Monday, November 7, 2011

Paniikissa






Salaa mietin melkein joka välissä, että milloin voisin taas valoisan aikaan karata kylään. Pyhänäkin, että mahtaisinko kehdata jättää lapset keskenään jo toistamiseen samana päivänä. Sillä minut on riivannut lähes maaniseksi luokiteltavissa oleva paniikkikuvaaminen. Räiskin mitä sattuu, mistä sattuu. Pääasia kunhan on oikein monta otosta kotiin tullessa. Ulkohuussin seinä, kivihiilisavikädet, toinen huussin seinä, tyhjenevä kuja, hyljätty kaappi... kaikki kelpaa, kunhan kuvaan tulee jotain. Tässä ei taida olla tolkkua, järjestelmällisyys puuttuu ainakin tyystin.

Jos on maassa monta asiaa kummasti, niin täytyy myöntää etteivät omatkaan ajatukset juuri nyt kovin selkeitä ole. Toivottavasti edes viranomaisilla on selkeä käsitys mitä purettavan kylän paikalle tulee!

Näyttelyäkin taas suunnittelen. Sellaisesta pää menee vaan yleensä entistä enemmän sotkuun.

9 comments:

  1. Luulen että tuntisin samaa vimmaa kuin sinä ja kuvaisin hulluna siellä aina kun voin. Ja samalla myös ahdistusta katoavan kylän vuoksi tietysti. Mahtavaa että olet siellä näyttämässä meille Kiinan kasvoja! En ole mistään oppinut niin paljon Kiinasta kuin tästä blogistasi. Viralliset jutut ovat niin siloiteltuja. Kiitos! :)

    ReplyDelete
  2. Voi, tuo kaappi näyttää aika hienolta! Oliko se?

    Räiski meneen vaan!

    ReplyDelete
  3. Thilda, kiitos kauniista sanoistasi! Viralliset jutut Kiinasta, sen kummemmin kiinalaiset kuin suomalaisetkaan, eivät minusta paljasta totuutta saati anna oikeutta kiinalaisen esikaupunkialueella sijaitsevalle kylälle, sen asukkaille ja koko elämäntavalle. Näin on markkinat. Niinpä tämä minun amatööridokumentointi jatkuu.

    Merja, muodoiltaan kaappi oli hyvin tyypillinen ja tavallinen. Jopa kohtuullisen siisti. Mutta yleensä kun tuollaisen menee avaamaan on vastassa sen sellaiset elämän jäljet orgaanisine yllätyksineen, että meinaa utelias siinä vallan pyörtyä. Ja viiluahan nuo ovat, eivät kokopuuta koskaan. Noissa vanhoissa kaapeissa minua viehättää epäsymmetrisyys. Peili toisella puolen, ja toisella joko hyllyä tai pieni laatikko. Tyyli on hieman funkkikseen kallellaan.

    ReplyDelete
  4. Nomutta sulla on selkeä inspis ja eikö kaaoksesta aina synny ... jotain. Jatka vaan räskimistä. Hyvä tulee!

    ReplyDelete
  5. KUulostaa niin kiinalta tuo purettava KYLÄ!
    Ja samaa mieltä olen Tildan kanssa.

    ReplyDelete
  6. Voi hävitys ja kauhistus tuo kyän purku..mutta kuvasi ovat hienoja, niissä on hyvä rytmi.

    ReplyDelete
  7. Missä olet, kaipaan kuviasi ja kertomuksiasi. Rauhaisaa Joulun odotusta.

    ReplyDelete
  8. Täällä myös toinen vakkarilukijasi on jo melkein huolestunut pitkästä blogihiljaisuudestasi! Toivottavasti kaikki siellä on ok ja joulutohinat parhaimmillaan!

    ReplyDelete
  9. Minäkin kaipaan! Lämmintä joulua.

    ReplyDelete