Friday, August 31, 2007

Jännää on, tämä elämä


Cillan ensimmäinen koulupäivä oli tänään. Kolmevuotiaalle reppu painoi sen verran liikaa, että juuri kouluunmenokuvaa varten juhlallisesti sisarten kanssa koulun portaille kivutessa kompuroi reppana. Itkuhan siitä tuli ja kuvasta tällainen, täynnä aitoa tunnelmaa. Ujostusta ja jännittämistä.


Myös äitiä jännitti, että kuinkakohan tuo pärjää ja etenkin kuinka pärjäävät opet!? Frökenit ovat kotoisin Norjasta ja Ruotsista ja Cilla pulpattaa kovasti suomea, joitain sanoja Porvoon ruotsia, että kommunikoivat siinä sitten elekielellä vissiin. Ja ymmärtävätkö he lapseni ainutkertaista luovuutta? Ruoalla leikkimiselläkin kun on taiteellinen päämäärä - kuvan näkkäriasetelman on nimeltään "Nikki Hiili"...


Alkanut kouluvuosi tuo mukanaan vielä hieman udussa piileksivät uudet haasteet vanhemmillekin lapsille. Inna aloitti kolmannen luokan uuden opettajan johdolla yhdistetyssä 3-6 luokassa. Ja myös Alva aloitti oppivelvollisuuden noudattamisen 0-luokalla. Polleana kertoi iltapäivällä saaneensa jo matematiikan kirjankin.

Kaikki kolme siis koulussa ja mikä kätevintä samoina kellonlyöminä, yhdeksästä kolmeen, samassa osoitteessa. Pariisi, luovat hölmöilyt, haalimani pokkaripino, kaikki neljä maalituubia, pölyttynyt oboe: Pitäkää varanne, täältä tullaan, tuumii Vilijonkka!

12 comments:

  1. Suloinen Nikki Hiili.. ja kyllä, kovin taiteellinen.

    Hellyttävää kuvausta tuo koulutien alkaminen. Käyvätkö kansainvälistä koulua?

    Ja onnittelut mökeistänne. 'Rojut' kuulostavat lupaavilta..

    ReplyDelete
  2. Oi, omaa aikaa! Ei muuta kuin pölyt hiiteen oboesta ja maalituubeista.

    ReplyDelete
  3. Onnea mökinomistajille sekä koululaisen äidille. Mikä liikuttava reppukuva. Minäkin olen tänään yksin omassa kodissa, voi mikä autuus.

    ReplyDelete
  4. Meillä koulu alkaa tiistaina. Ei yhtään liian aikaisin, minun kannaltani.

    ReplyDelete
  5. Epäröiden laitoin kuopukseni koulutielle...Minun pienin ja villein lukemista ja kirjoittamista harjoittelemaan...APUVA!!!
    Eikö sydäntä raasta,kun kolmevuotias viettää koulussa ahkeroiden,pois äippäläisen helmoista monen monta tuntia!?YHYY!!
    Pienenä se on suureksi kasvettava!!!
    Onneksi suomessa mennään kouluun vasta seitsemän vuotiaana!!!
    Toivottelen tähän samaan syssyyn,järkytyksestä toenneena,mamille antoisia yksinolohetkiä-minäkin saan nauttia aamupäivät niistä,kun koululaiset ahertavat!!!Illat onkin sitten sutinaa ja melskettä täynnä!!

    ReplyDelete
  6. Meilläkin pikkuruiset tuhoduolaiseni lähtivät eilen reput selässä koulutielle isosiskon perässä!

    Kuinka olinkaan odottanut tätä aikaa, että koti on edes hetken hiljainen ja tyhjä. Mutta tämä ei nyt tunnukaan niin kivalta kuin kuvittelin koko viime vuoden... haahuilen ympäriinsä osaamatta tehdä mitään -ainakaan järkevää. Odotan vaan, että koskas sitä lähdetään hakemaan lapsia kotiin lounaalle. Eiköhän tähänkin elämänmuotoon totu aikanaan???

    ReplyDelete
  7. Tuohon vielä että "onneksi Suomessa mennään kouluun vasta seitsemänvuotiaana": usein kuulen päivittelyjä kun minunkin lapseni ovat olleet "koulussa" toinen nelivuotiaasta alkaen ja toinen hiukan alle kolmivuotiaasta alkaen. Päivät 8.30-15.15 (tosin pienempi eka vuoden puolipäiväisesti).
    Kukaan ei Suomessa kuitenkaan pidä minään että päivähoidossa on paljon pienempiä - ja pidemmän ajan. Ei kannata tuijottaa liiaksi siihen "koulu" -sanaan. Ei siellä kolmen ensimmäisen vuoden aikana tehdä juuri sen kummempia juttuja kuin suomalaisissa päiväkodeissa. Meidänkin pojat saivat nukkua päiväunetkin 2 ekaa vuotta jos siltä tuntui.

    ReplyDelete
  8. Mukavia ja nautinnollisia hetkiä omien juttujen parissa! Itse en viime keväänä osannut ottaa iloa irti ensi hetkestä lähtien vaan oli huono omatunto kun molemmat olivat koulussa ja minä kotona.Vahingosta viisastuneena odottelen jo syyskuun loppua ja omaa aikaa...

    ReplyDelete
  9. Merja: Lasten koulu on Svenska Skolan i Paris. Reilut sata oppilasta 3-18v. jotka ruotsalaisia, tanskalaisia, suomalaisia, ja kaikenmoisia skandinaavi+jokin muu kansallisuus - yhdistelmiä. Oppilaista monet puoliksi ranskalaiset asuneet koko ikänsä Ranskassa, useat koko skandinaavit asuvat maassa vain 1-4 vuotta ja kokevat kouluvalinnan siksi turvallisemmaksi kuin ranskalaisen vaihtoehdon. Koulu perustettu jo 1870-luvulla, noudattaa Ranskan lakeja, mutta Ruotsin koululaitoksen opetusohjelmaa.

    Essun tasku: Eipä Cillan ole tarvinnut kovasti kasvaa suureksi, ihan itsensä sai tänäänkin olla. Polleana puistossa keräsi jälkensä (toisin kuin minun kanssani!) ja söi lounaansa suit sait. Olisi kovin mielellään jäänyt vielä leikkimään kotiinlähdön hetkellä, kun oli tällainen pehmeä lasku aloituksessa eli kotiin passitettiin jo yhdeltä. Leikkiä ja laulua pääosin! Kun ovat samassa rakennuksessa kaikki, niin ei siirtymiset isompienkaan ryhmään tunnu niin suurelta ja pelottavalta. Uudet opettajatkin tunnetaan jo entuudestaan.

    ReplyDelete
  10. Mainostan hurmaavia kuviasi blogipäivän kunniaksi !

    ;-)

    ReplyDelete
  11. Maurelita: Kiitos nöyrä ja ilahtunut!!!

    ReplyDelete