Wednesday, June 4, 2008

Kieliopintoraportti / Madarin studies


Kovalla työllä ja hyvällä motivaatiolla saatan oppia kieliä, mutta niin sanotulla kielipäällä ei minua ole siunattu. Kuuntelemalla ja matkimalla en hahmota mitään, mutta keskittyneesti lukemalla (monesti voisi sanoa tavaamalla) ja kirjoittamalla, siten jäävät ihmeellisetkin asiat mieleeni.

Mutta halu oppia on oltava. Niinhän siinä kävi, etten neljän Pariisi-vuoden aikana ranskaa pahemmin oppinut. Liikaa muuta touhua elämässä, olematon motivaatio, kielen hankaluus verbien taivutuksineen, huono opettaja sillä ainokaisella 20 tunnin kurssilla... Syitä riittää, mutta se on jo mennyttä.


Kiinan kanssa tuntuu sujuvan toisin. Onneksi! Motivaatio kasvaa päivä päivältä, opettajani on kannustavasti pedantti, myös aikaa kielenopiskeluun on erilailla kuin ennen, kiitos kotiavun ja kaikkien lasten koulupaikan. Takana on vasta 10,5 mandariinintuntia, mutta osaan jo enemmän kuin ranskaa koskaan! Sanavaratossa on toki edelleen kiinniotettavaa.


Oman haasteensa luo kirjoitusjärjestelmä. Se on kuitenkin mielestäni madariinin paras osuus. Merkit ovat iiihania, niiden avulla pääsee sukeltamaan kansan ajatusmaailmaan ja historiaan ja täydelliseen kauneuteen pyrkiminen merkkien piirtämisessä tuntuu jotenkin jalolta.

Aseti juuri tänään esikuvakseni kuvan piperrykset. Autokuskimme antoi tämän A4:n allekirjoitettavaksi, on kuulemman hänen ajolistansa. Hetken nauratti, kunnes tunnistin asuinpaikkamme nimen, myös merketti ja koulu toistuivat riveillä. Kuinka tasaista ja siistiä! Tässä riittää haastetta, joka ei kuitenkaan tunnu mahdottomata. Koulua en sen sijaan ole edelleenkään oppinut lausumaan sujuvasti vaikka sitä päivittäin harjoittelen. Xuè xiáo (koulu), ruì diân xuè xiáo (ruotsalainen koulu)...

-------

I love it! Studying Mandarin is fun, since the grammatic is really simple. Well, there is a lot to do to but my motivation to learn the new language is better than ever. I never learnt French because lack of motivation, time and teacher. After two months in Beijing my Mandarin is better than my French after almost four years in Paris...

My new idol is our driver. Look how neat he writes! First I laughed when he wanted me to sign this paper, but after couple of minutes I noticed familiar words such as name of area and school - it was his drive diary. It feels great, I have a possibility to learn read and write again, at age of 37!

8 comments:

  1. Hei ystävä,
    huh, no kyllä vaikuttaa haastavalta. Hyvä motivaatio varmasti lisää oppimista! Taidatte pian suunnatakin kesälaitumille. Olisi kiva tavata Suomessa. Onko Suomen puh.nrosi sama kuin ennenkin? Terkkuja&voikaa hyvin! Bisous!

    ReplyDelete
  2. Hienoa, että motivaatiota kirjoitusmerkkien opiskeluun löytyy! Ja kauniilta näyttävät nuo itsekirjoittamasi kirjoitusmerkit. Teillä joku taitaa viettää syntymäpäivää heinäkuun alussa ;)?
    Minun motivaationi lopahti heti alkuunsa ja kirjoitan/luen vain pinyineillä. Merkkejä on hallussa aika vähän, varmaan alle 20?

    ReplyDelete
  3. Hattua nostan!

    Karmeuksien karmeus tuota minun hyvääpäivää-ranskaani, tuli taas huomattua. Ja nolattua itseään ihan solkenaan.
    Kolmessa viikossa opin varmaan kaksi uutta sanaa.

    ReplyDelete
  4. Vautsi vau, tuossa kielessä tosiaan riittää toisenlaista haastetta! Onneksi olkoon hyvin sujuvista opinnoista!

    Minustakin olisi tosi kiva nähdä Suomessa, kun tulette lomalle. Vaikka varmaan haluatte myös nauttia omasta rauhastanne mökillä ja kyläilypaikkoja riittää, niin silti jos vain aikataulunne antavat myöten, yritetään tavata!

    ReplyDelete
  5. Motivaatiota todella tarvitaan. Sitä ei ollut mulla Hollannissa (tänään juuri siitä kirjoitin) enkä sitten edes halunnut oppia kieltä, joka satutti korvianikin.
    Siitä huolimatta opin VAHINGOSSA ymmärtämään aika paljon lukemaani.

    ReplyDelete
  6. Var är min näsa som Mumin frågar?
    Hinner inte så värst mycket i dagarna ,JUNI!
    Du ska få en utmaning:
    Hej på Dig!
    Doris från Island,
    Vilijonkka från Kina,
    Mormor från Japan!
    Ni är mina allra nyaste ,som hälsat på min blogg.
    Fick en utmaning av en finsk kille, som heter Jaska.
    Brukar inte ta del av dessa utmaningar men nu har jag utmanat ER tre!
    Med vänlig hälsning
    maki=

    ReplyDelete
  7. Oh, kadehdin suorastaan! Tykkään kielistä, opin niitä koulussa paljon helpommin kuin esim matematiikkaa.

    Kaikki nuo kirjoitusmerkit! Voi että.

    ReplyDelete
  8. Olenkin aina ihaillut kiinalaisia kauniita merkkejä, kuin kalligrafiaa - silkkaa taidetta !

    Motivaatio on hienoa, ja lupaava alku rohkaisevaa.

    ReplyDelete