Uusi sivu

Viime päivät olen ommellut. Luonnollisesti suuri suunnitelma kokonaan uusista asukokonaisuuksista kutistui vanhojen retkujen lyhentämiseen, kaventamiseen tai muuten vain muokkaamiseen, mutta hyvä edes niin. Jotain uutta ja raikasta oli nimittäin saatava huomiseksi.

On aika palata sorvin ääreen! Edellisestä säännöllisestä kodin ulkopuolisesta kokopäivätyöstä onkin kulunut melko tasan yhdeksän vuotta. Ja silloin olin aikuisten parissa tyystin eri kouluasteella, kun nyt vuorossa ovat peruskouluikäiset.

Kieltämättä hieman jännittää. Itse opetuksen kanssa tunnen olevani vahvoilla, mutta mielikuvitukseni tekee jatkuvasti kepposia juoksuttaessa ajatuksiani paniikinomaisiin hetkiin, joissa sählään tietotekniikan kanssa ja että olen väärässä paikassa väärään aikaan väärien tehtävien kanssa.  

Alku on kuitenkin pehmeä. Yksi päivä opetusta, seuraavaksi vapaapäivä, loppuviikoksi takaisin kouluun ja sitten onkin jo viikonloppu. Että kunhan muistan vappuna töiden sijaan kiirehtiä piknikille!

-----

Lasten päivän kysymykset: "Miltä maistuvat tippaleivät?" ja "Mistä lähtien munkit ovat kuuluneet vappuun?".  Ensimmäiseen en muistanut itsekään vastausta, toiseen en tiennyt. 

Matkalla läpi harmaan kiven

Tunnelma vaihtelee hetkestä toiseen. Aamulla usko saattaa olla kateissa. Säälin, pelkään puolesta, surettaa ihmiset, harmittaa tuo sadekin. Päivällä toivo herää, kadotakseen lapsen palattua koulusta kotiin. Miten ihmeessä pitkin poikin jo useamman kerran sopeutuneet lapseni taas jaksaa räpistellä? Tai kuten sekin porukka oli opolle sanonut, uuden täytyy ANSAITA paikkansa päästäkseen mukaan!?

Sitten kohdalle osuukin kuva, joka osoittaa lapseni kameleonteiksi. Vahvuuden. Heittäytymiskyvyn.  Niin hyvinä

kuin hankalampinakin hetkinä. Hengityssuojaimista ei tosin paljoa apua tämän haasteen voittamisessa ole...

Kuopus se jälleen herätti minut. Saavuimme harrastukseen perille, sisarukset hypähtivät autosta ja ennen heippoja kuopus huokasi: "Ihanaa. Täällä on paljon ihanampaa kuin kotona!" Voisiko soittotunti paremmin alkaa? Onpa ainakin yhdellä lapsella perusturvallisuus kohdallaan. Toivottavasti kahdella muullakin, jotka eivät enää tuollaisia ihanuuksia lauo. Sillä jos perusturvallisuus on kunnossa ja kameleonttikyky tallella läpäisemme tämän muurin yhdessä ennemmin tai myöhemmin.

----

Paluumuuttajat huomio! Olen kokoamassa eräänlaista muistiota piilomaahanmuuttajalapsen kohtaamista haasteista ja vaikeuksista.. Liittäisin siihen mielläni myös muiden useiden ulkomaanvuosien jälkeen palanneiden perheiden näkökulmia ja kokemuksia! Laittakaas kommenttia tulemaan tai meili laulamaan niin saadaan kouluille tietopaketti jakoon ennen syksyn uutta paluumuuttoryntäystä: kata(at)katart.fi

Reppana!

Muistattekos taannoisen tarinani liikennetilanteesta, jossa liikennevaloissa odotellessani edellä oleva peruutti päin muutamaa päivää aiemmin hankkimaamme autoa? 

Kohellus sen kuin jatkuu, sillä tällä autolla näyttää olevan tapana joutua paikoillaan ollessaan onnettomuuksiin! Nyt hyökkääjä oli naapurin 30-luvulta peräisin oleva betoniaita. Ihmeellistä, ettemme heränneet öiseen rytinään.

Sen sijaan kenties aloitamme uuden seebramuodin, joka hipsterin mustin! Lopardikuviot vallan kalpenevat tämän koko auton pituisen raidoituksen rinnalla. Saati ihan tylsät ja persoonattomat yksiväriset kulkimet.

Tällainen naapurustossa kuhinaa herättävä pieni tapahtuma tarjosi meille oivan tilaisuuden tutustua moniin uusin naapreihimme! Että kaikessa on puolensa. 

Pähkinä perjantaiksi

Mikä tv-sarja on inspiroinut kuopuksen iltapäivän ratoksi kirjoituspuuhiin?

"Olipa keran perhe josa on kolme tytä Niten nimet on Marie ja Kit ja Saige. Marien elämä on ihan tavalinen hän ei ikinä ridelyt.

Kit on hyvä humari ja hulu joskus. 

Saige on hevos hulu ja eläin rakas Luonon rakas.

Keran koulu päivänä tuli us opilas Sen nimi on Rodina. Hän osti kavereita antamala karkia. Ja hän oli itsekäs. hän asuu kaupasa. Kaupa on yksi huone ja siten kaiki mut huonet ovat tavalisia kun talo huonet."

Olemme jo neljännessä tuotantokaudessa, kussakin 24 jaksoa. Ja kausia lienee ainakin kymmenen. Huh huh, en ihan tainnut ajatella ihan selkeästi tuodessani ensimmäisen paketin  kirjastosta kotiin!

Orastavaa paistetta

Paistaa se aurinko vielä risukasaankin, kuten joku lohdutti. Iltakävelyllä kevätvalo, lokkien kirkuna ja maiseman maalauksellisuus lumosivat minut. Kyllä se tästä, nuket pääsivät taas ulkoilemaan, kuopuksesta paljastui piilossa ollut virkkuulahjakkuus, kodissa kuuluu lauluakin.

Huominen parempi, onhan?

Kolmesta piilomaahanmuuttajalapsestani yksi on saanut sellaisia ystäviä ikätovereistaan, että tapaa heitä myös  koulun ja balettituntien ulkopuolella. Aktiivisilla vanhemmilla lienee osuutensa asiassa. Kiitos!

Kaksi muuta joutuvat edelleen vielä lähes puoli vuotta täällä oltuaan kompuroimaan. Ilta on ollut raskas. Kotisohvalla on tunti tolkulla analysoitu suomalainen muualta tulleisiin umpimielisesti suhtautuva kansanluonne. Ja mitä olisi itse pitänyt tehdä toisin, jotta tilanne olisi parempi. Yksi lapsi jopa varmisti, ettei haise... Ihaillen kuitenkin kuuntelin lapsiani, jotka puhuivat avoimesti ulkopuolelle jättämisestä ja kannustivat vuorotellen toisiaan: "Siis sullahan menee muakin huonommin!" ja sitten kaksi päästi itkut kolmannen yksinäisyyden vuoksi. Sisarrakkautta en tänään voi riittävästi ylistää ja kiittää, sillä vanhempana minulta loppuivat jo sanat kesken.

Huomenna paistaa aurinko?

Kas kettu

Kettu oli kuin kotonaan. Tuskin mies oli sisään ennättänyt ketun jo tullessa haistelemaan kaivolle äskeisiä vedenottopuuhia. 

Tutkittuaan  aikansa kellahti levolle terassille, aivan eteemme tarkkailtavaksi. 

Ihmetteli ehkä, että mitäs tämä tällainen elämä on. Aikaisempina talvina on saanut ihan rauhassa luikkia tällä tontilla ja nyt ihmisiä ravaa yhtenään. 

Itsekin sitä ihmettelemme. Että taasko saamme olla täällä maalla? Ja koskahan tähän Suomeen tottuu, elämä muuttuu tavalliseksi vain? Meillä vanhemmilla on tietenkin Suomessa kasvaneina ja pitkään Helsingissäkin asuneina etulyöntiasema. Oli taas esikoisen luokkatoveri ollut pudota tuolilta, kun joutui selittämään mikä Hullut Päivät oikein onkaan. Lääkärinvastaanoton odotustilassa puolestaan hämmästytti kaunis saamelaisäiti lapsineen. Kotimatkalla sain selittää, että kyllä, saamea puhutaan ihan oikeasti, kuten juuri huomasimme,  ja Helsingissäkin on varmasti useampi sata saamelaista. 

Aina luullessani lasten tietävän ja osaavan kaiken tästä suomalaisesta arjesta tulee eteen uusi ihmeellinen asia. Eipä käy aika pitkäksi.

Pääsiäislomailua

Olemme nauttineet auringosta, kahvitelleet ulkona, tehneet pitkiä kävelyitä rannan tuntumassa, lapset leikkineet kuravellillä, tunteneet punan poskillamme. Olemme kerrassaan nauttineet tästä ihanasta pääsiäisviikonlopusta. 

Juhannuksesta nämä päivät erottaa vain vilvoittavan pulikointimahdollisuuden uupuminen. Hyvää pääsiäisviikonlopun jatkoa armaille lukijoilleni!