Thursday, July 8, 2010

Tämän kesän villitykset


Rantapusikkokahvila on ollut kovassa käytössä. Sen vilkkaaseen toimintaan on vieraankin helppo hypätä mukaan ja erilaisia "terveysjuomia" syntyy liukuhihnatyyliin.

Keskimmäinen on kaivanut naftaliinista esiin myös ikiaikaisen toimistoleikin. Viime päivien useiden lääkärikäyntien innoittamana paperit liittyvät salakuuntelijan havaintojen mukaan sairauksiin ja lääkemääräyksiin... Tiedustelipa hän jo toimistoväen palkkaa, että jos vaikka moiseksi isona ryhtyisi. Sanoin palkan riippuvan papereiden tärkeydestä. Työnantajana tai asikkaana en kyllä hänen haltuun kovin merkityksellisiä papereita luovuttaisi, sen verran on touhu sekavaa. Toisaalta juuri siksi siihenkin leikkiin on vierailijoiden helppoa liittyä.



Mutta sitten on nämä sisarusten väliset villit yhdistetyt joga- ja ympärijuoksusessiot. Niitä ei kukaan muu ymmärrä ja oikean sorttista hyminää on vaikea äkkiseltään tuottaa.

Että tällaista tänä kesänä. Tänään taas lääkäriin, niin toimistoleikkikin saa lisäinspiraatiota.

5 comments:

  1. Lapset on kyllä fiksuja kun ne "leikkii pois" päästään asioita...enkä lääkärikäynnit ovat jotenkin olleet vaikuttavia, jääneet jotenkin vaivaamaan (? ) tai ainakin antaneet aiheen leikkiin.

    ReplyDelete
  2. Voin yhtyä Violetiin :) Olisi hyvä leikkiä asiat pois mielestä. Me aikuiset joudutaan vain pähkäilemään ja katsomaan unia.

    Mutta teidän kesäelo vaikuttaa kyllä niin lokoisalta. Ja rantakuvat ovat upeita!

    ReplyDelete
  3. Tyttö sanoi kummitädilleen, että parasta Porvoossa oli toimistoleikki!
    Kiitos siitä ja kaikesta! Lämpimästi.

    ReplyDelete
  4. Piilomaja, varmasti lääkärikäynnit vaivaavat lapsen mieltä, mutta luulisi että leikkisi sitä lääkäriä itseään, mutta ei, leikkii vain käytävän toimistoa! Jotenkin hellyyttävää.

    Kirjailijatar, mikähän voisi olla aikuisten leikki? Kun iltasella palataan töistä kotiin aloitettasiin "alusta" kotona. Kääk! Ehkä mieluummin kuitenkin pikakelaan asiat miehen kanssa sohvalla lasten mentyä nukkumaan ja sitten siirrymme muihin keskustelunaiheisiin tai filmin pariin.

    Liivia, voi että, hauskaa kuulla. Kerron tytöille, kunhan laahustan takaisin rannalle, jossa leikit jatkuvat. Kiitos itsellenne käynnistä!

    ReplyDelete
  5. Aivan ihanat leikit ja suloiset maripuvut!!

    ReplyDelete