Tuesday, January 31, 2012

Klo 08.23

Arki on palannut, paitsi luonnollisestikin vakiokokoiselle ryhmälle kotiapulaisia ja kuskeja, jotka palaavat työmailleen vasta (ehkä) loppuviikosta hoidettuaan ensin "yllättäen loman aikana menehtyneiden tätien ja setien hautajaiset".




Aamuisin jaetaan kadunlakaisijoille tehtävät, muistutetaan työn tärkeydestä asuinalueen viihtyvyyden ylläpidossa jne. Lakaisijoita tosin tuntuu kiinnostavan enemmän minun dokumentointipuuhani kuin naistyönjohtajan ponnekas kailotus...




Päivisin asuinalueellamme on hiljaista kuin huopatossutehtaassa, eikä näin pakkasilla ole oikein edes lehtiä mitä lakaista. Onneksi monissa porteissa on kauniita uudenvuodenkoristeita lakaisijoiden silmäniloksi. Toivottavasti huomaavat siinä verkkaisen lompsottelun ja salaisen roskiksien tonkimisen lomassa niistä nauttia.

Tänään lämpötila miinus kolme astetta, pohjoistuulen vuoksi tuntuu kuitenkin miinus kymmeneltä. Ilmankosteus 20% eli pyykit kuivuvat kahdessa tunnissa. Jos olisi mattoja niin ne kannattaisi pestä nyt!

7 comments:

  1. Meillä taitaa tänään hipoa miinus kahtakymmentä. Ja tuonne vaan on minunkin kohta lähdettävä hrrrr.

    Jos sitten jollakulla sikäläisellä oikeasti kuolee setä/täti, niin taitaa saada vain kulmainkohautuksen, eihän sitä sitten enää usko.
    Täällä ei käy vapaapäiväksi mummunsakaan hautajaiset, sen huomasin viime vuonna.

    ReplyDelete
  2. Liivia, teillä on tosiaan kunnon paukkupakkasia siellä. Kaunista varmasti! Varmasti jollain oikeastikin kuolee sukulainen, mutta kummallista se on, että suurin osa kuolee juuri kiinalaisen uudenvuoden aikaan, jolloin hautajaiset pitää järjestää sitä seuraavalla viikolla. Olen todella iloinen, että nykyinen kotiapulaisemme sanoi jo ennen joulua pitävänsä kiinalaisena uutena vuotena kahden ja puolen viikon loman järjestelläkseen ja juhliakseen tyttärensä häitä. Ei mitään kuolleita sukulaisia, vaan rehellisesti omia kiireitä ja omaa elämää! Niinhän sen pitääkin olla.

    ReplyDelete
  3. Kilpailu pakkaslukemista käynnissä eri puolilla palloa - meillä -28.9, tyyntä, pikahappihyppelyn voi suorittaa - siis todellakin suorittaa:)

    ReplyDelete
  4. Kosteusprosentti ulkona 60, sisällä 61.Jos taivaalla oleva pilvi lähestyy yhtään enempää, ollaan taas toisissa lukemissa. Ei kuivu ei mikään.Kuivuri käy kuumana :).

    ReplyDelete
  5. Istanbul -1, tuulee, niin, että on katto lähteä, lunta pöllyää ja tiet sohjossa. Suomalainen ei taida alistua, vaan pukeutuu järkevästi, pöllyttelee lumet auton päältä ja lähtee kauppaan. Suomalainen isäntä kun on vaihtanut autoon edeltä käsin viisaasti talvirenkaat! Toivottavasti muut istanbulilaiset ymmärtävät jättää kesärenkaiset autonsa parkkkiin ja käyttävät julkista liikennettä. Että eivät luistele minua päin ja saan kaappini täytettyä.

    ReplyDelete
  6. Kuoleeko lomian aikana tätejä ja setiä erityispaljon? Onneksi ei ole paljon lomia, kauhean riskaabelia :)

    ReplyDelete
  7. Sanni, juu, kyllä kuolee ja sairastuu vakavasti. Vaikka sitä en yhtään ihmettele, vastaahan tämä julinta meidän joulua mässäilyineen ja juomisineen! Yhdenkin suomalaisen tuttavaperheen sekä kotiapulaisen setä että kuskin eno olivat yllättäen kuollet ja tekstarit sen kun piippasivat maanantaina kun töihin olisi pitänyt palata. Eikä näistä "hautajaisista" yleensä ilmoiteta esimerkiksi päivää ennen kun työt alkavat, vaan vasta sinä samaisena aamuna kun töissä piti olla jo. Miten lie tulee sellainen olo, että ei vain jakseta vielä palata töihin, muttei myöskää kehdata sitä sanoa suoraan. Tai ei siis kuulu sanoa suoraan. Me hölmöt ulkomaalaiset vain emme ymmärrä ja otamme kaiken niin kirjaimellisesti. No joo, kulttuurieroja, kulttuurieroja. Ja niitä (kai) nauttiaksemme olemme täällä!

    ReplyDelete