Punainen valtaa maan

Tunnelma tiivistyy päivä päivältä. Ostospaikoissa vilinä ja ostoshurmio sen kun kasvaa, sillä kotikaupunkeihinsa palaavien matkasäkeistä on löydyttävä kunnon tuliaiset. Ihmisten hamstraamista seuratessa kummasti tulee suomalainen joulunalusaika mieleen.



Viime uuden vuoden vietimme kotosalla, kahden viikon jatkuvia ilotulituksia ihastellen. Kotiinkin hankin komeat koristeet. Mutta reilun kuukauden takainen joulu on vielä niin tuoreessa muistissa, että olen oikeastaan hyvin tyytyväinen tulevaan matkaan pois Kiinasta. Ulko-oviin ripustin jo punaiset solmintakoristeet, etteivät pahat henget valtaa taloa meidän poissa ollessa, mutta muuten jätän tiikerinvuoden juhlinnan paikallisille. Tänään vielä ojennan kotiapulaiselle 13. kuukauden palkan ja hänen pojalleen pienen raalahjan, molemmat punaisissa kirjekuorissa.

Sen jälkeen aloitan pakkaamisen! Enää neljä yötä ja pääsemme hengittämään puhdasta ilmaa!!!

Kun hätä on suurin...

...löytynee apukin jostain. Paikallinen laki on ravintoloitsijoita kohtaan armollinen, sillä vessaa ei tarvitse olla. Lähin julkinen saa luvan riittää. Hutonkialueilla niitä onkin tiuhaan, koska asukkaillakaan ei omia vessoja ole. Sen sijaan hienommissa ostoskeskuksissa saattaa joutua vaeltamaan vallan eri kerrokseen löytääkseen hotelli helpotuksen. Kaikkein parhain tilanne on keskisuurissa ja keskitasoisissa ravintoloissa, joiden takahuoneissa myös asuu itse ravintoloitsija. Niistä saattaa löytyä kuvan kaltainen, kohtuu siisti vessa, jossa voi jopa hengittää asioinnin aikana. Paperi toki täytyy olla aina omasta takaa.



Kiinalainen mutkattomuus on ylevimmillään vessakulttuurissa. Välillä yleisissä vessoissa ei ole ovia tai edes väliseiniä. Toisinaan nurkassa on somasti pieni palli vuoroaan odottavalle - onhan se mukavaa saada rupatella ja olla katsekontaktissa asioivan kanssa siinä vuoroaan odotettaessa. Kerran näin hienossa hotellissa, kuinka ystävykset olivat valinneet vastakkaiset kopit ja juttelivat siinä istuessaan, ovet auki...



Mutta ei kaikki niin eksoottista ole, seinäkirjoituksia harrastetaan täälläkin! Kuin myös hammaspesua.

Raportin vessa löytyy kaupungista itään, taiteilijakylän muslimiravintolasta. Ruoka oli erinomaista!

Pakosalla

Kaupungissa on Bookworm-niminen paikka, jonne on hyvä välillä päästä livahtamaan. Täällä saa hoidettua kolme kärpästä yhdellä iskulla: selattua matkaoppaita laajan kirjaston hyllyiltä, nautittua eurooppalaisen aamiaisen tai minkä tahansa muun länsimaisen aterian sekä ostettua jonkin kirjauutuuden kotiinviemiseksi. Nautinto on parhaimmillaan lauantaisin lasten ollessa Suomi-koulussa, jolloin voimme myös vaihtaa muutaman sanasen kahden monsieurin kanssa.



Tällainen pikavisiitti "sivistykseen ja rauhaan" tuntui täydelliseltä viikonlopun aloitukselta. Tänään ei mikä tahansa Kiina- tai lapsisekoilu hailauta.

Hen hao! Oikein hyvä!

Myös lapset saivat nauttia europpalaisesta tunnelmasta, sillä söimme lounasta kaupungin vanhimmassa ranskalaisessa ravintolassa Flossa. Pihviä ja ranskalaisia, tartarpihviä, crème brûléeta ja juuri sitä mitä entisessä kotimaassakin lauantaikävelyn päätteeksi nautittiin. Muistelimme Pariisin ajan lempibrasserioitamme ja tajusimme syyn miksei Flo tuntunut aivan autenttiselta. Kas, pöydät olivat liian suuria ja salissa huikean väljää. Tunnelman luominen on pienestä kiinni!

J.L.R.

Rakkaalla kansallisrunoilijalla on perheessämme monta nimeä: Bruneberg, Runberg, Rubiini. Pelkkä Rune tai Berg olisi tyttärille helpompi muistettava. Häntä kuitenkin tänään muistelimme.


Samalla saavutin leipomisurani huipentuman, sillä tällä kerralla tortut sekä maistuivat että näyttivät siltä mihin kahviloissa ollaan totuttu. Lahjaksi saadulla silikonivuoalla lienee ollut osuutensa asiaan.

Erityisterveiset Sannaisiin. Kiitos!

Näin kaunista!

Kuljin tänään kylänraitin päästä päähän. Se vaikutti hieman autiolta, ovat ilmeisesti osittain jo lähteneet uuden vuoden lomille kotiprovinsseihinsa. Suljettujen ovien ja peitettyjen ikkunoiden vuoksi huomasin paljon sellaista, mihin ei katse kaiken runsauden keskellä yleensä kohdistu. Kuten vaaleanpunaisiin harakanvarpaisiin erään kaupan ulkoseinässä. Varsi hilpeä meininki koko "ilmoituksessa". Olisiko ollut mainos, että kohta saapuvat sähkötäkit, malttakaa vielä muutama kylmä yö.


Sitten katseeni laskeutuikin kaunottareen. Oih, rakastuin heti.


Katsokaa nyt! Nuo värit, tuo sommitelma, sulottaret pulikoimassa ja kaiken kruunaa ihana sinisenturkoosi taustakuvionti!

Kyllä minä Raamattuni osaan, ainakin teoriassa. En varasta enkä himoitse, mutta vähän olen kyllä kateellinen, että joku on noin ihastuttavan vadin löytänyt ja minun kohdalleni osuu vain kirkkaan punaisia... Oli tämänkin kaupan ovi kiinni, mutta uuden vuoden jälkeen voisin mennä ja kysäistä kiinnostaisiko vaihtokauppa upouuteen punaiseen, onhan siinä sentään ruusuja.

Potku takalistoon

Tarkkakorvainen kuuntelijani tokaisi minulle:

"Älä lopeta Kiinasta pitämisestä. Sinulla on siihen niin hyvä silmä."




Joskus teräviäkin kommentteja tarvitaan. Yön yli tokaisua pohdittuani olen tänään nauttinut Kiinasta. Sain aivan uutta tarmoa ja uskoa tekemisiini. Jopa sivupalkkiin ilmestyi uusi blogi.

Tack, min vän!

Kerhoilua

Tänään sain merkitä Pekingin karttani uuden pisteen: mallin piirtämismahdollisuus tässä, tiistaina iltapäivällä. Hienoa!

Tosin pettymys oli jonkinasteinen, sillä malli oli vartin myöhässä, ei riisuutunut, vaan oli pukeutunut tylsästi parhainpiinsa. Tuli ilmeisen kaukaa bussilla ja ensimmäisen tauon koittaessa halusi yhteiskuvaan piirtäjien kanssa. Ja se herkullisen resuinen villapaita vain pilkotti puvun hihansuusta, mutten millään raaskinut pyytää riisumaan hienoa akryylista takia.


Liityin myös tavallisen tiistain kunniaksi Pekingin kahvila -nimiseen virtuaalikerhoon. Siellä kaupungin ulkkarit kertovat juuri tälläkin hetkellä, mistä löytää hyvän psykiatrin, miten kouluttaa siivoajasta pätevän lapsenvahdin yhdessä päivässä, mistä ostaa kristalleja, mitä tehdä Hawaijilla. Ja paljon muuta mielenkiintoista.


Varsinaisia kysymyksiä ei minulla tänään ole siellä virtuaaliystäville esittää, kunhan totean, että malli jolla on kahdet toppakalsarit puvunhousujen alla on äärettömän tylsä piirrettävä. Naapurin jalat kiehtoivat enemmän. Alaston malli lienee tässä kupunginssa tabu, vai pitäisikö sanoa maassa.

...ja Eurooppaikävä taas nousee. Pahus.

Pulppuava runosuoni

Perheen 11-vuotias runotyttö on aina ollut innokas laulunsanoittaja ja runonikkari. Uusia tuotoksia syntyy pöytälaatikkoon tasaisesti harvakseltaan. Ennen ne olivat kevätlauluja tai joulunodotusrallatuksia. Yksi varhaisimmista kahdeksan vuoden takaa menee seuraavasti:

Tonttu, tonttu
vaihtaa lamppua kattoon.
Hammas tuli löysäksi...

Ehkä laulu jatkui jotenkin, mutta vuosien saatossa loppu on kadonnut muistista.


Viimeisin kotona tai oikeammin lentokoneessa syntynyt runo syntyi suoraan läppärille lentomatkalla Suomeen.

Kauheen tylsä lento

Istun korkeel taivhissa
lentokoneen ahtauksissa.
Läpi selaan kaikki filmit,
TV showt ja aikuisten pelit.
Kahdeksan tuntia, ikuisuus
eikä lentäminen oo mulle juttu uus!
Pelasin jo Nintendoa
ja en kestä tätä lentoa!
Tuntuu siltä kun ois tehnyt kaikkea
Voi vitsi kun tää lento on tylsää!!

Ahkeraa ja luovaa alkanutta viikkoa kaikille lukijoille!

Kummia juttuja

Kiinalaisessa teeseremoniassa ei vettä tai teetä säästellä. Astiat lämmitetään kuumalla vedellä, teetä kaataa hulautellaan sekä kannun päälle että sisälle, kuppeja täytetään ja tyhjennetään; alla oleva vedenkeräystarjotin on hyvinkin tarpeellinen. Mutta valmistuttuaan tarjoiltu tee on vivahteikasta ja miellyttävää, aromikasta ja lempeästi rauhoittavaa. Teehuoneessa vallitsee mutkaton tunnelma ja teetä tuntuu riittävä loputtomiin. Seremoniassa on monta yksityiskohtaa joita en aivan ymmärrä, mutta lopputulos on kerrassaan loistava.




Mieltäni painaa ja vaivaakin eräs toinen asia, jonka monet muut hoitavat meidän kaksikielisen perheen menetelmästä poiketen. Ja heti näin aluksi haluan painottaa, etten ketään tuomitse, yritän ymmärtää, mutten vain vielä siihen pisteeseen ole päässyt. Ehkä joku osaa hieman valaista? Tapoja kun on monia.




Naapuriin muutti malesialaisbelgialainen perhe. Vanhempien äidinkielet ovat kantoninkiina sekä ranska, mutta lapsi osaa ainoastaan englantia, sillä vanhemmat ovat puhuneet hänelle vain maailman yleisintä kieltä, huonoa englantia... Naapurustossa asuu myös espanjalaisvenetsuelalainen perhe, jonka lapset puhuvat ainoastaan englantia, samasta syystä. Ja sitten on yksi swahilinkielinen kenialaisäiti, filippiiniläinen rouva, niin ja japanilaisäitikin, jotka kaikki kuuluvat samaan kerhoon.

Tällaisia tänään ihmettelen, miksi riistää lapselta oikeus kahteen äidinkieleen ja yhteiseen kommunikointikieleen isovanhempien kanssa? Tai uhrata se ainut rikas kotikieli englannin vuoksi? Tuon perusenglannin kun tuntuu omaksuvan muutenkin, ihan ilman kotitreenausta, hyvänä esimerkkinä suomalaisen peruskoulun käyneet. Vai onko tässä kysymys laisinkaan lopputuloksesta? Jotain en nyt käsitä.

Mutta teehuoneeseen tahdon pian uudelleen!

Kuumeilua

Matkakuumetta hälventääkseni piirtelin lasten viidakkkoeläimiä. Ja uskomatonta kyllä, kuume laski heti alle 39. Nyt onkin juuri sopivasti lämpöä, jotta pysyvät uteliaisuus ja innostus sopivassa vireystilassa.

Mies puolestaan valitsi insinöörin lähestymistavan: luki Lonely planetin kannesta kanteen.


Aasiasta olemme nähneet tähän mennessä ainoastaan Kiinaa ja huomaan useasti sekä kieroutuneesti että rankasti asioita yksinkertaistaen ajattelevani, että Kiina on koko Aasia ja että koko Aasialla on samat tavat ja ongelmat kuin täällä... Johan järkikin sanoo muuta!


Jos kellään on siis lapsiystävällisiä, eläimellisiä tai muuten vaan loistavia vinkkejä Kuala Lumpurista tai Malesian niemimaasta muuten vaan, niin ilolla niitä vastaanotan! Esimerkiksi yhtään yöpymispaikkaa ei ole vielä varattuna, toisaalta matkan alkuunkin on yli kaksi viikkoa.

Äh, nyt lähti kuume taas nousuun. Taidan siirtyä piirtelemään kuopuksen lelukäärmeperhettä, luulisi kuumeen sillä taas tokenevan.