Hävettää

Pekingissä on upea konserttitalo, "Muna", jossa on joidenkin pienempien salien ohella konsertti-, baletti- ja oopperasalit. Sinne kansa menee, vaikkei länsimaisesta musiikista varsinaisesti mitään tiedäkään saati että olisi kiinnostunut. Jos provinssista ostaa pakettimatkan kauas pääkaupunkiin niin on hyvin todennäköistä, että maalainen samalla pääseen kulttuurin kehtoon - ja hän menee. Joskus nukkumaan, syömään rapisevia pähkinöitä tai hieromaan reisiään, mutta menee, ihmettelee ja kokee jotain uutta. Hän on utelias ja hämillään, mutta on avoin uudelle.

Ja jos Kiinan kulttuuriministerin työhön kuuluisi mennä uuden musiikkitalon avajaisiin menisi hän sinne ainakin näyttäytymään! Todennäköisesti avajaisten lisäksi myös ensimmäiseen kutsuvieraskonserttiin. Ja jollei varsinaisesti lavan tapahtumat kiinnostaisi harjoittelisi hän mielessään ja hieman mutisten seuraavan päivän puheita läpi.

Luulisi Suomen kulttuuriministerin tietäneen mihin päänsä pisti!?

Kiinassa valmistetaan kovasti pianojakin ja keksitään merkin nimeksi jotain mahdollisimman hienoa. Ja kauppa käy. Nordiska ei vaan ole kovin hieno minusta.

Kodinetsintäviidakko

Uuden kodin löytyminen on askelta lähempänä. Uskon sen itse asiassa jo löytyneen! Mutta kiinalaisena juttuna ei se vielä selvä ole. Seuraava projektini on saada taloa välittävä ja miehen työnantajan meille määräämä välitystoimisto tekemään yhteistyötä. Helpommin sanottu kuin tehty. Jonkun kuuluu soittaa tietylle ensin ja saada varmuus, ettei kolmas tiedä, mutta neljännelle kerrotaan näin, asiakkaalle paljastetaan vain seikka 3c ja 8a, kirje tietenkin pitää laittaa mahdollisimman pian menemään. Toistaiseksi kaikki on sujunut loistavasti ja taloa välittävä agentti suostui näyttämään taloa minulle toistamiseen heti aamulla, vaikka jo nyt tietää joutuvansa jakamaan palkkion toisen toimiston kanssa.

Nyt kaikki peukut sekä varpaat pystyyn ja onnenamuletit heilumaan. Katsokaa nyt, mikä valo ja yksinkertaisuus! Huippuna 3. kerroksen sauna, voih ja oih.

Melkein kuin...

Ranskassa!

Olimme sen tyttöjen kanssa ansainneet, pienen irtioton täältä esikaupungista ja suuntasimme kohti kulttuuria.

Kiinan kansallismuseo onkin huikeassa pompöösiuudessaan Louvren kaltainen käsittämättömyys.

Suuntasimme suoraan aikamatkalle Louis Vuittonin matkat -näyttelyyn. Jos vielä edellisenä iltana kirkasin kauhusta, nyt laukkuvitriinien äärellä huokailin kilvan tyttärieni kanssa. Oli laukkua sängylle, barbeille, skeittilaudalle, matka-apteekille, iPodille, kymmenille kengille, aivan kaikelle tarpeelliselle.

Näyttelyn matkamuistotiskillä ihastuin luonnollisesti näyttelystä tehtyyn komeaan eepokseen, jonka halusin ostaa. Kas, englanninkielinen maksoi "luonnollisesti" 40% enemmän, eikä ollutkaan edes myynnissä, kunhan vain esittelivät ylpeänä niitä kolmea kappalettaan ja kertoivat hartaudella hyvin korkeaa hintaa. Että Honkongista voisin kuulemman ostaa!?

Aika- ja mielikuvamatkamme vanhaan kotimaahan kruunasi läheisen Capital M -ravintolalounas. Naapuripöydässäkin puhuivat ranskaa. Tunnelmallisen päivän jälkeen tuntuu, että kyllä täällä Kiinassa taas muutaman päivän hyvin porskuttaa. Tuollaisten seuraneitien kanssa!

Hyvää uutta viikkoa teille kaikille armaat lukijani!

Aina ei hymyilytä

Yleensä tässä lähistöllä liikkuessa on verkkainen tunnelma. Ukkelit istuksivat palleillaan ja lyövät korttia. Kadun tapahtumien riehakkuusasteikossa korkealle kiipeä jo pesuvesien viskaaminen kadulle.

Tänään jouduin kuitenkin todistamaan asuinaluettamme reunustavalla tiellä tapahtumaa, joka palaa jatkuvasti filminomaisesti mieleeni. Siinä oli vihaa, kauhua, raivoa, pelkoa, lamaantumista, varmasti myös paljon kipua. Pakettiauton kuljettajalla olisi ollut monta tilaisuutta lopettaa, peruuttaa vain, astua ulos ja miettiä tekemisiään edes sekuntti. Hän valitsi toisin, ajoi kaasutellen eteen ja taakse, uudestaan, kaasu huutaen, yrittäen päästä ajamaan miehen yli. Välillä mies pääsi jo nousemaan ylös, kunnes auto kaatoi uudestaan maahan.

Hetken mietin mitä tehdä, ihmettelin ympärille kerääntynyttä suurta passiivista joukkoa, joista kukaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen. Sitten muistin useilta tahoilta paukutettua ohjetta: jos tulet onnettomuuspaikalle lähde heti pois - ulkomaalaisia ei siinä tarvita. Joutuu helposti syntipukiksi ja maksumieheksi. Pakettiauton seuraavan kerran peruuttaessa muutaman metrin kauemmaksi pääsin livahtamaan ohi, kädet vapisten, silmät kosteina, yrittäen pitää mopon asfaltilla.

Tunnen itseni surkimukseksi, olen järkyttynyt. Vaikka tiedän, etten mandariinin taidoillani oikein tilannepsykologina olisi pärjännyt, vaan kenties joutunut itsekin matoksi. Mutta, filmi pyörii.

Mikä ajaa ihmisen noin suureen raivoon? Näennäisesti tyynen kylän elämässä taitaa pinnan alla kyteä.

Taisinpa taas löytää jotain itselleni sopivaa...

Tuo mustekin tuoksui niin ihanalta!

Puolitoistatuntinen meni yhdessä hujauksessa. Harjoittelimme kahta merkkiä: suoraa ja mieltä/sydäntä.

Lopullinen meditaation ja käden yhteistyön tulos vedeltiin valkoiselle riisipaperille. Siihen opettaja antoi hyväksynnän merkiksi leiman. Kuin muinoin ala-asteella.

Ensi viikolla taas, leiman perässä.

Sisustusmakujen erilaisuus

Vuokra-asuntokierroksen saalista en menisi kehumaan, mutta huvittuneisuuden tunnetta kierroksella ei puuttunut. Ne lamput ... se tyyli.... Kolmen ja puolen vuodenkaan jälkeen en näytä tottuneeni näihin kiinalaisten rakastamiin plafondeihin. Yleensä tavallisten huoneiden katonreunoja kiertävät upotetut halogeenit ja keskikohtaa koristaa hämärää valoa tarjoileva mitä karsein lampuntapainen. Oi oi, tulee kallis muutto jos lamput menee vaihton koko talosta. Nämäkin neljä kaunokaista tuohityyny mukaan lukien olivat yhden ainokaisen talon yhdessä ainoassa kerroksessa.

Vielä on minulla pitkä matka kohti kiinalaisuutta.

Päivällä

Pekingin elokuinen kuumuus ja auringon armoton valo ajaa kauppiaat peittämään tuotteensa mitä erilaisimmilla vällyillä. Kukapa sitä päälle kolmenkymmenen asteen lämmössä mitään ostaisi. Aika vierii kohti vilkkaampaa kauppa-aikaa korttia lyöden, muiden kadun kauppiaiden ja palveluntarjoajien seurassa.

Kulkukoirat pitävät huolen jokaisen nestetipan hyödyntämisestä, reppanat.

Onpa Tuhkimokin on kävelyllä, hellettä uhmaten.

Kuulinko juuri kysymyksen, miten minä, kotirouva, saan päiväni täällä Kiinassa kulumaan, kaikkien kolmen lapsen ollessa koulussa 8.15-15.25? Vastaanpa teille:

6.55 Puhelin äänelliselle siltä varalta, että koululta soittavat sijaiseksi
7.00 Vaatteisiin ja aamiainen esille
7.10 Lasten herätys ym. aamutoimet
8.00 Vien lapset kouluun
8.15 Takaisin kotona, siivoan aamiaitarvikkeet, tiskaan (kone rikki), luuttuan viikonlopun jäljet & kertyneet Pekingin saasteet ensimmäisestä kerroksesta n.100m2 (talossa ei enää kotiapulaista), ripustan pyykit, laitan uuden koneellisen pyörimään
9.30 Lähden mopolla Zumbaan - vallan uusi aluevaltaus. Tunnin keikuta, heilun, nauran lantiolleni, yritän ylpeästi pokkana olla mukana...
11.00 Suihku, pyykin ripustus, uusi koneellinen pyörimään
11.30 Lounas läheisessä kahvilassa ystävättären kanssa
12.30 Yritys palata kotiin, työmiehen paikalle kutsuminen, sillä kotiportti ei aukea, sähkölukko ilmeisesti rikki, odottelua
13.10 Korjaaja kuulemman matkalla, odottelua helteisellä kadulla
13.20 Korjaaja saapuu, minulla kiire koululle ostamaan esikoiselle laskinta, joka piti olla jo viime viikolla, mutta loppuivat myymälästä kesken. Oviongelman vuoksi en saanutkaan kotoa kulkukorttiani (koulun vartijat vihaisia) ja puuttuvaa rahaa. Menen kysymään koulun palkkatoimistosta josko voisin saada keväällä maksamattomatta jääneen tonnin (100€). Ei käy, vasta 16. syyskuuta on seuraava palkanmaksu. Laskimen hankkimisesta uupuu siis sata rempulaa (10€), ja onneksi tapaan käytävällä ruotsalaisen kaverin joka tarjoutuu lainaamaan, ja niin syösyn hankkimaan laskimen.
14.20 Oven avautumista odotellessa pistäydyn kahvilassa jääkahvilla
14.50 Ostan illallistarvikkeet
15.20 Haen tyttäret koulusta
16.00 Pääsemme livahtaan kotiin, sillä korjaaja sai oven auki, mutta yhä häärää lukon kanssa. Alan valmistella illallista, ripustan taas pyykkejä
17.00 Tarjoilen illallisen tyttärille, autan esikoisen balettitossujen säädössä, muistuttelen lapsia vuoronperää läksyjen teosta ja soittoharjoituksista, lähetän esikoisen baletiharjoituksiin
18.00 Ilmoitan lapsille bloggausaikeistani, tietävät ettei saa häiritä ellei maailma oikeasti tee loppuaan. Ja portin ovi on edelleen rikki. Huomenna kuulemman joku tulee taas katsomaan ongelmaa.

Näin ne päivät hujahtavat, enkä edes ompelukoneeseen ehtinyt koskea, saati pitkästyä.

Ja huomenna menen ihmettelemään agentin kanssa vapaita asuntoja. Hui!

Paluu

täyteläisten aistikokemusten maahan.

Heti koneen laskeuduttua Pekingiin on ensimmäisenä saapujia vastaanottamassa haju. Täyteläisen kermainen, puuromaisen harmaa ja raskas ilma, jonka haju on jäljittelemätön. Kotona huomaan sen tarttuneen jopa kaikkiin kodin tekstiileihin, koska ilmanpuhdistimet eivät ole olleet päällä. Nykyään haju tuo mieleen jo kodin. Pelottavaa.

Miljoonapäisen kaskas-kuoron täydellisen puhdas kuorohuuto huumaa päivisin pään. Sen kanssa uskaltautuvat kilpasille ainoastaan äänekkäät myyjäpojat iloisine huutoineen: "Hello!", "Beautiful!", How are you!". Lämpötilan noustessa päivittäin yli 35 asteen ja ilmankosteuden lähennellessä täydellistä höyrysaunaa tuntuu kotikadut melkein eksoottisilta.

Kylältä palatessani ostoskassit pursuavat hedelmiä. Mangot ovat kuin karamelliä, papaijat kypsiä ja vesimelonit valtavia. Näin sen pitääkin olla.

On hyvä mieli ja matka jatkuu kohti syksyn uusia seikkailuja. Edessä on muunmuassa muutto, sillä kesän aikana vaihtunut vuokraisäntämme muuttaa taloon itse syyskuun loppuun mennessä. Jännää!

Myynnissä!

Kesäpäivien ratoksi päätimme laittaa Porvoon talomme myyntiin. Perustin villalle jopa oman blogin. Tervetuloa katsomaan, ihastumaan ja suunnittelemaan uutta elämäänne Porvoon Pappilanmäelle, kivenheiton päähän Porvoon Tuomiokirkosta. Antakaa mielikuvituksenne lentää, jollei muuten niin tämän tuulisen sunnuntain kunniaksi!

Villa Lindblad