Nesun tärkeys

Kissa- ja vauvaperheen elämää. Siitä arki nyt muodostuu, vaikka en olisi mitenkään moista vielä kolme kuukautta sitten uskonut! 

Kasvatustyö Nesun kanssa on vielä hieman kesken. Mm. sääntö "kissa pois ruokapöydältä" aiheuttaa edelleen hämmenystä, kuten myös "terraario on kilpikonnan omaa yksityistä aluetta", mutta sopii muistaa hänen olevan vasta nelikuinen poikanen. 

Jännä tällaisen kissan tuoma paijausmahdollisuus, sehän on kuin terapiaa! Sopii erinomaisesti elämäntilanteeseen, jossa muutenkin yrittää miettiiä syntyjä syviä: mikä on elämässä tärkeää, mihin energiani ja taitoni haluan kohdistaa. Nesulle lelua heilutellessa ja toisaalta sohvalla halaillessa on hyvää aikaa näitä miettiä. Usein meditatiivinen kehräys päättyy yllättäen kesken ajatusten ja  silittelyn syvään huokaisuun ja kisun vaipumiseen syvään uneen. Silloin mietin vapautuneesti, että kyllä tämä tästä, niin työ kuin muukin elämä. 

Miau sanoo mau

Tähän pisteeseen ollaan tultu, että Nesu muutti taloon. Aluksi piti hakea turvaa sohvanaluspölyistä, mutta pian uteliaisuus voitti ja muutaman minuutin päästä oli jo olohuone kokonaan otettu haltuun ja muutamaa tuntia myöhemmin loputkin huoneet.

Vuorokaudessa hän on valloittanut koko kodin ja meidät kaikki! Kuinka voikaan 14-viikkoinen Egyptin mau olla näin luottavainen, oppivainen ja kertakaikkisen suloinen. Ihan paras. No joo, onhan nuo kaksi viimeistä yötä olleet hieman rauhattomia, mutta mitäpä muuta ne vauvaperheessä voisivat ollakaan!

The Bricklady is back!

Aijaijai, mikä herkkuläjä! Vieläpä ihan kotinurkilla. Vanhat "hyvät" ajat Kiinassa muistuivat mieleen...  Kuten niin monesti muutenkin tuli rakasta lavamopoani Punaista ikävä lastatessani tiiliä Minin takakontiin ja jalkatiloihin - kovin epäkäytännöllistä ja hankalaa. Mutta tiilien pelastusoperaatio kotiin kuitenkin onnistui ja aamuyön tunteina syntynyt kuvateemaidea on vain toteutusta vaille valmis. Ja sitten tiilien kuuraus, kuvien liimaus ja näyttely pystyyn. Kiitos kouluremontille, olen intoa täynnä!

Olohuonematkailua

Tulee toisinaan suorastaan ahdistus omista höpinöistä. Että juu, bloggaan muka. Onko sellainen  bloggaamista, että kerran kuussa vaivaudutaan naputtamaan muutama minuutti... 

Samaten muutama vuosi sitten täälläkin reteesti latelin, että seuraavassa asuinpaikassani laitan Bed & Breakfastin pystyyn. Ei ole ihan tapahtunut, ei. Mutta yritystä sentään hieman löytyi, toki pienen ja oikeastaan säälittävän pelkuruuden saattelemana. Muutaman viikon takainen tarina kuuluu näin:

Tuttu Porvoossa oli pelastanut kylmyydestä hytisevät ja märät Moskovasta Amsterdamiin matkaavat polkupyöräilijät Porvoon torilta sohvalleen yöpymään. Yön pikkutunteina oli Faceen ilmestynyt kysely Helsingin kavereiden sohvatilanteesta ja minä tartuin aamusta oikeastaan sen kummemmin miettimättä luuriin ja tarjouduin majoittamaan seikkailijat seuraavaksi yöksi kotiimme. 

Päivän hieman pelkäsin, vievät muka rojumme tai vaikka himoitsevat. Mielikuvitus teki salakavalaa työtänsä, kunnes tapasimme Dimitrin ja kaverin kasvotusten - ja sydämeni suli. Harmittaa oma ennakkoluuloisuuteni, mutta olen onnellinen uteliaisuudestani! Sain tarjota ihanille nuorukaisille "tsaijua" ja iltapalaa, rupateltiin mukavia banjoista ja elämästä, patjat pedattiin olohuoneen lattialle ja litimärät tennarit aukaistiin rikkinäisen termostaatin vuoksi hyvin kuumalle kylpyhuoneen lattialle kuivumaan.

Seuraavan päivän turisteiltuaan Olympiastadionilta Suomenlinnaan kiittivät pojat vieraanvaraisuudestani, pakkasivat nyssäkkänsä kiinni pyöriin ja jatkoivat kohti länttä. Sydämestäni toivon heidän matkansa  sujuneen hyvin ja löytäneen muitakin olohuoneita märän teltan sijaan yövyttäväksi. 

Tämä oli kuulkaa aivan luksusta saada "maailma" omaan olohuoneeseen aikana, jolloin itsellä ole aikaa, energiaa ja taloutta lähteä omaa kaupunkiaan pidemmälle retkeilemään. Suosittelen!