovat tulleet,


niin hoitavat homman oikein sutjakkaasti loppuun.


Tyhjät!


Mitä ne muut oikein puhuvat ongelmajätteistä tai kemikaalien aiheuttamista ongelmista niiden joutuessa viereiseen jokeen? Outoa. Eihän tässä mitään ongelmaa ollut, nesteet valuivat ihan kiltisti viemäriin joka virtaa ihan sujuvasti talojen takan olevaan jokeen. Outoa nipotusta. Huomenna taas.

Kulissien takana

Hetkeä ennen esityksen alkua esikoinen pohtii ystävättärineen tanssiasujensa helmojen saksimista. Suurta uhmakkutta ja epävarmuutta kauneudesta. Minä jännitän Mr. Opettajan auktoriteettia ja lavalle pian astelevaa lopputulosta.



Kuopuksen ajantaju ei vielä kerro milloin lavalle on määrä astella, joten hän keskittyy esiliinan äänimaailmaan. Raaps ja pap. Minä huomaan hänen värjäytyneet piirtelijän sormet. Keskimäistä en kameran etsimeen saa, hän keskittyy takahuoneen vilkkaaseen sosiaaliseen elämään.

-----

Illalla lapset toivoivat koulun olevan lumitilanteen vuoksi tänään suljettu, mutta toive ei toteutunut, vaikka ulkona pääkallokeli onkin. Taisi olla helpottunut, mutta väsynyt olo.

Minä väänsin viikonlopun aikana kuusi balettinutturaa sekä maalasin kuusi teatterimeikkiä. Huolehdin tyttäret kahdesti ehjissä sukkahousuissa, kylläisinä ja maitoviiksittöminä teatteriin. Ihmettelen kuinka ikinä jaksaisin mennä kodin ulkopuoliseen päivätyöhön tänään. Niin, lapset patistin kuitenkin surutta kouluun...

Jumppaopet hoi!

Miten saada kaikki 110 toisluokkalaista innostumaan pukkihyppelystä, kärrynpyöristä, rullalla kävelystä, tasapainoilutempuista, trampoliinihypyistä, puujalkakävelystä... Pukemalla heidät klovneiksi!

Opettajana olen aivan tohkeissani, mikä pedagoginen oivallus saada voimistelu eläväksi ja kiehtovaksi, myös pieniä poikia innostavksi aiheeksi. Kuvataideopetus projektiin mukaan taustakoristeiden teokoon ja musiikki laulun ja tanssin muodossa.




Voi kuinka keskimmäinen Marimekon Iloisessa takissaan nautti esiintymisestä. Kaksi kuukautta kestänyt harjoittelu palkittiin onnistuneilla tempuilla. Me vanhemmat ja sisarukset äimistelimme, ei...mutta voiko olla totta, kyllä vain.. se on todella meidän keskimmäinen! Osaa yhtä ja toista.



Piinaavat liian hitaat esiintymiset ja myötähäpeän tunteet vältettiin oivallisesti vähintään kahdella samanaikaisella esiintymisellä, reilulla musiikilla ja kohtuullisella vauhdilla.

Kansainvälisillä yksityiskouluilla on toki varallisuutta ja resursseja, mutta näemmän myös silkkaa luovuutta ja riittävää itsetuntoa järjestää sirkusilta meille kaikille. Kiitos!

Se on kevät nyt ja silloin on aika järjestää missikisat. Niinpä julista blogin kauneuskilpailun avatuksi!


Kandidaatti 1: "Uranainen ei vähästä säikähdä."



Kandidaatti 2: "Unelmia riittää."



Kandidaatti 3: "Uskaltaisinko sittenkään?



Kandidaatti 4: "Missä tavattaisiin..."



Kandidaatti 5: " Siis kyllä mä pärjäisin, ihan totta!"



Kandidaatti 6: "Tyttökerhosta hei."



Kandidaatti7: "Naturel."

"Ken on maassa kaikkein kaunein???"

Lisää paikallistuntemusta

Eräs seikka herättää minussa aina kummeksunnan ja ihailun sekaisia tunteita: tapa tehdä kaikki näkyvillä. Nyrkkipyykätään kadulla, huussit sijoitetaan kadulle etuoven viereen, pyykit rintaliiveistä lähtien ripustetaan kadunpuoleisten ikkunoiden ritilöihin, aamuisin jumpataan keskellä risteystä. Myös kierrätyskeskus on keskellä kylää, lähellä ja helposti lähestyttävissä. Tai no, eihän kuvien kylästä muuta enää jäljellä olekaan, kuin tämä virkeä kierrätyspaikka. Muutaman päivän takaisen lumipyryn jälkeen ei siellä edes haissut, loska vain lätisi kotoisasti.


Papparainen sai 30 yania eli 3 euroa täkkikasasta, jonka oli lavapyöräänsä kerännyt. Täti siellä takana punnitsi, laski ja antoi rahat.


Superlonien alta pilkottavaan kopperoon en kurkistanut sisälle, koska laiskuuttani en jaksanut alkaa kiipeillä, mutta veikkaanpa jonkun siellä asuvan. Vähintään sieltä löytyy sänky päivälepoa varten.


Hypellessäni lätäköiden lomitse osui silmiini kaunis potretti. Tietävätköhän kuvan ihmiset minne heidän hääkuvansa oli joutunut? Mutta minäpä tiedän nyt tämän kierrätyskeskuksen, että minne ne meidänkin maitopullot joutuvat ayin pyöräkorin jälkeen.

Pelin henki?

Varastaisitko sinä työnantajalta 20 euron edestä kalaa (summa suhteutettuna suomalaiseen hintatason)? Entä sulloisitko sen pikkuruiseen käsilaukkuusi tai takintaskuun?

Vielä viiden päivän jälkeenkin palaavat ajatukseni siihen hetkeen, kun löydän minuuttia ennen kotiapulaisen kotiinlähtöä kellarista silityslaudalta likaisen pyyhkeen alta kotiapulaisen kännykän sekä pussillisen lohta (loput olivat jo kattilassa keiton muodossa). Säikähdin niin, en halunnut uskoa näkemääni, vaan lättäsin pyyhkeen äkkiä takaisin ja jatkoin aikomaani silitystä. Samassa kotiapulainen tajusi sijaintini, tuli paikalle kiireen vilkkaa ja nappasi pyyhkeen kaloineen päivineen, tipautti pyykin koriin ja häippäsi. Näkemiin sanomatta, toisin kuin yleensä.

Mitä on jo ennen tätä lähtenyt? Mitä seuraavaksi? Onko tämä reilua peliä?

Kaksi vuotta hänen kanssaan on sujunut hyvin, lukuunottamatta pieniä ja vähän isompiakin näkemyseroja lastenkasvatuksen ja hoitotavan suhteen ja muuta ilmiselvää kulttuurien yhteentörmäystä. Mutta mieleeni ei kertaakaan ole tullut epäillä häntä epärehellisyydestä.

Tässä luottamuksen menettämistä surressa samanaikaisesti naurattaa. Miltä tuntuisi sulloa 300 grammaa lohta ohuessa muovipussissa povitaskuun? Sellainen lisärinta, hyllyisikö se kivasti kotia kohti polkiessa?

Voi fisu tätä elämää. Ihmettelen pelin henkeä lammessamme.

Tässä maailmassa?

Eilisen naistenpäivän kunniaksi meillä oli miehen kanssa (suunnittelematon) kahdenkeskeinen tapaaminen. Matkamme kulki sattumoisin kaupungin ylellisimmän hotellin ohi jonne päätimme pistäytyä...




...kupposelle teetä. Valtavassa kultaisessa aulassa uppouduimme nojatuoleihin ja hörpimme keväisen vihreää herkkua. Nautinto oli hetken täydellinen, mutta loppupäivän ohjelma pakotti olemaan ajassa ja skarppina.

Seuraavalla kerralla suunnittelen teehetken etukäteen, pakkaan kirjan käsilaukkuun ja unohdan rannekellon kotiin. Enkä taida kertoa kenellekään minne menen, kunhan vain katoan hetkeksi todellisuudesta posliinijalkaisten lappujen katveeseen. Tullakseni taas takaisin, vastatakseni ikuisiin surkeiden lapsosten kantelupuheluihin: "Kuopus söi kaikki nakit... keskimäinen sitä... esikoinen tätä".

Ytimekäs kerhotapaaminen

Sunnuntai-iltapäivällä kello kolme kaksi nuorinta ja minä pidämme käsityötuokion. He harsivat suurella hartaudella Barbeille tyynyjä, minä seurana tutkailen perintöpitsejä ja päätän käyttää niitä päivän ompelukseen.



Piakkoin Monsieur Vilijonkka ilmaantuu paikalle ja laittaa ompelupiiriläisille iTunesista taustamusiikkia kohdasta L. Ihana La Bohem lähtee soimaan ja ompelupiiri hajaantuu välittömästi. Kappaleet vaihtuvat, Cecilia Bartoli vaihtuu M.A.Nummiseen ja ties kehen taiteilijaan. Ainoastaan minä maltan jatkaa käsitöitä. Ne muut tanssivat.


Valmista tuli vaikka soittolista junnasi edelleen L:ä. Kiinan kotimme ensimmäinen päiväpeite, kuopukselle.

"Light Love School"

Tuossa muutaman sadan metrin päässä on pienten lasten kyläkoulu, Suomessa sitä saatettaisiin kutsua päiväkodiksi ja esikouluksi. Arkkitehtuuriltaan sen erottaa naapuritaloista ainoastaan kirjava rauta-aita. Ulkoseiniä koristavat kankeat mutta hilpeät maalaukset, jollaisia olen nähnyt useissa muissakin kylien pikkukouluissa.



Kurkistin varovasti portista sisään, sillä sieltä kuului säröilevän kovalla olevaa popmusiikkia - aamujumppahan siellä!


Mutta mikä silmiinpistävintä on koulun edustalla AINA kuivumassa olevia kenkiä. Paljonhan niitä näkee, yleensä kotien ikkunalaudoilla, lenkkareita, korkokenkiä, sisätohveleita, mustia kiinantossuja kuivumassa. Vaikkei hampaita niin harjattaisikaan, niin kengät kiinalainen kuuraa kerran viikossa. Mutta kuka pesee koulussa lasten kenkiä? Onko siellä kengänpesijänvirka vai kuuluuko opettajien työnkuvaan? Tai ehkä se on ayi, apulainen, tuo näkymätön jokapaikanhöylä, jota ilman koko valtakunta sortuisi.

Valintojen edessä

Muistattekos taannoisen Bed & Breakfast Pumpernikkeli ideani? No kas, tänään ajauduin hotellitukkukauppakeskukseen! Että nyt tiedän mistä hankin edullisesti ja keskitetysti vuodevaatteet, pyyhkeet, sisäpuhelimet, ne kummalliset seinässä kiinni olevat hiustenkuivaajat, kirjoituspoytätarvikkeet, sun muut tärkeät. Liikkeestä toiseen harhaillessani tajusin olevan paljon myös sellaisia asioita, joille en ollut vielä suonut ajatustakaan. Kuten:


-millaisiin tohveleihin yöpyjä varpaansa saa sujauttaa


-kuinka ylelliseen saippuasettiin satsaan


-onko aamiaiskattauksen lautasliinarenkaat kultaiset vai hopeiset, sileät vai kenties krumeluuriset


-henkilökunnan asut, hyssykät, millaisessa asiakkailleni niiaan


-miespuolisen henkilökunnan kengät (jos sellaista edes on sillä tuskin tarvitsen), mutta kaikkea on hyvä miettiä etukäteen, että jos ja kun, niin millaisissa popoissa köpöttelee hän


-ja millaisen elämyksen asiakas kokee heittäessään nenäliinansa roskikseen? Sitäkään en ollut vielä älynnyt miettiä, nuhaista matkustaja poloista.

Näistä kaikista varmaan puhutaan hotellialan koulutuksessa. Mutta sellaiseen ei minulla nyt ole aikaa, sillä keski-ikä kolkuttelee eli etenen karttuneella elämän viisaudella (???) sekä vaistonvaraisesti. Noin karseita roskiksia en ainakaan hanki.