Meri

Poikkesin rannassa, siellä vesirajan tuntumassa joutsenemo jo vaalenneine poikasineen nauttivat iltapalaansa. Lähestyin niitä ajattelemattomasti ja silloin emo alkoi kähistä minulle: "Äläpä reviirilleni tule, sinä ihminen!" Nokka auki, sylki roiskuen.


Ei tiennyt ylväs lintu asioiden todellista laitaa. Olen nimittäin kovastikin pohtinut tätä vettä. Ja tullut tulokseen, etten oikein tiedä mitä tuosta suuresta vedestä ajattelisin. On niin pelottava, voimakas, hurjakin. Toisaalta mahtavan energinen, mukaansa tempaavan määrätietoinen ja vapaa.


Sataa saa, vaikka ukkostaakin. Tuulla ja myrskytä. Mutta ei minua meriveteen pulikoimaan saa, olen onnellisempi rannalla. Jotta turhaan hönötit, kollega, kolmen äiti!

Uusi harrastus

Perheelle tämän kesän uusi löytö on kahdesti viikossa järjestettävä saaristolaistori, tuossa muutaman meripeninkulman päässä.
Sinne veneilevät pariskunnat ja lomailevat perheet saapuvat tapaamaan tuttujaan sekä täydentämän jääkaappia, lähistön nuoriso pörrää pienillä veneillään hengailemaan ja kyläparlamentti kokoontuu viereiselle terassille sammuttamaan kesäisen janonsa. Olipa joku saapunut paikalle istuttavalla ruohonleikkurilla!


Puolet myyjistä on vain muutamaa tuntia aiemmin nousseet kalastusaluksistaan, sitten savustaneet kalansa ja lopuksi nostaneet kylmiöstä mukaan maustesillinsä. Ja nyt puolisoineen ja muiden pellinkiläisten kollegoidensa kanssa kilvan kehuvat kalojaan. Eksoottisin tuote lienee Pingpong-silli, chilineen ja mangoineen.


Vaan aivan erityistä eksotiikkaa ja toisaalta kotiseutuopetusta lapsille löytyy, kunhan höristää korviaan. Mahtavaa kuulla Porvoon omaa ruotsia, vielä saariston omalla vivahteella maustettuna. "Poteetrena..." tuumataan täällä.


Ei pöllömpi harrastus, tuo kesätorilla käynti.

Kolmen päivän ihme

Miehen kanssa kaksin, ollaan ja ihmetellään, viihdytään ja nautitaan. Syödään kun huvittaa, levätään kun väsyttää, puuhataan kun haluttaa. Ylellisyyttää josta toisella puolen maapalloa ei pääse nauttimaan. Ja lienee niillä lapsosillakin mukavaa isovahempien luona. Tänään kaikki voittavat.

Kuvaamisen vaikeudesta

Kovasti siellä matkalla tuttavat kyselivät Kiinasta, kiinalaisista, asumisesta ja töistä, turvallisuudesta ja viihtyisyydestä. Ja kuviakin halusivat nähdä. Niinpä läväytin läppärini auki, kyllähän minulla kuvia piisaa, yli 14 000 karsittua otosta.


Vaan mitäpä ne kellekään mitään kertoivat. Pelkkiä yksityiskohtia kaikki, hakusanatkin aivan kummallisia: vastavalo, keltainen, lika, kaivonkansi, satula, kuljetus, vauhti, korjattu, harmaa. Löytyi sentään kotikin.


Vaan ei ainoatakaan kokonaista kuvaa talostamme, vain pieniä vilahduksia vasemmasta tai oikeasta nurkasta, tiukka rajaus leikkivästä kuopuksesta pihakujalta, kukkaruukku rappusilla... Olisivat yhtä hyvin voineet olla kuvia vaikka Perhe Virtasen kodista Chilestä!


Päätin oitis parantaa tapani ja valokuvata loppun loman vain ja ainoastaan suuria ja laajoja kohteita, yleiskuvia ja maisemia.


Vaan mitkä hakusanat saivatkaan lisää kuvia kansioonsa? Punainen, kaivonkansi, valkoinen, kattaus, merkki...


Että tässä teille nyt Kööpenhaminaa, kauniiden kaivonkansien kaupunkia. Maisemakuvina à la Vilijonkka.

Sukulaissieluja ja sulkia

Kuuden yön matkan varrella tapasimme viisi ystäväperhettä ja lapset leikkivät 11 Pariisin aikaisen ystävänsä kanssa. Neljän erilaisen ikkunan läpi saimme aamutuimaan kurkkia päivän säätä.


Vaikuttavin vilkaisu oli tanskalaisen taiteilijapariskunnan pihapiiriin, elämää täynnä olevan renesanssilinnan ympyröihin.


Mikäpä siinä lasten leikkiessä, kotipihan riikinkukon sulilla. Tai vieraanvaraisuudesta nauttiessa; illalliseksi linnan omaa vuohta, peurojen vilahdellessa vallihaudan toisella puolen, sorsien räpiköidessä vedessä. Ja mikä hämmentävintä, isäntäväki oli tismalleen yhtä hurmaava kuin Pariisin hektisillä kaduilla tutustuttaessa.

Näitä muistoja sulatellaan pitkää.

Passiko kertoo kaiken?

Pitkään aikaan en ajatellut sen kummemmin kansallisuuttani. Katselin maailmaa omien ikkunoiden läpi, näin asiat kuten nyt pikkukaupunkilainen näkee ja olin siinä sivussa suomalainen, ihan vain tavallisesti.


Muuttaessamme Ranskaan tapahtui muutos. Ei vain kotikaupungin koossa vaan myös identiteetissäni. Olin toki edelleen suomalainen ja ylpeä synnyinmaastani, mutta minun sisäinen skandinaavi heräsi. Ystäväpiirin puheissa vertailtiin Ranskaa ja Pohjoismaita keskenään, suomalaisuus ikään kuin kulki siinä sivussa.


Ja jälleen muutettaessa Kiinaan tapahtui muutos identiteetissä. Olen edelleen suomalainen ja skandinaavi, mutta myös eurooppalainen. Kaikki EU:n kansalaiset tuntuvat lähes sukulaissieluita, suuri yhteisymmärrys tuntuu vallitsevan ja hyvin usein kerron olevani Euroopasta sen tarkempia ykityiskohtia lisäämättä.

Mitenköhän käy Suomeen palatessamme. Tunnenko itseni sitten maailmankansalaiseksi, joka on paluumuuttanut synnyinmaahansa? Jänniä juttuja, joita on hauskaa pohtia pitkillä ajomatkoilla "kotimaanmatkailua" harrastaessa, täällä Tanskassa.

Outoja taloja

Uskomattoman monet naapuruston pihat ovat kuin karamelleja, soma ja siisti tunnelma vallitsee omakotitalojen välissä. Mutta yhteen kolahtaneet talonnurkat jaksavat kummastuttaa. Nämä talot ovat ihmetyttäneet minua niin pitkään kun täällä olen säännöllisesti piipahtanut, nelisen vuotta siis, eivätkä silmäni vain niihin totu. Törmäillä nyt tuolla tavoin!





Kokonaisuudessaan moderni ruotsalainen omakotitaloarkkitehtuuri on mielestäni kovin karua, ehkä jopa kömpelöä. Ristiriita pihojen ja talojen välillä on huima.


Vaan mahtuu joukkoon helmiäkin. Tästä jugendhuvilasta en tunnu saavan tarpeekseni, niskat meinaavat mennä nurin aina ohi kulkiessa. Millainen kuiva kangasmetsä- ja merimaisema tornista näkyykään? Todennäköisesti mahtava. Onko talossa sisällä sellainen mukava vanhan talon tuoksu? Maalatut portaat yläkertaan ja helmipontilla paneloitu veranta? Talo kaikilla menneen ajan herkuilla? Niin sen on oltava, varmasti.

Kyläilemässä

Perheellä oli suuri tarve tavata kesän kuluessa Pariisin aikojen ystäviä. Niin oli ikävä, että matkasimme heidän luokse. Viimeisen vuorokauden olenkin nähnyt kaiken kahtena.




Sillä kyläilypaikkamme on täydellinen: kaikilla perheenjäsenillä on oma ystävä! Pareittain kuljemme; isät ulkoiluttamassa koiraa, äidit ruokakaupassa, esikoiset yksinään rannalla seikkailemassa, keskimmäiset muovieläinten kimpussa ja kuopukset simpukoita etsimässä. Aivan ihanaa.

Viikonlopun pähkinä: Mikä silta on tuossa ensimmäisessä kuvassa, vain muutaman kilometrin päässä majapaikastamme?

Perinnepäivä

Eilinen vierähti juhlatunnelmissa, sillä esikoiseni täytti 11 vuotta. Hänen syntymäpäivänsä on pieniä perinteitä täynnä, viimeisinä vuosina syntyneitä mukavia yksityiskohtia.



Lahjat pakataan huolellisesti sanomalehtiin, lakanoihin ja tyynyliinoihin. Kuka meistä muistaisi ostaa mökille käärepaperia? Ja oikeastaan näin on parempikin, ollaan hetki ekologisia.


Tanssi sateessa on jo erottamaton osa päivän kulkua. Yleensä ukkonenkin jyrähtelee, mutta tänä vuonna Jumala on säästökuurilla. Vain sadetta iltapäivän piristykseksi.


Illan jo hämärtäessä kapteeni Keltasaapas kutsuu apuun aarteen etsimiseen. Lapset kirmaavat pitkin tonttia vihjeiden perässä, itse istun voipuneena ja odotan saunaan pääsyä.

Sellainen on meidän 2. heinäkuuta. Hyvä päivä.

Oli hyvä päivä myös 11 vuotta sitten, vaikkei kapteeneista vielä silloin mitään tiedettykään.

Torilla

Kerran kesässä on käytävä torilla korvapuustiaamiaisella. Kaikessa karuudessaan siinä on oma viehätyksensä. Nousta bussiin, valita tarjottimelle kelmuun käärittyjä juusto- ja kinkkusänmpylöitä sekä raesokerilla koristeltuja pullia. pillimehuja ja lopuksi kaataa termoskannusta kertakäyttömukiin maitoa kahvia pehmentämään. Etsiä tyhjä pöytä ulkosalta ja asettautua huojuville muovituoleille. Kuulla sanomalehtien kahinaa ja toriparlamentin analyysejä uutisotsikoista.


Varpuset, lasten kuvitelmissa pulujen poikaset, vakiopaikoillaan kaappaavat saaliita, lihottavat varttaan seuraavaa talvea varten.

Aamutuimaan tunnelma suomalaisen pikkukaupungin torilla on omanlaisensa, mahdotonta kopioida toisaalle. Siitä nautitaan kaikilla aistella ja pieni osa suomalaisuutta on jälleen istutettu lasten identiteetin sopukoihin. Torilla.