Muistot heräävät henkiin

Jännitettyäni puoli kahteen yöllä Sillan neljän viimeisen osan äärellä ja lopun yöstä niiskutettuani flunssaani oli ainoa oikea ratkaisu lähteä päivän sarastuttua luonnon helmaan. 

Palvoin maisemaa, liukastelin Pirunkallion sammaleilla, hiljennyin suomalaisen bonsain äärellä, muistelimme monsieurin kanssa ensikohtaamistamme 14-vuotiaina tuossa aivan lähellä. Hän tosin ei muista minua, enkä minäkään oikeastaan häntä, mutta sen toilailun muistan. Kyseisenä partioviikonloppuna joku vieraan lippukunnan pojista ampui ritsalla autonikkunan rikki ja oli iltasella kovin äänekäs musisoija. Kuten tässä vaiheessa tarinaa saattaa jo arvata, vuosia myöhemmin selvisi tuon jonkun olleen tämä rakastettuni. 

Äänekkäitä olemme nykyisin koko perhe, mutta ritsat on jätetty ostamatta. Paitsi tietenkin kummipojalle!

Meri & metsä

Molemmista pidän kovasti, mutta vielä vie tuo metsä voiton sydämessäni, sitä taidan rakastaa. Hienoja ovat kumpikin, niiden äärellä kun tuntee itsensä ihanan pieneksi ja vähäpätöiseksi. Täällä hiipivä stressi kaikkoaa, sillä luonnonvoimille ei kuitenkaan mitään voi. 

Keräsin viime päivien puhurin riepottamia oksia ja risuja suureksi keoksi ja sytytin joulukokon. Tuli sammui välittömästi sytykkeiden loputtua. Selvisipä syy siihen, miksi joulukokko ei ole kovinkaan vakiintunut tapa... Tässä juhannusta (tai lunta) odotellessa ehdin kerätä monta risua lisää!

Joulumuotia

Vilijonkan & Monsieurin joulumuotiesitys, olkaattes hyvät.

Monsieur on ulkoistanut solmioidensa käytön Vilijonkalle. Siitä onkin aikaa kun rouvalla viimeksi oli silkkihame! 

Monsieur itse on puolestaan sonnustautunut arabialaiseen tonttulakkiin ja kiinalaiseen joulutakkiin. 

Tyttärien mielestä minä näytän metsätontulta ja monsieurinkin piti erikseen selostaa edustavansa kosmopoliittista tyyliä... 

Tip tap, mitä sinulla on tänään päälläsi?

Lomatunnelmia

Tyttäret ovat ottaneet jouluun hiljentymisen kirjaimellisesti. Ovat pyörineet flyygelin, sohvan ja ruokapäydän välillä pyjamissa koko päivän. Suorittivat myös joulukuusen etsinnän pihalta puuvillalahkeet hulmuten. 

Päivä huipentui esikoisen valmistamaan eksoottiseen appelsiinikaakaoon. Melkein kuin olisimmekin lentäneet viettämään pyhiä vallan jonnekin ihanaan etelään! Oikeastaan melko etelältä tämä Porvoon saaristokin tänään tuntuu, sillä merivesi on korkealla kuin nousuvesiaikaan konsanaan, yksi kävi  palelematta pyjamasilteen puskapissillä ja trooppisen suuret vesipisarat kastelee ikkunat. 

Huomenna on hyvä jouluriemun valloittaa sydämemme lopullisesti. Kaunista ja hyvää joulua teille lukijani, ystäväni!

Kilpailu!

On joulusiivouskilpailun aika! 

Säännöt:

Sovi, että muu perhe imuroi kodin ja lähde itse pois toimittamaan muita asioita.  Palaa kotiin neljän tunnin kuluttua (alle 120 m2 asunnoissa vähempikin aika riittänee). Nosta imuri keskeltä lattiaa takaisin kaappiin ja lakaise eteinen, olohuone sekä keittiö. Makuuhuoneita ei tarvitse lakaista, sillä ei niitä ole kuitenkaan imuroitu, joten ne tavallaan eivät edes kuulu kilpailuun. 

Dokumentoi saalis kuvaamalla, listaamalla tai punnnitsemalla. Lähetä vastaus kommenttilootaani. 

Kilpailun syy:

Vertaistukea tässä etsiskelen. 

Voittaja: 

Me kaikki "nipottaviksi" kutsutut. Me, joille ei kuulemman mikään riitä. 

Tässä minun osallistumisraporttini:

Rikkalapion keon lisäksi kolmen huoneen lattialta löytyi alkuperäisiltä paikoiltaan

-villasukkapari

-puuvillasukkapari

-kolme hiuslenksua

-hanska

Riemukasta lakaisua!

Kummaa sakkia

Talven saapuessa on minulla tapana huolehtia kesää säännöllisemmin räppänöiden kiinniolosta ja lämpimästä vaatetuksesta ulos mennessäni. Mutta kaikille ei tällaista ajatuksenjuoksua selvästikään ole suotu, ainakaan minun lähipiirissä pyörivälle väelle. 

Naapurin kiinalaiset työmiehet pitävät kiinni kotimaassaankin yleisestä tavasta pitää ruokalan ulko-ovea sepposen selällään kesät talvet. Voin kertoa, että heillä syödään todella herkullisen tuoksuisia aterioita, joiden rinnalla naapurissa lämmittämäni makaronilaatikko vaikuttaa nolostuttavan mauttomalta, mutta luulisi olevan mukavampaa nauttia yhteisestä ateriasta lämpimässä. 

Ja sitten on tämä perheen elämäntapapaljasjalkalainen. Juu, kuulemman näin pysyy terveenä ja raikkaana, jalanpohjatkin kuluvat pehmeiksi. On kuulemma tottumiskysymys.

Tottumiskysymysteoriaa tukee muutos esikoisen pukeutumistarpeessa. Viime jouluna hänen palatessa Suomeen "riitti" talvitakiksi reisipituinen, mutta ohutvuorinen takki. Nyt hänen elettyä Suomen kostean  kylmenevässä syksyssä on samainen takki kuulemman jo liian viileä, vaikkei kunnon pakkaset ole edes alkaneet! Hän on siis kasvanut suomalaiseen "järkevään" pukeutumiseen, jossa joka säälle on omat vetimet. Viime talvena päivittelin hänen vähäistä pukeutumistaan, nyt taas nousee hiki pintaan tätä nykyistä varustelutarvetta ajatellessani. Ei ole tämä äiti koskaan tyytyväinen, ei. Olipa näissä vaatetusasioissa helppoa Kiinassa ja Ranskassa asuessa. Vaan ymmärsinkö olla siitäkään iloinen silloin?!

Kuri ja järjestys se olla pitää!

Töhinpaluuni jälkeen on tyttärille valjennut tosiasiana vanhan sanonnan merkitys taakseen jättämisestä ja edestään löytämisestä. Taitaa alkaa heitä itseäänkin tämä kaaos harmittaa, sillä kotiin on alkanut ilmestyä Kotitontulta viestejä. Ja se tonttu en ole minä!

Järjestelmällistä loppuviikkoa kaikille!

Paras lätkä valittu

Onko sinulle käynyt joskus äänestyksen jälkeen niin, että tunnet oikein käsivarsissa kuinka väärä vaalitulos oli. Että tiedät muiden äänestäneen kerrassaan väärin, ihan pöhkö valittiin milloin luokan puheenjohtajaksi ja milloin presidentiksi. Minulle näin sattuu melkein aina! 

Kuten nyt. Aivan väärän kärpäslätkän jouduin koulun keskusradion kautta julistamaan Parhaaksi, sillä nro 96 oli saanut eniten ääniä.  Ylpeyteni kuitenkin nielin ja julkisesti oikein onnittelin voittajaa. Tuota kamalaakin karseampaa vihreää sammakkoa, jolla on sairaat silmät ja maksaläiskät poskissa. Muodoiltaankin ihan mauton.

Vakavasti olivat avajaisvieraatkin äänestyksen ottaneet, sillä tämä keskimmäinen tuulettava panda oli saanut pojankoltiaiset oikein vaalivilpi tielle. Muutamat veijarit olivat tehtailleet jopa kuusi ääntä yhden sijaan pandalle, mutta sen verran harjaantunut silmä on minulla, että käsiala paljasti vilpinyrityksen. Ja äänilippujen nimettömyys myöskin, olihan arvonnassa sentään suklaapalkinnot. Haha!

Ihan pahaa tekee, ettei sympaattinen kanaemo poikasineen ollut saanut montaakaan ääntä. Tai jo oikeasti kärpäslätkänä toiminut ja hillityn suloinen apina. 

On tapahtunut väryys!  

Ehkä minä tästä shokista kuitenkin selviän. Nostanen pääni taas pystyyn ja etenen kohti aurinkoista viikonloppua! 

Jihuu, näyttely!

Aika rientää. Kiinaan muutostamme eli kärpäslätkäkokoelmani syntyajoista on kulunut peräti viisi ja puoli vuotta, ja vuoden ehtivät lätkät olla kehystettyinä, kymmenen nippuihin pakettuina, tiiviisti suurissa pahvilaatikoissalaatikoissa, vaan eivät unohdettuina. Odotin oikeaa hetkeä, joka on NYT!

Maailman (tai ainakin suomalaisen pikkukaupungin) ensimmäinen kiinalaisien kärpäslätkien näyttely on avautunut. Kekseliäästi ripustin sen usean kollegan avustuksella työpaikalleni, jossa siihen tutustuu väkisinkin kuusisataa lasta ja satakunta samoissa tiloissa työskentelevää aikuista. Ihana keittäjättäremme järjesti spontaanisti avajaisvieraille skoolattavaakin!

Avajaispäivänä "Parhaan lätkän" äänestyspisteellä oli välitunneilla tauoton jono ja vitriinien edustalla kuhinaa riitti. Kunpa tietäisin mitä lapset kotonaan kertovat!

Tällä kertaa esille mahtui 175 parasta lätkää, jotka muistuttavat minua 175:stä visiitistä sekatavarakauppaan, kävelystäni Pekingin kujilla, kohtaamistani ihmisistä. 

Näyttelyn esivalmistelujen aikaan muutaman oppilaan kommentit "Netistä kuitenkin olet nuo tilannut..." sai minut laittamaan näyttelytilan seinälle diashown. Ja kas, täällä blogissakin olevat kuvat kujien myyjistä ja kaupoista, pelaavista lapsista, lukevista vanhuksista, vaatimattomista katukeittiöistä ja kadulla nukkuvista herätti paljon keskustelua ja mietteitä pienissä vieraissa. "Oletko sinä todella ollut tuon kaiken keskellä?" ihmetteli eräs 10-vuotias.  Kyllä vain ja sieltä ovat käspäslätkätkin kotoisin!

Kysymys radion luontoiltaan

Omituinen viikonloppu. Huvilan sisältä löytyi menehtynyt talitintti. Reppana oli ennen uupumistaan ennättänyt ruikkia vähän joka puolelle. Uskon löytäväni läjiä piiloista vielä pitkään. 

Maisema oli vaihteeksi takavarikoitu, mutta sinnikäs sumuun tuijotus palkittiin uudella luontoelämyksellä. Paikalle lipui upea laulujoutsenperhe. Ei heillä mikään kiire ollut, kunhan verkkaiseen tahtiin maistelivat matalan rapakkomme antimia, kaksi teiniä siinä vanhempien välissä. 

Onko eläimillä murrosikää? Äksyilevätkö laulujoutsenteinit vai suhtautuvatko tyynesti vain vanhempien huolenpitoon?

Lokakuun lopulla

Voi mikä valo, ah mitä voimaa - vain viikko sitten! Nyt on kovin toisin tuon säätilan laita, mutta näiden muistoissa elävien tunnelmien voimalla jaksaa onneksi hyvin seuraavaan kertaan kunnes aurinko meidät muistaa. 

Edessä taitaa olla pian siirtyminen talvisempaan keliin. Olemme siihen varustautuneet hankkimalla hanskoja, pipoja ja talvikenkiä. Kun talossa on kolme kasvupyrähdyksen pyörteissä elävää lasta tuntuu heidän varustelunsa lähes sivutyöltä. Eikä kyse ole edes shoppailusta huvin vuoksi vaan ihan vain perustarpeiden täyttämisestä. Kai heillä on kullakin pakko olla yhdet sopivat talvikengät ja hanskat... Voiton puolella onneksi ollaan, sillä eritoten päällysvaatteita kierrätämme tyttäreltä toiselle, joten talvi tulkoot. Ja ne häikäisevän kuulaat päivät!

Vetävä mimmi?

Koskaan aiemmin en ole moista kokenut! Tänään ohi mennessäni vähintään joka toinen mies keskeytti puuhansa, katsahtivat kohti sekä jäivät jopa seuraamaan menoani useammaksi sekunniksi. Tuijottivat suoraan silmiin, niin nuoret kuin vanhat, komeat sekä tavallisemmat, tummat ja vaaleat. Tulipa joku minulle oikein puhumaankin. 

Aika rauhassa olen elämäni saanut kaduilla kulkea. Laajemmassa mittakaavassa jonkinlainen vastakkaisessa sukupuolessa vetävyyttä herättävä piirre on ilmeisesti puuttunut.  Tänään kuitenkin sain kokea olevani huomattu, kiitos maata laahaavan, iloisesti kilisevän ja rohkeasti pörisevän pakoputken! Enpä taida turhaan kiirehtiä kotteroni viemistä pajalle. Ties mitä jännää huominenkin voi tuoda tulessaan, onhan lauantai. 

60 min

Pidän säännöllisestä elämästä. Kun tietää milloin herätä, koska ja jopa missä syödä, milloin pujahtaa taas levolle on olokin tyyni. Tiettyyn aikaan vuodesta tehdään pipareita ja sopivan kuukausimäärän kuluttua kaadetaan väljehtyneet glögit viemäriin. Suklaamunaähkyn jälkeen valmistaudutaan kesälomaan ja suunnitellaan tarkkaan juhannuksen ruokalista. Sitten lapset pakataan kouluun ja malttamattomina odotetaan piparintuoksua. Aina samassa kohtaa kalenteria. 

Kulunut viikko on lomasta huolimatta tuntunut erityisen säännölliseltä, sillä elämää on rytmittänyt tunnin välein soiva muistutus keskimmäisen silmätippa-ajasta. Taudissa ja sen pitkässä hoidossa ei sinäänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta tällä kerralla olen todella ihmetellyt kuinka nopeasti tunti sujahtaakaan, kuinka kumman vähän ennätän saada 60 minuutissa aikaiseksi. Olen ehkä ehtinyt keittää kahvit, ruokkia kilpikonnan ja avata kirjankin, mutta kahvin juominen on vielä kesken ennen seuraavaa piippausta!

Kokeilkaapa joskus ihan huviksenne, että tunnin välein suotte itsellenne katsauksen edeltäneisiin minuutteihin, mietitte mitä tulikaan tehtyä ja näinkö elämän on tarkoitus kohdallanne jatkua. Tunti toisen jälkeen.

Jämpti-minä on viikon jäljiltä suorastaan järkyttynyt. Toisaalta Rento-minä sanoo, että aika paljon tuli touhuttuakin!  

Missä ne ovat?

Perheelle muistui mieleen vanha ihana avoin lasagne, jossa on sieniä, oikeastaan mitä vain suppilovahveroista siitakesieniin. Ensimmäiseksi suuntasin luonnollisesti Porvoon torille, jonne kuitenkin tänä lauantaina oli minun lisäkseni vaivautuneet paikalle ainoastaan vaatemyyjä, bussikahvio ja kotileipomon myyjä. Ei siis ainoatakaan tuoretta ruokaa tarjoavaa kauppiasta. Toki aika kultaa muistot, mutta tuli kuulkaa yltäkyläisiä kiinalaisia vihannestoreja ikävä.  

Kiersin läpi kaupungin kaikki kolme keskustan suurta ruokakauppaa, eikä yhdessäkään ollut myynnissä  jo nuivettuneiden muutamien herkkusienien ja neljän erittäin huonokuntoisia virolaisia kanttarelleja sisältävän rasian lisäksi tuoreita saati kotimaisia sieniä. Vaikka on sienikausi, vaikka on lauantai, vaikka monet tekevät suurostoksia, vaikka täällä luulisi kuljetuslogistiikan olevan kunnossa, vaikka niin puhutaan lähiruoasta, vaikka puolet naisystävistäni väittävät panostavansa luomuun ja tuoreuteen.

Kiinalaiseen ruoan kasvatusetiikkaan en nyt ota kantaa, maissin kuivatus asfalttikadulla tuntuu edelleen omituiselta ja toreilla myytävistä kasveista suurinta osaa en edes osaisi valmistaa. Mutta oih, kaikkea mahdollista tuoretta oli tarjolla, ympärivuotisesti löytyi vaihtoehtoja, sesongin ulkopuolella kiinankaalta, hedelmiä ja sieniä kuivattuina. 

Seuraavaksi googlasimme "suppilovahverometsä" - juuri sellaista kuin kuvissa on meilläkin! Säntäsin samantien auringon vielä paistaessa sammaleiseen kuusikkoon ja sekametsää. Ei sienen sientä. 

Se on salaliitto! NE eivät halua meidän syövän sieniä.