Kuumeilua

Flunssa on flunssa Kiinassakin, tilannetta hankaloittaa vain kahden sorttinen kuume. Ensiksikin minua vaivaa se lyhytkestoinen vilustumiskuume, josta pääsee eroon Pohjolasta asti tuoduilla pillereillä. Toinen onkin jo hankalampi juttu, sillä siihen auttaa vain ja ainoastaan unelmointi, selvittely, paksu lompakko sekä kiire, jolloin ei ehdi ajatella. Viimeistä keinoa kehittelen jo tänään iltapäivällä, sillä olen menossa viereiseen lukioon taideopettajan sijaiseksi. Niin, toki kuulostaa hullulta, että sijainen itse on kuumeinen, mutta kun on tuo toinenkin kuume hoidettavana.

Hyvää päivää kaikille!

Sattuu ja tapahtuu

Tarkoituksena oli viedä tuore pekingiläinen jalkautumaan "kansan" pariin. Tuntemaan ostoskadun viiden eri popin samanaikaisen huuman, näkemään sinivaloisen supermarketin, kokemaan vanhusten vartioimat sivukadut sekä täpötäyden lounasravintolan.



Vaan kylä, josta olen raportoinut muutamia kertoja aiemminkin, oli kokenut muodonmuutoksen. Sen 10 000 pekingiläistä ja 30 000 vierastyöläistä olivat muuttaneet (tai pikemminkin laittettu muuttamaan) toisaalle. Ovet olivat lukossa, kaupat kiinni, kadut autioita muutamaa romunkerääjää lukuunottamatta. Avoviemäreissä vedet seisoivat, oviin oli teipattu asuntodiilereiden puhelinnumeroita, yleisistä kaiuttimista kuului kovinta koskaan kuulemaani puhetta. En tiedä mitä.



Todennäköisesti maan toiselta laidalta asti tuotu bambutuoli istua nökötti yksinäisenä, luutakin oli jo kuivunut. Näyteikkunan hyypät lojuivat ilkosiltaan. Viimeiset kaksi markettia myivät tavaroita alennettuun hintaa.

Täällä tapahtuu, paljon, ei mukana meinaa pysyä. Ollakko nyt surullinen vanhan katoamisesta vai iloinen kelvollisempien asuntojen vuoksi. Kysymykseksi vain jää, missä nämäkin 40 000 ihmistä asuu seuraavat kaksi vuotta, ennen modernien kerrostalojen ilmestymistä.

Jatkoimme matkaa seuraavaan kylään, jossa elämää onneksi vielä löytyi.

Ihanaa!

Eilen se sitten tapahtui, tätä hetkeä olenkin jo ehtinyt odottaa. Kotiimme asettui taloksi teini! Yhtäkkiä talomme täyttyi hilpeästä rupattelusta, vieraasta popista, kikatuksesta, yhdessä kaunistautumisesta, pikkusiskon yleisestä ihastuneesta riepottamisesta.


Illalla ollut syksyn ensimmäinen kouludisko aiheutti sille tyypillisen jännitystilan ja uskomaton rauha laskeutui taloon neitojen sähellettyään itsensä kadulle ja siitä kulkunsa kohti koulua.

Esikoinen ei oman kertomuksensa mukaan kuulu "suosittuihin", mutta ei hän minun näkökulmastani kovin yksinäiseltäkään vaikuta! Herätessäni aamulla ennen seitsämää oli tyttö jo kirjoittamassa poissa olleelle parhaalle ystävättärelleen pitkää sähköpostia illan kulusta. Voi mistä suloisesta ja hauskasta nuoruudesta onkaan kotimme täyttymässä!

Tunnistamisongelmia

Minulla on ehdottoman heikko nimimuisti, mutta hienosti olen kyennyt kompensoimaan heikkouttani erinomaisella kasvomuistilla. Tavattuani ihmisen noin kaksi kertaa piirtyvät kasvot muistiini ikuisiksi ajoiksi. Olen tunnistanut lapsuuden rinnakkaisluokkien oppilaita törmätessämme 30 vuoden jälkeen aikuisena. Toki en aina ole osannut sanoa mistä ihmisen muistin. Selvitys kestää pienen hetken, että olitko partiossa, mistä koulua kävit, olitko kenties musiikkiopitossa jne. Usein on myös käynyt niin, että se toinen ei kylläkään ole muistanut minua, mutta siitä viis.




Täällä Aasiassa olen uuden ongelman edessä. Viimeksi eilen ajauduin noloon tilanteesen kahdesti.

Ovelle ilmestyy kaukoaasialaispiirteinen nainen joka tuttavallisesti alkaa kiitellä ja ojentaa pakettia minulle. Kuuntelen hölmistyneenä ja ihmettelen naisen välittömyyttä. Juuri kun olen avaamaisillani suuni, että taidat olla väärällä ovella sanoo tämä kaunotar, että mies on aivan sekaisin innostuksesta kun ymmärtää nyt niin paljon enemmän valokuvaamisesta. Ha haa, tämähän on alkuviikkoisen oppilaan vaimo, jonka olen jo kahdesti tavannutkin, mutta aina perheineen...

Illalla oli viikon kolmas vanhempainilta. Tilaisuudet ovat erittäin suosittuja, koulu pursuilee meitä keski-ikäisiä ja luokkahuoneissa käy kuhina. Koulun oppilaista (ja vanhemmista) vähintään 80% on kaukoaasialaisen näköisiä: korealaisia, japanilaisia, ameriikankiinalaisia sekä paluumuuttajia. Osaa vanhemmista näen päivittäin koulun käytävillä lapsia noutaessa, toisia tapaan vain näissä illoissa, muutaman kerran vuoden aikana. Ja sitten vaihtuvatkin luokkien kokoonpanot ja seuraavana vuonna ovat uudet vanhemmat. No niin, luokassa luokseni siis asteli vieras mies, ojensi ponnekkaasti kätensä ja kyseli pienellä kiinalaisaksentillaan kesän kuulumisia. Heittäydyin uhkarohkeasti mukaan keskusteluun ja jossain vaiheessa sainkin kysyttyä, etä kukas herran poika olikaan. Vastauksen kuullessa haluaisin vajota maanrakoon, sillä miehen TYTÄR on esikoiseni parhaimpia kavereita. Olen tavannut miehen kerran kotimme ovella ja myös edellisvuoden vanhempainilloissa. Kuinka ihmeessä en häntä muista?! Rehellisesti sanottuna ei minkäänlaista erityistä muistikuvaa löydy.

Voiko kyse olla rodullisesta muistiongelmasta? Etten kaikesta visuaalisuudestani huolimatta erota näitä mustahiuksisia, mustasilmäisiä ihmisiä, samalla tavoin hymyileviä, kaiken huipuksi tyylillisesti toistensa kaltaisia toisistaan. Jospa en näe vastaavanlaisia persoonallisia eroja ihmisissä kuten eurooppalaisissa? Mustahiuksiset näkyvät yhtenä massana, vaikka todellisuudessa sävyeroja on taatusti aivan samoin kuin vaaleahiuksisissa.

Että nyt on kyllä heikosti asiat, kun en muista nimiä enkä kasvoja. Tarinat ovat sentään vielä jäljellä.

Monta ihmeellistä

Hongluo vuoren juurella on temppeli. Oikein koristeellinen ja tyypillinen. Minun silmissäni samanlainen kuin kaikki muutkin täkäläiset temppelit... Mutta pusikossa temppelin lähistöllä on jotain hieman erikoisempaa. Männikön keskellä istua tönöttää oikein iloinen Buddha. Niin, kukapa ei kauniissa metsässä viihtyisi!



Seuranaan suurella veijarilla on pienempiä Buddhia. Jokaisella erilainen ilme ja asento. Kuvitelkaa, 500 punaviittaista patsasta, joita riittää laaksosta toiseen, aina vain. Entä jos olisi hurahtanut ja haluaisi osoittaa jokaiselle kunnioitustaan kumartamalla ja suitsukkeita polttamalla. Huh, siinä menisi kyllä koko vuorokausi!

Tärinää lihaksissa

Puolivahingossa kiipesin 800 metrin korkuiselle Hongluo vuorelle. Reilussa helteessä huomasi joutuvansa todella rehkimään ja 1,5 tunnin rauhallisen mutta määrätietoisen stepperiharjoituksen jälkeen minut palkittiin.



Huipulla seuranani oli ihana tuulenvire, tärisevät lihakset, sumuun katoava maisema, helpottunut ja ehkä hieman henkeväkin olo.

Tänään onkin taas toisin, että kuinka voikaan tunnelmat vaihdella!? Ärsytti ja vihastutti äsken niin että kynärtaipeet tärisivät. Törmäsin jälleen kerran kiinalaiseen hierarkiaan ja oikeaan auktoriteettipelkoon, jonka vuoksi mieluummin sähelletään ja rävelletään ja langetaan valkoisiin valheisiin sen sijaan, että kysyttäisiin astetta korkempiarvoiselta... Ja aiheutetaan kolmannelle osapuolelle turhaa päänvaivaa ja pakotetaan hänet uusimaan useiden muiden ihmisten aikatauluja. Ihan vain koska ei uskalleta edes kysyä voisiko sijaiseksi hakijan haastattelua pitää yhtään toisena ajankohtana kuin juuri huomenna 9.30. Olisi kyllä tosi ankeaa jos pitäisi pelätä noin! Paljon on pelkoa talossa jossa ainakin 50 sihteeriä hommailee ja pelkää toisiaan päivästä toiseen.

Ääntä ja kuvaa

Pekingin esikaupunkialueen äänimaailma on kovin äänekäs näin kesän lopulla. Kaskaat sirittävät huumaavasti. Mokomat ovat piiloutuneet jonnekin oksistoon, ei niitä näe, vaikka kuinka haluaisi. Kuulee vain. Suurina hyökyaaltoina soittelevat siipiään. Äänen alla on hienoa pyöräillä.


Rinnalle on tullut sellainen pieni ujellus, etenkin iltasella. Muistatteko sellaisen läpikuultavan muovisen linnun, jonka sisälle lorautettiin hieman vettä ja sitten saatiin lintunen ujeltamaan pyrstöön puhaltamalla. Sellainen ääni, mutta monen monta desibeliä voimakkaampana. Yksi muovilintu on takapihallamme, pari muuta etupuolella. Jotenkin herttaista.


Hauskan vivahteen uuteen viikkon toi myös pieni "työ". Pidin insinööri-naapurille tiivistetyn kuvarakennekurssin. Näitä saisi olla enemmän, opettaminen kun on hauskaa ja siinä samalla tulee itsekin taas pohdittua enemmän valokuvien olemusta, rajausta, sommittelua ja sen sellaista. Kaikkea mitä yleensä puuhaa selkäytimellä.

Että kaikki nyt tänne Pekingiin vaan, Vilijonkan yksilöllisesti räätälöidylle kuvakurssille!

Kiinapäivä

Paikallisten expatien suussa vilahtaa termi "huono kiinapäivä". Minä en siihen haluaisi alentua, että syyttäisin maata tai sen kansaa päiväni hyvin tai hyvin huonosti sujumisesta. On vain kiinapäiviä, jokainen. Yksikään täällä vietetyistä vuorokausista ei ole samanlainen kuin jossain muualla. Ei parempi, muttei huonompikaan. Tänään iltapäivään mennessä on sujunut seuraavasti:


Keskimmäisen silmälääkärivierailu meni ajoittaisesti ilmenevän kiinalaisen tehokkuuden ansiosta nopeasti. Suomalaisittain olimme paikalla hieman etuajassa, hoitajat heti valmiina tekemään esitutkimukset ja lääkäri tismalleen aikataulussaan. Niinpä poistuimme sairaala-alueelta jo 15 minuuttia varsinaisen vastaanottoajan alettua! (Sukulaisille: kaikki hyvin, siirrymme pelkkään kostutuskokeiluun, jihuu!!!)

Ihastuttava kesäinen sade on pessyt kadut ja nurmikot puhtaiksi, olen hengittänyt syvään ja kuvitellut keuhkojeni raikastuneen. Katuviemäreiden puutteellisuudesta johtuen keskimmäisen ja minun jalat olivat runsaasti huuhdellut jo ennen "reippauspalkintojalkahoitoa". Keskimmäisen kynsistä löytyvän kimalteen määrä lienee vakio... Täällä kimallelakat eivät onneksi heti kesken lopukkaan!


Kevään näyttelyn perusteella tilatut taulut menivät uusiksi - kehystäjien muistikuva taulujen paksuudesta eli "samanlaisesta kuin viimeksi" poikkesi 1,5 senttiä totuuden neljästä sentistä. Hmm, milloin oppisin sanomaan ääneen aivan kaiken, varmistamaan kolmesti ja kerrata vielä kerran. Olen vihainen lähinnä itselleni ja harmittaa tuleva viivästys toimituksissa.


Lauantaikierroksen kruunasi kalatorilla uudenlaisen keltaisen kalan bongaaminen. Kysyin sen nimenkin - ja unohdin. Jokin yu se oli. Kaunis kuin mikä ja ilmeisen herkullinen, kun kaikki kaverit olivat jo päätyneet toisten harvojen asiakkeiden muovikasseihin.

Päivän piheyskohtaus iski sateenvarjokauppiaan kohdalla. Ulkomaalaisen oletettiin maksavan sateensuojasta kaksinkertainen hinta. Hah, mieluummin annoin veden kostuttaa pellavapaitani kuin maksaisin kaksi euroa yhden euron arvoisesta ja pian hajoavasta sontikasta. Ja nyt on paita taas jo kuiva! Että mitä edes pysähdyin turhaan niitä sateenvarjoja katselemaan.

Illaksi meidät on kutsuttu ruotsalaisille naapureille kylään. Siellä saammekin nauttia puolestaan aimo annoksesta iloisuutta ja iloisuutta ja iloisuutta.

Ei pöllömpi kiinapäivä. Millainen päivä Sinulla on ollut? Empivä espoolainen, herkullinen helsinkiläinen, ronski roveniemeläinen, paras pariisilainen?

Sumussa

Päivät rullaavat ja kuljen kuin valoverhon läpi kurkkien. Luulen jatkuvasti näkeväni jotain jo entuudestaan tuttua, ehkä havaitsen jonkin hajun lapsuudesta, muistelen 80-luvun baarien yleisilmettä (en tosin niissä edes käynyt), veikkaan kumisten pomppueläimien olleen suomalainen joululahjahitti ollessani alle kouluikäinen tyllerö.

Kaikki näillä Kiinan kotikonnuilla on jo niin tuttua - ja toisaalta tunnen matkustaneeni aikakoneella 20 vuoden taakse kauas lapsuuteen. Epätodellista.

-------

Epätodellista on myös kuinka helposti kaikkien tyttärien ensimmäinen kokonainen kouluviikko on mennyt. Kuopus on jo rohkaistunut innokkaasti viittaamaan tunneilla, mutta ummikkona ei sitten olekaan osannut englanniksi vastausta sanoa. Mutta suunta on oikea eli kannustavassa ja turvallisessa ilmapiirissä lapsi haluaa yrittää ja ainakin siis jo ymmärtää kysymykset. Se on paljon se.

Missähän nämä tylleröt kulkevat 30 vuoden päästä muistelemassa lapsuuden hajuja ja tunnelmia täältä Pekingistä?

Vastakohtia taas

Ajauduin markkinahalliin, jossa oli kansalle tarjolla satoja metrejä kelloja. Kimaltelevia, muovisia, kopioita, reppanoita, pilipaleja kelloiksi kutsuttuja esineitä. Ihan inhottaa, miten ihmeessä edes moiseen paikkaan jouduin?! No uteliaisuuttani tietenkin, kun on joka oven taakse kurkistettava... Tämä pikainen vierailu kellomarkkinoilla kuitenkin herätti minussa ajatuksia nykyihmisen hillittömästä kuluttamisesta, kiinalaisesta tavarantuottamisesta sekä kansantalouden väkisin vireänä pitämisestä. Valmistetaan käsittämättömät määrät halpaa tavaraa, jota kansa ostaa, joka menee hetkessä rikki, jolloin ostetaan uutta tilalle joka lisää taas työllisyyttä. Kätevää.



Onneksi osuin myös kadunpätkälle, jolle kymmenet papparaiset olivat kokoontuneet pelaamaan dominoa. Todennäköisesti päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen he pelaavat. Säästä riippumatta. Heidän aikansa on pysähtynyt eikä heillä mokomia turhakekelloja ranteissa näkynyt. Onneksi näin myös kaunista, muuten alkaisin selata Finnairin tai Aeroflotin sivustoja jo nyt!

Tiskin alta

Velvollisuuksistani vastenmielisin on hoitaa ruokaostokset sekä etsiä kunnollisia pesuaineita tai -välineitä pitkin kaupunkia. Niinpä ei huushollissamme ole maaliskuun jälkeen ollut pölypusseja ja imuroinnin sijaan on vain luututtu. Tänään vihdoin otin itseäni niskata kiinni ja suuntasin kuvausretken sijaan paikalliseen hypermarkettiin, josta todennäköisimmin löytäisin sekä deodoranttia että pölypusseja.


Pölynimuriosastolla olikin hieno rivistö pölynimureita ja joitain pussipakettejakin. Mutta meidän imurin kohdalta puuttuivat pussipakkaukset. Tiedusteltuani pusseja myyjältä sanoi hän niiden olevan hyvin kalliita, 3,5 euroa paketti, neljä pussia kussakin. Tarvitsin pussit hinnasta riippumatta ja pyysin saada ostaa peräti kaksi pakettia, sillä en halua ainakaan vuoteen tulla uudelle ostoskierrokselle markettiin. Moinen ahneus, kahden paketin haluaminen, kuitenkin tuntui myyjästä olevan hieman ongelmallista, mutta pienen inttämisen jälkeen hyväksyi hän toiveeni - ja häippäsi jonnekin. Meni minuutti ja toinenkin. Odottelimme ystävättären kanssa ja naureskelimme tilanteelle. Kymmenen minuutin kuluttua myyjä palasi käsissään kuvan kaksi avattua ja rikkinäistä pakettia. Ohjasi minut hyllyn päätyyn "piiloon" ja sanoi maksun tapahtuvan hänelle, vierellään kaksi mukana häärännyttä myyjätoveriaan. Ja käski minun sujauttaa pussilaatikot suoraan reppuun, siellä päädyssä. Niin, kameroilta piilossa luonnollisesti!

Käveltyäni jo seuraavan osaston luokse juoksee heppu perääni ja suostuttelee vielä hyllyjen taakse. Tällä kertaa oli tarjolla uusi filtteri imuriin, jollaista myös olin tiedustellut. Mutta nyt kasvoi myyjän nälkä liian suureksi, sillä aivan kahta euroa en yhdestä karhunkielen tapaisesta läpyskästä sentään maksa!

Tarvitsin pölypussit ja näin ne minulle myytiin. Osallistuinko varkauteen tai ostinko varastettua tavaraa, en tiedä. Mutta sainpahan pölypussit, maksoin niistä melkein kohtuullisen hinnan myyjä nro 231:lle ja hälyttimetkään eivät alkaneet ulko-ovella ulista. Pieni jännitys piristää arkea kummasti!

2 x 20

tai 8 x 5 tai 80:2 vuotta kiinalaisittain asian ilmaistuna. Suomalaisittain kerrottuna kello on edistänyt aika monesti ja jo nyt täytin 40 vuotta!


Mietin muutama päivä sitten elämäni varrelle osuneita hienoja kokemuksia. Mitkä niistä ovat eniten muokanneet minusta juuri tällaisen 4-kymppisen sekä vaikuttaneet tulevaisuuden toiveisiini.

Kaikki liittyvät vieraisiin kulttureihin tutustumiseen ja pieneen seikkailuun: kuukauden mittainen kansainväinen lastenleiri Saksassa 11-vuotiaana, 7 vuotta myöhemmin urbaani partiovaellus viini- ja tupakkaviljelmien läpi Kanadassa, vaihto-oppilasvuosi 6-lapsisessa mormoniperheessä, opiskeluaikoina tutustuminen suomenruotsalaisuuteen, opintovuosi hektisessä Lontoossa, lopulta perheellisenä muutot Ranskan kautta Kiinaan.


Toivon pysyväni uteliaana. Suurimmat pelkoni liittynevätkin jämähtämiseen, mukavuudenhaluisuuteen kuuluvaan notkumiseen sekä ennakkoluuloisuuteen. Niiltä minua joku varjelkoon, jollei kukaan muu niin minä itse!


Lapsuuden kodista sain hyvät eväät maailmalle ja sittemmin puolet elämästäni olen itse koonnut ruokakomeron sisältöä laajemmaksi sekä monipuolisemmaksi. Toivottavasti edelleen seuraavat 2 x 20 vuotta seikkaillen, keräillen ja oppien.

Paluu arkeen

Niin tämä suuri päivä koitti ja on nyt jo kääntynyt illaksi. Ja suureksi onneksi voin todeta kuopuksen ilmeen olevan edelleen sama kuin aamuisessa kouluunlähtökuvassa.




Omakin virne on lähes yhtä leveä, pääsinhän maistamaan jo arkista vapauttani ja sichuanilaisia herkkuja lounaaksi. Mieleeni alkoi palautua kiinalainen meininki, näinhän se olikin! Kuumuuden ahdistaessa rullaavat miehet puseronsa kainaloihin paikkaan katsomatta ja antavat masujensa löllyä. Pahimman lounaskiireen hellitetty istahtaa keittiöhenkilökunta salin puolelle ja syö riisipainotteisen aterian. Niin, tällaistahan se oli ja tästä jatkuu.

Hyvää viikonloppua!

Jännitys tiivistyy

Esikoinen pääsi opintielle jo tänään. Uusi opettaja, seuraava luokkataso, ylempi kerros ja vaihtuneet luokkatoverit. Niin, tässä kansainvälisessä koulussa laitetaan joka vuosi luokkajako uusiksi - tarkoituksella. Eipähän pääse syntymään liian pahoja klikkejä ja jos jonain vuonna ei oikein suju jonkun luokkalaisen kanssa (kyllä vain, sitäkin joskus käy vaikka opettajat väittävätkin kaikkien olevan hyviä ystäviä keskenään), niin on suuri mahdollisuus päästä seuraavana vuonna eri luokalle.


Mutta tunnelma on edelleen kohtalaisen kuuma täällä kotona, sillä kaksi nuorempaa pääsevät jännityksestään vasta huomenna. Kuopukselle kaikki on uutta, myös tänään hankittu koulupöytä ja tuoli. En sentään ruvennut valokuvaamaan tuoleja kokeilevia kullannuppusiani siellä Ikeassa, kuten kunnon kiinalaisvanhemmat näyttivät tekevän. Kalseasti vain hoputin tyttöjä etenemään, jotta pääsisimme pian kotiin ruuvaustaloisiin. Jotta kukaan ei hukkuisi sinne. Jotta kaikki olisi valmista huomenna viimeisen vauvani aloittaessa koulu-uransa. Vastahan tuo oppi puhumaan... Ketäköhän tässä eniten jännittää?

Usko tieteeseen

Huumorin lisäksi raikkauden avulla sitä ihminen jaksaa. Oltuamme kotona Pekingissä peräti reilun vuorokauden aloin jo haalita ympärilleni selkeitä ja puhtaita värejä, erityisesti kontrastiksi vallitsevalle ulkoilmalle.

Niin, tiesittehän että kun pekingiläinen puhuu ilmasta tarkoittaa hän nimenomaan ilmanlaatua eikä suinkaan säätä. Kylmyydestä, sateesta tai kuumuudesta melkein viis, sillä ulkoilun mielekkyyden sanelee sään sijaan saasteen määrä. Näin juuri kaksi käyrää jotka kertoivat rinnakkain metsäpalosavun saastuttaman Helsingin sekä muuten vaan saasteisen Pekingin ilmanlaadun. Jopa minä vähemmän matemaattisena henkilönä osasin siitä lukea, että Helsingin kamalimmat saastepiikit ylsivät juuri ja juuri Pekingin erinomaisten päivien tasolle. Joten tässä välissä haluan lohduttaa kaikkia helsinkiläisiä, että kuolemaksi ei naapurin palot teille ole, kun täälläkin olemme hengissä säilyneet. Ja samoin ne 17 miljoonaa muuta kaupunkilaista. Hassua kyllä, mutta netissä on kuulemma suljettu Pekingin ilmanlaadusta kertova sivusto...

Kotona

Globaalisti luulen monella lomalta paluun sujuvan samoissa merkeissä kuin minulla. Ensimmäinen päivä suhahtaa ohi kodin herättämisessä eloon: jääkaapin täyttö, lemmikkieläinten nouto kotiin, uudet ulkokukat luurankojen tilalle, kesän kostuttamien keksien heittäminen pois... Erityispiirteenä on ainoastaan aikaeron aiheuttamassa huonovointisuudessa räpiköiminen.

Jonkin verran oli muutoksia tapahtunut kahdessa kuukaudessa. Poliisiasemalle rekisteröitymistä ei enää vaadittu, muhkeat marsumme olivat hoikistuneet lisääntyneestä ulkoilusta ja ayilla oli uudet mopoilukengät. Kaikessa viisaudessaan oli hän myös levittänyt ruokapöydälle yhden lempiliinoistani. Kotona on hyvä olla, jopa pannunhuoneessa vesi lämpiää ja lapset ovat hajaantuneet huoneisiinsa lelujen ja muun maallisen omaisuutensa pariin.

Täten alkaa kolmas syksymme Pekingissä. Tervetuloa seuraan ja kommentoida saa jatkossakin!