Terveisiä Pariisista

Te tunnette varmasti myös niitä ihmeellisiä ihmisiä, jotka kylään piipahtaessaan tuovat tuliaisia. Jokaiselle jotain, juu, tuoretta raparperimarmeladia emännälle ja isännälle viinipullo ja sitten vielä lapsille pienet muumit tai saippuakuplapullot tai tuoksukynät tai... Itse valitettavan usein keksin viedä ainoastaan sen viinipullon, tylsää. Ja lapsille vain kättäpäivää.


Kesäloma alkaa ylihuomenna, monta vierailua edessä, alkaen heti lauantai-illasta. Kerrankin ainakin lapset, jotka ilahtuvat tuliaisista eniten, saavat meiltä vierailijoilta jotain. Ostin nimittäin läjän pieniä Eiffel-torniavaimenperiä, monen värisiä, kaikki hieeenosti kiiltäviä! Pieniä ja halpoja ovat, mutta silti aivan toisella tavalla aloin odottaa tulevia tapaamisia.


Mutta koska tuomiset ovat paketoinnin Euroopan Japanista, innostuin ne myös kääräisemään paperiin. Näin kerran erään hienostoalueen vieläkin hienomman tuoksukaupan ikkunassa erityisen värikkäästi ja kauniisti paketoituja unelmatuoksuja. Nämä yrittävät imitoida niitä. Oikeastaan ei tullut ollenkaan hullumpia, lapsiystävällisiäkin ovat, kun ei teippailuja tai harmittavia solmuja. Täältä tullan Saksa, Ruotsi ja Suomi!

Onnen merkki

Tyttöjen entinen perhepäivähoitaja Suomessa kertoi löytävänsä helposti neliapiloita. Niin, hän onkin sellaista rauhallista ja pitkäpinnaista tyyppiä, toisin kuin kirjoittaja. Minusta sellaisen pienen poikkeavuuden löytäminen apilapellosta tuntuu vallan mahdottomalta. Ja kun en ole löytänyt sitä ensimmäistäkään, niin huono onni vain jatkuu enkä löydä niitä muitakaan.


Mutta nyt onni saapui luokseni, kenties olenkin etsinyt neliapiloita väärästä paikasta! Opiskellessani Joka naisen niksikirjaa vuodelta 1951 yhtäkkiä huomasin neliapilan olevan edessäni ja odottavan ihailijaansa. Ajatella, sain kirjan lahjaksi muinoin sulhaseltani 952:n yhteisen päivän johdosta (omistuskirjoituksen mukaan), tuskinpa hänkään tiesi samalla antavansa minulle tätä pientä lisälahjaa.


Tästä innostuneena ryhdyin todella opiskelemaan tullakseni lahjan antajalle paremmaksi emännäksi, heh. Ja tätä WSOY:n 1935 julkaisemaa Emännän tietokirjasarjaa suosittelen kaikille, jopa isännille. Sieltä löytyy nimittäin ihan kaikki (satunnaisotos): reumatismin kotihoito, ruoanvalmistuspöytä, sanomalehtikoukku, sähkövastus, valaistusneuvoja, vesikato, viemäri, villiviini, voilaitteet, yöpaita. Kaikki selvennetty rakenne-, mitta- ja kaaviokuvin. Kunpa tähän kirjasarjaan tehtäisi vielä viides osa, päivitys jossa kerrottaisiin yksissä kansissa näistä nykyajan vimpaimista, kulttuurishokista, kaapeleista, kevätrullista ja mp3-soittimista, silloin ei olisi huolen häivää!

Elämys

Alva halusi aloittaa baletin viime syksynä. Ennakkoluuloni ovat olleet aikamoisia kyseisen taidemuodon suhteen ja varauksella suostui. Tuskin siellä vielä tuossa iässä puututaan ruumiinrakenteen sopivuuteen ja musiikki on sentään kaunista. Näin on lukuvuosi hurahtanut, tunnit ovat osa viikottaisia rutiineja, paljon Tchaikovskyn Ruususta soitettu ja hypelty kotosallakin. Vihdoin lauantaina yritin olla parempi vanhempi ja jäin seuraamaan Alvan balettituntia ruokakauppaan ryntäämisen sijaan. Kylläpä minut palkittiin.




Se oli niin kaunista! Seitsämän pientä tyttöä kipitti, liiti, kikatti ja kieppui. Opettaja oli hyväntuulinen kaiken supinan keskellä ja piti tytöt iloisen kiireisinä liikkeestä toiseen siirryttäessä. Alvan asetellessa jalkojaan oikeanlaiseen ojennukseen oli keskittyminen käsinkosketeltavaa. Ja jokainen sai tanssia oman soolon musiikin huumatessa. Juuri silloin olin niin ylpeä äiti ja iloinen tyytyväisen lapseni puolesta. Kannatti mennä katsomaan, tuollaisen elämyksen jälkeen jääkaapistakin löytyi vallan helposti jämiä iltaruoaksi, koko elämä näyttäytyi hetken epätodellisen iloiselta ja liitelevältä.

Leivontapäivä

Herkutteluhimoa, sokerinnälkää, mutustelutarvetta. Siihen oli eilen saatava tyydytystä, päätin loihtia pieniä leivoksia. Suvussa on monenlaisia makuja, joten leivoin jokaiselle jotain.


Herttuattarelle ja kartanon rouvalle.


Puutarhurittarelle tyttärineen.


Vilijonkan omille tyttärille.

Taisi tulla makeaa riittävästi, melkein sokerihuppeliksi asti. Aloitamme laihdutuskuurin vasta iltapäivällä... tai huomenna.

Kiinalainen juttu

Paperit houkuttelivat vastustamattomasti ruokakaupan kassaa lähimmällä olevalla hyllyllä. Riisipaperia, oikein kultausta keskellä ja väriäkin painettu, sadan arkin nippu, vain 40 senttiä. Nyt on hankittu perheeseen Giâý vaǹ bac Made in China Joss Paper. Vessapaperia aatelisille. Kertakäyttöinen matkapeili. Varakaramellikääre. Kotona alkoi uteliaisuus niin painaa mieltä, että turvauduin Wikipediaan. Hahaa, juhannus kokkoineen on meidän osaltamme varma! Näitä aarteita poltetaan nimittäin hautajaisissa ja uskonnollisissa rituaaleissa, joillaiseksi suomalainen juhannuksen mieltääkin. Lukemani mukaan paperit taitellaan tietyllä tavalla, mutta miten? Pientä opiskelua vielä, mutta onhan juhlaan vielä aikaa.

Japaninsininen

Minulla näitä sairauksia riittää, nimittäin jo aiemmin mainitsemieni apina- ja Intia-vaivojen sekä vakavan mökkimalarian lisäksi minulla on vuodesta 1982 ollut myös malariatyyppinen Japani-kuume. Silloin suloisella 80-luvulla kaverit tapetoivat huoneensa Boy Georgella, Duran Duranilla, Nipalla. Minun huoneeni beessiä kukkatapettia koristi mistä lie haalimani Japanisälä. Ollessani 12 soitin jopa Japanin suurlähetystöön ja heidän lähettämät esitteet sekä Nykypäivän Japani -kirja olivat pikään suurimpia aarteitani. Suuri Kiitos ystävällisyydestä heille!


Tänään halusin piristää itseäni hieman, estetiikannälkä iski ja matkasin 17 metropysäkinväliä kohti Vietnamkiinajapania. Ja ei mennyt montaakaan minuuttia kun jo oli aasiantalouskasvu ja kulutusinto iskenyt. Hedelmät sujahtivat pussiin vikkelään, puoleen hintaan kun olivat! Vakava hetki koitti japanilaisten pikkukulhojen hypätessä eteeni. Sininen väri on mielestäni julma ja kalsean makuinen, MUTTA kun japanilaiset ovat tehneet sinisestäkin niin rauhottavan, tasapainoisen ja houkuttelevan...Lähipäivinä säästyn metromatkalta, sillä voin ihastella kulhoa kotona, minusta alkaa huokua tyyneys ja raikkaus.

Unelmointia vain

Kun suomalaisella kotiäidillä on mökkikuume pahimmillaan ei pelkkä netti riitä vaan tarvitaan jotain konkreettista hypisteltävää. Pariisin mökkilehtitarjonta lipsahtaa kovin helposti linnaromantiikan puolelle, ei siis kelpaa lääkkeeksi. Kotikirjastosta ensimmäiseksi käteen osui Det svenska rummet -kirja, hmmm, hieman liian somaa ja täydellistä tähän tautiin.


Mutta kirjahyllyn oikeassa alareunassa pilkotti epämääräinen ja hieman ruosteinen lehtirivistö. Opiskeluaikojeni aarrepino, isoanopin lapsiperhekolumnit, Wendelinin kansikuvat, nostalgiaa parhaimmillaan. Näillä olen kuumettani lietsonut, toimii, lähestytään vakavaa sairauden tilaa.


Hetkeksi kuumeen laskiessa havahdun miettimään, että mitäs ne lapset siellä sitten... Mutta eikös ennenkin vanhaa käytetty sopivasti lapsityövoimaa, oppivat elämää varten, pysyivät kiireisinä autellessa, vähintään voivat soitella kansanlauluja minun ihan pikkuruisen remontoidessa ja sisustellessa. Pitäisi oikeasti varmaan käydä se unelmamöksä katsastamassa, etteivät hienot lehdet turhaan kulu.

Aidot tunteet

Vielä tänäänkin on tuo eilinen äitienpäivä mietityttänyt. Mikä aidosti ilahduttaa? Lasten hoidossa/koulussa ilman alkeellistakaan pedakogista ideaa ja ohjausta pusatut pakkopullalahjat? No, saivathan lapset kokea antamisen riemun.


Sain spontaanit lisälahjat. Pöydälle unohtuneet pastelliliidut houkuttelivat tytöt maalaamaan kuvat värituubeista ja kuvantekovälineistä - niistä kun äiti tykkää. Keskittyneesti he uppoutuivat kuvantekoon ja sehän näkyy tuloksissa. Nämä ilahduttavat oikeasti, pidempään kuin vain sen antamishetken!


Vietimme iltapäivän piknikillä ja Bagatellen ruusutarhassa päitämme pyöritellen. 1300 ruusulajiketta saa pelargoniaruukkupuutarhurin pään totaalisen sekaisin. Suuria kirkuvan oransseja, ujoja haalean keltaisia, kerrottuja joulunpunaisia, kaikkia mahdollisia värejä ja muotoja sekä kokoja, sulassa sovussa, ilmaan minkäänmoista istutuslogiikkaa. Aivan mahtavaa väriterapiaa kaikille lompsottajille. Bagatellen puutarhassa saamani lisäenergian avulla jaksan taas tämänkin viikon!

Valehtelijoiden klubi

Valitse totuus.


a) Design satelliittikanavavastaanotin
b) Torakkakarkotin
c) Rakkaudella muotoiltu parfyymituoksuinen kestoruusu


a) Renoirin väripaletti
b) Duracell-paristojen uusin mainos
c) Entistä iloisempi avaimenperä


a) Intialainen sylkykuppi
b) Barbiepotta
c) Tunnelmallinen tuikkukippo

Aivan oikein arvattu, tänään vietetään Ranskassa äitienpäivää! Onnea minulle ja kaikille muillekin äideille!

Tarkkailussa

Muuttaessaan kaukaiseen metropoliin, lentäessään viikonloppulomalle tuntemattomaan cityyn, puksutellessaan elämänsä ensimmäisellä reiliseikkailulla kohti todellista suurkaupunkia luulee ihminen pääsevänsä vapautumaan, irrottautumaan hetkeksi kotikulmien kahleista ja elämään enemmän hetkessä, tässä ja nyt.






Niin sitä voikin tehdä, muttei YKSIN. Ainakaan Pariisissa. Vaikka Ranskassa kirkko ja valtio erkanivat toisistaan jo 300 vuotta sitten, tarkkailee meitä kadunkulkijoita sadat varajumalat. Toiset ovat lempeitä, osalla valmiiksi tuomitseva ilme kasvoillaan, yhdellä jopa pilke silmäkulmassa, arvioiden ja kiventerävät aivot raksuttaen seuraavat alitse kiitäviä kohtaloita, ratkaisuja ja sieluja. Kaikella on jälleen puolensa, eipä ole ihminen yksinäinen tässä kaupungissa. Varajumalat eivät lakkoile.