Olen luullakseni selvittänyt viimeisen ryteikön. Antanut arvosanat, siivonnut luokan kaappeineen ja lootineen. Viime metreillä oikeustajuni kärsi kolauksen ja otin ensimmäistä kertaa elämässäni yhteyttä ammattijärjestöön, sillä hoitamani sijaisuus jatkui yllättäen vuodella, mutta sitäpä ei laitettu julkiseen hakuun laisinkaan vaan annettiin suitsait tiskin alta muodollisesti epäpätevälle, vaikka samanaikaisesti pääkaupunkiseudulla haahuilee satoja työttömiä taidekasvatuksen maisteritutkinnon suorittaneita työelämästä haaveilevia nuoria - ja vähän vanhempiakin.
Lauantai-illan saavuttua seisoin mökin salissa ja tunsin kuinka raskas jo tutuksi käynyt kermanvalkoinen keinosamettiviitta valahti harteiltani alas. Se oli märkä, vielä kehoni lämmittämä, mutta valmis minut jättämään. Hengitykseni keveni, tiedostin olkopäitteni puhtaan alastomuuden, liikahdettuani askel tuntui kepeämmältä kuin aikoihin. Ymmärsin kääntäväni juuri sillä hetkellä uuden puhtaan sivun elämässäni. Jätin tuon inhottavan stressin vaaleaksi mytyksi lattialle, imuroin sen myöhemmin pois kunhan huvittaa. Sillä nyt tepastelen hetken mutkitellen ja seikkaillen, uutta opiskellen, jänniä suunnitellen, hulluja ideoiden, vain kivoja asioita tehden. Näillä aineksilla uskon saavani hyvän kuvataidekoulun syksyksi pystyyn!
Tsemppiä Kata! Kuvataidekoulu kuulostaa mielenkiintoiselta.
ReplyDeleteKiitos Kimmo! Juu, nyt on aika ottaa rohkea askel ja pitää hauskaa. Olen kohtuullisen innoissani tästä uudesta projektista, tosin myös realisti: aivan helppoa koulun perustaminen ei tule olemaan.
DeleteMyötätuulta ja iloa uudelle tielle!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteOhoh, mitä menoa tuon sijaisuuden kanssa...Mutta sinä olet tehnyt voitavasi. Hieno, että valautit stressit lattialle!
ReplyDeletePuhtia kuvataidekoulu- projektiin!
Lempi Sveitsistä
Tarkemmin ajateltuna stressi kuin itsestään halusi valahtaa, enkä onneksi yrittänyt sitä pidätellä. Kiinni pitäminen oikeastaan olisi ollut turvallisempaa, tuttu ja turvallinen olotila. Nyt täytyy ja saan opetella uuden tavan olla!
DeleteKuulostaa mahtavalta! Kaikki paitsi entisen työpaikan sotkut tietysti. Mutta niille yritit tehdä mitä voit, se on itsessään jo hienoa ja ihailtavaa.
ReplyDeleteVoin niin kuvitella tuon stressin valumisen alas selkää, pois.
Ja hyvä meininki vain jatkuu! Oli tosiaan todella fyysinen kokemus stressistä vapautuminen. Ja ymmärrys siitä kuinka tilanteen lisäksi omalla aseneella on suuri merkitys siihen miltä asiat tuntuvat.
DeleteHienoa Vilijonkka, seurailen täällä mielenkiinnolla uusia kiemuroitasi. Ja nautinnollista kesää!
ReplyDeleteHeippa vaan Pandice! Mielenkiinnolla tässä itsekin touhotan, katsotaan miten Vilijonkalle käy.
DeleteHei! Ihanan stressitöntä lomaa ja iloa uusiin työkuvioihin! Onkohan siis pelkkää luuloa se mielikuva, joka omassa koulussani on syntynyt sijaisuuksien yms. kohdalla, että lukuvuoden kestävät tehtävät on laitettava julkiseen hakuun? Tai ehkä koulumme rehtoreineen on tavallista reilumpi yhteisö; ainakin täällä on erittäin hyvä työilmapiiri, sen sanon muunlaistakin nähneenä!
ReplyDeleteKiitos samoin, rentouttavaa kesää sinullekin!
DeleteKyllä sellainen sääntö on, että yli puoli vuotta kestävä sijaisuus on laitettava julkiseen hakuun. Ja jos ei pätevää löydy on sitä OAJ:n mukaan jopa haettava julkisella haulla puolen vuoden päästä uudestaan. Reiluus olisi minun mielestäni sääntöjen noudattamista, puolin ja toisin.
Mutta työyhteisö, opettajahuone nauruineen ja marmattamisineen, josta sain nauttia 13 kk oli mahtava. Laskin tuossa olleeni työurani aikana hieman pidemmässä työsuhteessa kahdeksassa oppilaitoksessa ja kyllä vain, tämän koulun työyhteisö oli ihan paras kaikista! Eikä aika ole vielä edes kullannut muistoja :)