Mustanaan väkeä

Ditan puiston temppelijuhlassa sitä oli, mustanaan väkeä.




Puistossa oli satojen tuhansien ihmisten lisäksi meneillään hirviökulkue- ja lavaesiintyjien lounastauko, joten ennen lasten pikaista hyytymistä keskityimme ihmettelemään yleistä karnevaali- ja vappumarkkinatunnelmaa. Ihme ja kumma, yhtään tytärtä emme hukanneet! Ja muistamme varmasti jonkin hetken olevamme maailman väkirikkaimmassa maassa.

Härkätanssi

Saako ruoka leikkiä?

Poks, pam ja räiskis

Viikon ovat ilotulitemyyjät ahkeroineet. Myyneet banaanilaatikonkokoisia settejä, tinkineet ja tuotteitaan kehuneet. Aamusta yömyöhään.


Pitkin viikkoa on luonnollisesti kuulunut räjähtelyä ja tahti kiihtyi aattoiltana pimeä tultua. Seitsemältä taivas muistutti porvoolaista vuodenvaihdetta kiihkeimmillään. Puoliltaöin oli ajatus ulosmenosta mahdottomuus, sillä raketteja lenteli kaikkialta joka suuntaan ja äänimaisema muistutti sotaelokuvaa potenssiin kymmenen. Me pysyttelimme turvallisesti ystävien kerrostaloasunnossa ja ihastelimme ikkunasta räiskyvää kaupunkinäkymää.


Härän vuoden ensimmäinen aamu sarasti kirkkaana ja kummallisen keväisenä. Aamupäivällä kaduilla näkyi joitain jäänteitä edellisillan huumasta. Mutta koska järjestelmän maassa ollaan oli kadut jo lakaistu ja suurin osa laatikoista haalittu kierrätykseen.


Siellä täällä näkyi pientä punaista silppua, jota tuuli kuljettanee kaduilla koko tulevan viikon, sillä illalla taas pamahtelee! Kaksi viikkoa kuulemman jatkuu... Tällainen pitkäkestoinen siedätys on tehnyt jo tehtävänsä meidänkin perheessä, sillä kuopus ei enää pelkää ilotulitteita ja Monsieur ilmoittautui ilotulituskurssille! Itse pyrin pysyttelemään tyynenä vain.

Matkakuumetta katsomassa

Paljon on kaupungissa nähtävyyksiä vielä kokematta, oikein turistikohteita tarkoitan. Temppeleitä, puistoja, museiota, sellaisia jotka suoritetaan perinteisesti ensimmäisellä reissulla historialliseen Pekingiin. Mutta kun ei huvita, ne houkuttelevat yhtä vähän kuin hammaskiven poisto. Niinpä kohteena tänään oli päärautatieasema.


Viimeiset kahdeksan tuntia ennen perheiden yhteistä ateriaa asemalla tunnelma oli rauhallinen ja odottava. Nyssyköitä, pussukoita ja kasseja lojui pienissä ryhmissä jaloissa, aikuisia ja lapsia paksuissa toppavaatteissa odottivat kuulutusta, jotta nyt laiturille komennus!





Muotia vain vähän seuraavana ihmetyksekseni huomasin tämän kauden ehdottoman hitin: Minni kuosin. Näissä kasseissa on varmasti ilo viedä pääkaupungintuliaisia maakuntiin, paikallisen maun tuntien.


Mutta perinteisiäkin nyssäköitä näkyi, niissä kulkivat niin hyllyköt, sulkapallomailat, pesusoikot kuin tuulettimetkin.


Olin avoimesti katselemassa ja valokuvaamassa matkalaisia, mutta taisi ihmetys olla molemminpuolista. Kukaan ei tuntunut loukkaantuvan räpsimisestä, vaan päinvastoin taitaa monella juhlijalla olla hyvä vitsi kerrottavana oudoista muukalaisista, jotka kuvasi laukkuja...

(Kiitos Miaolle hyvästä kuvausseurasta!)

Aurinkokylän lapset

Maa valmistautuu vuoden suurimpaan juhlaan. Jo nyt sen huomaa katukuvasta ja jopa meidän kodista. Punaiset koristeet suojaavat pian viilettäviltä pahoilta hengiltä, iltasella kuuluvat papatit ja ilotulitteet ottavan varaslähtöjä.


Kolmen päivän kuluttua perheet kokoontuvat, nauttivat yhteisen dumblingaterian, antavat lapsille pienet punaiset kuoret joissa sileä seteli, paukuttelevat puoliltaöin ilotulitteita, iloitsevat jälleennäkemisestä sekä uudesta häränvuodesta. Monilla on vuoden ainoa loma, ansaittu viikko perheen parissa.


Tämä odotus, jopa pieni jännitys oli tarttunut minuunkin, kunnes tänään putosin maan päälle ja vuodatin monta kyyneltä. Saimme koululle jo osittain vanhoja tuttuja vieraiksi, sillä lapset orpokodista tulivat osallistumaan koulumme uuden vuoden juhlaan. Lapset, joiden vanhemmat ovat vankilassa, joille lahjoitamme vanhat vaatteemme ja hotellisaippuamme, lapset jotka saavat vain yhdet punaiset kuoret, ystäviltään koululta, lapset jotka eivät tänäkään uutena vuotena tapaa vanhempiaan.


He katsoivat suoraan silmiini käytävällä ja tervehtivät iloisesti ja kuuluvasti, he tekivät kärrynpyöriä pihalla ilman hanskoja ja nauroivat. He tekivät minuun vaikutuksen. Tapasin heidät ohimennen kolmesti ja kolmesti pyyhin kyyneleeni.

Toivon hyvää härän vuotta Aurinkokylän orpokodin lapsille.

Valintoja

Kiinassa voi syödä lähes identtisesti kuin eurooppalaisessa kotimaassa. On ns. länkkärikauppoja joista saa patongin, juustot ja ranskalaisen punaviinin, tuorepastaa ja parmankinkkua, toisinaan jopa Oltermannia ja hapankorppua. Hintaan sisältyy tavaroiden kuljetus Siperian läpi tai merien halki, joten lompakko kevenee tuplasti eurooppalaiseen ostoskertaan verrattuna.




Jos päätyy kiinalaiseen vaihtoehtoon ei kaikkea ehkä saa saman katon alta, joutunee herättelemään myyjiä ja toisinaan taas toppuuttelemaan turhankin innokkaita kaupankävijöitä. Mutta kaikkea saa, kaikkea ihmisravinnoksi luokiteltavaa ja vähän muutakin löytyy, kunhan etsii oikeat ja ne itselle sopivimmat kauppapaikat.


Minä olen nyt valinnut vihanneskauppiaani. Tämä herttainen pariskunta löytyy suuren vihanneshallin keskivaiheilta, oikealta puolen. Palvelevat, mutta antavat rauhassa valita. Sanovat hinnan h i t a a s t i, jotta ehdin ymmärtää. Eivätkä taida lisätä ulkkarilisää loppusummaan! Tänään osti 2 munakoisoa, kaksi suuuuurta salaattia, kilon sipulia, hieman vajaan kilon porkkanaa, kaksi kourallista kirsikkatomaatteja, kolme valkosipulia ja kaksi keskikokoista brokkolia. Loppusumma oli 19 yania (2e).

Sitten suuntasinkin kahvilaan ja join 28 yania (3e) maksavan cafe latten... Kiinalainen vaihtoehto olisi ollut mennä kotiin juomaan kuumaa vettä!

Hatara aasinsilta

Joululomalla osui käsiini aapiseni, 32 vuoden takaa. Lukemaan ja kirjoittamaan opin hitaasti, työllä ja tuskalla. Mutta itse kirjainten piirtämisestä olen nauttinut aina. Tämän sivun muistan, kuinka sitä rustasin ja opettajan merkattua virheet en yhtään ymmärtänyt mitä niissä nyt oikeastaan oli väärin!



Aapinen oli täynnä tunteita ja tunnelmia, tai ehkä olin herkässä kehitysvaiheessa. Vanha Fiina Fordeineen tulee edelleen usein mieleeni kyseisestä automerkistä puhuttaessa. Fiina oli mielestäni niiiiin ihana mummo. Ja nukkeystävykset Eila ja Ulla. Minusta oli kauhea vääryys, että Ullaa toruttiin laulamattomuudesta. Entä jos sitä ei vain huvittanut tai se oli ujo?


Kevään lopuksi sain kyhättyä yhden sadun. Sille olen useasti nauranut, kuinka osittain tarkoituksella kirjoitin hoono soomi ja osittain tietämättäni väärin. Herttaista oikeastaan.

Jälleen olen samassa tilanteessa, opettelen kirjoittamaan ja lukemaan. Uusi mandariininopettajani antaa reilun kymmenen uutta merkkiä kerralla läksyksi ja niitä yritän pinnistellä muistiin sekä kynänpäähän. Taitaa olla pikkuvirheitä tekstit pullollaan, mutta hauskaa se on, kun saa piirtää, piirtää ja piirtää. Ja olla samalla viivalla perheen ekaluokkalaisen kanssa.

Herran haltuun

Kukin saa itse valita miltä Jumalalta onnistumista rukoilee tai miltä viranhaltijalta palvelua anelee, mutta kaikki apu on tarpeen arpajaisten onnistumiseksi. Pessimismi kolkuttelee, itkun meinaan tirauttaa vai nauraisinko sittenkin? Sillä katsokaas, sujautin arpajaisteni voitot postitoimistosta jo aiemmin ostamiini kirjekuoriin, joihin oli oikein postimerkit ja airmailit valmiiksi painettu, annoin ne kuskille, joka lähti niitä postiin kiikuttamaan. Tunnin kuluttua palasi, ei kelvanneet juuri nämä kuoret, pitäisi olla muoviset kuplamuovikuoren sukulaiset... Ja olipa poika oikein yhden moisen ostanutkin (voittajiahan oli kaksi). Ja ai kauheaa, ne maksavat peräti 30 senttiä kappale! Että haluanko silti lähettää nämä kirjeet, kysyivät päitään pyöritellen kuski ja kotiapulainen. No juu-u. Valehtelin vastaanottajien maksavan, kun en jaksanut muutakaan selittää.

Mutta mikä minua eniten hämmästytti, pyörrytti tai no, ihan rehellisesti sanottuna ärsytti oli se seikka, että alkuperäiset kirjekuoret oli revitty AUKI. Postitoimistossa tädit olivat halunneet nähdä mitä lähetän... Yritin parhaani mukaan selittää, kuinka Suomessa "soittaisin poliisille, voisi joutua vankilaan (pieni liioittelu, tiedän), on paha paha avata toisen kirjeet. Kuuntelijat eivät yhtään ymmärtäneet, sillä joko mandariinini oli liian heikkoa tai sitten koko ajatus kirjesalaisuudesta oli käsittämätön juttu.

No niin, siis parahimmat Ruiskaunokki ja Inkivääri, mikäli voittonne ei koskaan teille saavu, lähetän ilomielin teille uutta postia toistamiseen, mutta vasta kesällä Suomesta!

Pientä kulttuurishokkia ilmassa juuri tänään. Onneksi huomenna on päivä uusi.

Mahtava viikonloppu,

pitkästä aikaa, totesimme kuin yhdestä suusta Monsieur Vilijonkan kanssa. Kaiken huipuksi lapsetkin yhtyivät mielipiteeseen. On käsittämättömän helppoa jäädä vain kotinurkkiin notkumaan koko viikonlopuksi eikä enää maanantaina muista mitä tapahtui, koska yhtään mitään ei tapahtunut, ainakaan mitään elämyksellistä.


Nyt on mitä muistella, on mistä ammentaa energiaa ja inspiraatiota.


Majapaikkamme yksityiskohdat olivat niin tyylikkäästi viimeistelty, että ensimmäisenä iltana en olisi millään halunnut iltapesulle, sillä olisin voinut vain nauttia asetelmista.


Bändin treenikämppäkin voitti mennen tullen perinteiset kellariluukut. Riittävästi neliöitä, rauhaa soittaa, valoa ja ilmavuutta.




Ympäristöllä on merkitystä, myös soittossa. Bändi valmisti suit sait lastenkonserttiohjelman ja pitivätkin viikonlopun päätteeksi yhden lasten klubitalolla. Ja tyttäret bilettivät.


Ihmisen onnellisuuteen monella seikalla on merkitystä: terveydellä, ilmanlaadulla, seuralla, tekemisellä, mutta myös ympäröivällä arkkitehtuurilla, materiaaleilla ja muotoilulla... Nämä kaikki sattui verrattomasti kohdalleen tänä viikonloppuna.

Lisää tällaista, kiitos.

Arvonta!

Kuopus toimi ansiokkaasti onnettarena (tosin luuli leikin olevan versio joulukalenterista, lupasi isosiskoille heidän vuoron olevan huomenna?!).


Onneksi olkoon Inkivääri, onhan sinulla kypärä, sillä pian pääset viilettämään kylillä peppu pehmikkeellä?

Ruiskaunokki, menosi muuttuu pian ruusuiseksi, onnea!

Laittakaahan osoitteet tulemaan, niin mahdollisesti jo viikon kuluttua saatte postia Kiinan kansantasavallasta.