Kesäpäivä naapurisaarella

Kesäloman aluksi vein lapset Korkeasaareen. Oikeastaan vein vain kaksi sillä esikoinen olikin siellä jo. Ei sentään häkissä vaan kioskissa ja myi meille herkulliset jäätelöt ja kahvit. Hyvin näytti "äidin pieni" pärjäävän! Eläimillä sen sijaan oli kuuma, nukkuivat kuka missäkin puskassa ja suurin osa häkeistä vaikutti autioilta, vaikka asukkaat ilmeisesti kotosalla olivatkin. Jäätelöä olisivat ilmeisesti nekin tarvinneet. Seuraavalla kerralla tähtään koleampaan vierailupäivään. 

Oi kuinka

pidän keväästä! Alkaa elää toisella tasolla talveen verrattuna. On kiirettä ja paljon kaikkea, mutta niin on energiaakin. Silloin tällöin saan nukutuksi jopa kokonaisia öitä ja seuraavana päivänä osaa nauttia vuodenajastakin täysin siemauksin. 

Kodinlaitto etenee pienin askelin, joku sanoisi jopa hyvin pienin, mutta suunta on siis oikea. Lastulevyä kärrätään pois ja saamme esiin kerrostumia vuosikymmenten takaa. Tuntuu hyvältä. Olemme ymmärtäneet remontimme filosofian. Kaikki "rumien" vuosikymmenten kerrostumat poistetaan ja alkuperäisten pintojen repeytymät korjataan, mutta kaiken kaikkiaan tehdään mahdollisimman vähän. Tavallaan remontti on totaalinen, mutta tarkennettuna lähinnä poistamista. Näin tuntuu parhaimmalta. No joo, kylpyhuoneet jäävät tässä vaiheessa beesseiksi ja vaaleanpunaisiksi aikamatkoiksi vuoteen 1980. Kaikkeen ei sentään yhden kevään energia riitä ja sieltä kaakeleiden ja muovimattojen alta tuskin paljastuu 99 vuotta sitten laitettuja pyttyjä. Sellainen olisi kyllä soma... Nyt minussa taisi herätä myös vessaromantikko!

Hulppeaa sumua

Olen varsin tyytyväinen itseeni kuinka edelleen osaan olla kiitollinen tästä puhtaasta sumusta sekä kauniista ja paikoitellen jopa hulppeasta ympäristöstä jossa saan elää. Mietin, että pitäisikö vallan repäistä ja pitää vaihteeksi tämän kaiken kauniin kunniaksi valokuvanäyttely. Tähän kevään muun hösselin väliin sopisi hyvinkin hieman oma luova rytkäisy, vähän taiteilijameininkiä ja arjen puurtamisen katkaisu.

Niin, en olekaan tainnut tällä foorumilla "paljastaa" mitä nykyisin päiväni puuhaan, iltasella häärään. Minkä jo 1,5 vuotta sitten polkaisin pystyyn. Se on tämä se ja hauskaa on. 

Ja taas ovet auki!

Suunnitelmallisuus ei ehkä ole vahvimpia puoliani. Elän hetkessä, toimin spontaanisti miltä juuri nyt tuntuu. Niinpä taas tänään sunnuntaina:

VILLAKIRPPUTORI - löytöjä niin vintiltä kuin 2010-luvulta

DIVARI - 13 hyllymetriä kaikkea mahdollista luettavaa monella kielellä

TAIDESALONKI - Vilijonkan hengentuotoksia

SUNNUNTAINA 6.3.

12-16

Hopeasalmentie 16, Kulosaari

TERVETULOA!

On saleja ja on Saleja

Koko syksyn nuoret keräsivät rahaa moninaisin keinoin. Pitivät koulun tilaisuuksissa ja välituntisin kahviota, myivät herkkulaatikoita ja mitä kaikkea. Hartaasti odotettuna vanhojenpäivänä sitten nauttivat ahkeruutensa tuloksista. Oman koulun juhlasalin ollessa kaunis mutta hyvin pieni olivat vanhat vuokranneet juhlapäivän illan tanssisaliksi Paasitornin ja orkesterina toimi taitava Ylioppilaskunnan Soittajien salonkiorkesteri. Siellä me perheet saimme ihastella nuorten pyörähtelyä vanhalla parketilla jugend-salin loistossa, kunnes lähtivät seuraavaan paikkaan illalliselle ja kolmanteen jatkoille. 

Vaan ovat nykylukioiden pojat kovilla, sillä päivä vaati heiltä hyvää kuntoa. Poikia ollessa puolta vähemmän kuin tyttöjä oli kullakin kaksi daamia tanssitettavana. Eli ensiksi päivällä koulussa reilu tunnin esiintyminen yhden daamin kanssa ja hetkisen kuluttua sama uudestaan toisen kanssa. Ja illalla toiset setit vanhemmille. Siis yhteensä neljä tuntia tanssia, huh. Ihmeesti kuitenkin heillä oli viimeisessäkin tanssissa hymy leveä ja silmät kirkkaat kuin...ööö... salin kattokruunut!

Korjausompelimo Vilijonkka

Esikoinen on vanha, siis Wanha. Huh, minua alkoi ihan jännittää ensi perjantai! Esikoinen on ollut hyvin aktiivinen koulunsa wanhojenpäivän toimikunnassa ja tehnyt paljon töitä päivän onnistumisen 

eteen. Niin ovat siis vanhoja jo nuo lukiolaiset, että ovat itsenäisesti keränneet rahat, vuokranneet tilat, tilanneet illallisruoat, hoitaneet jatkopaikan, sopineet dj:n ja niin edelleen. Ei äidin tarvitse kuin jännittää ja mennä sitten ihastelemaan kauneutta ja komeutta. 

Paitsi on tässä vähän tehtävää minullakin. Puku löytyi jo syyskuussa puoleen hintaan valmiina, mutta esikoisen ollessa varreltaan pitkä ja hoikka täytyy sitä säätää vähän joka kohdasta eli olkapäistä, kyljistä, selästä ja tietenkin helmasta. Kivaa, mielelläni tietenkin ompelen, mutta ihme kun minulla jää kaikki aina viimeiseen viikonloppuun...

Huomenna täytyy lisäksi opetella yllä olevan kampauksen värkkääminen (kuva netistä kaapattu, sori!). Esikoinen osaa sen tekemisen teoriassa luettuaan kampaussivustoja ja minä siis toimin käsinä. Sykkyräkampaukselta tuo näyttää ja uskon vakaasti jonkinlaisen sykkyrän syntyy. Toivottavasti tulee sitten myös perjantaina aamutuiman oikeanlainen mytty!

VILLAKIRPPUTORI SUNNUNTAINA!

VILLAKIRPPUTORI - löytöjä niin vintiltä kuin 2010-luvulta

DIVARI - 13 hyllymetriä kaikkea mahdollista luettavaa monella kielellä

TAIDESALONKI - Vilijonkan hengentuotoksia

SUNNUNTAINA 7.2.

12-16

Hopeasalmentie 16, Kulosaari

TERVETULOA!

Tänään on Runeberginpäivä. Ulkomailla asuessamme juhlistimme päivää oikein tosissaan, kutsuttiin ihmisiä kahville, oli punssit ja runonlausunnat. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että lapset luulivat kaikkien suomalaisten viettävän päivää samoin. Huvitti vähän. Mutta tämä vähemmistöperinteemme jatkuu perheessä edelleen, tosin vieraita ei muistettu tänä vuonna kutsua. Nyt iltakahvin keittoon ja punssipullo auki!

Pakahtuva sydän

Kesäkuussa saimme kutsun, kuten toistakymmentä muutakin perhettä, ottamaan uusi vuosi vastaan yhdessä. Me kutsutut asuimme vuosikymmen sitten useamman vuoden lähes naapureina, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä toisistamme Pariisissa, sillä lapsemme olivat koulutovereita Svenska Skolan i Parisissa. Autoimme, välitimme ja osallistuimme toistemme elämään, olimme läsnä, lainehdimme samassa veneessä. Seikkailimme, juhlimme ja ihmettelimme yhdessä. Aina välillä jollakulla oli vaikeaa, mutta meillä oli toisemme ja osasimme nauttia hetkestä.

Kaikki kutsutut pitkin Ranskaa, Tanskaa, Ruotsia ja Suomea pakkasivat lapsensa mukaan, saapuivat aivan tavalliseen kööpenhaminalaiskotiin, toivat ruokaa ja juomaa ja ottivat uuden vuoden yhdessä varsin riemullisesti vastaan. Olimme pitkän tauon jälkeen jälleen yhdessä.

Tiedättekö, siinä oli jotain sanoin kuvailemattoman hienoa. Myönnettäkööt, että eron hetkellä aamu neljältä kun lähdimme ajamaan kohti majapaikkaamme monta liikutuksen kyyneltä valui pitkin poskiani. Oli vain niin kerrassaan ihanaa tavata heitä kaikkia jälleen. Uskon vakaasti, että tapaamme taas.

Ja se Skåne eli ystäväperheen kotiseutu jossa majailimme lähes viikon on ihana! Myrskyävä meri kaksimetrisine aaltoineen, vihreä mäntymetsä muratteineen, perunasuussamurre, avarat maisemat, sydämelliset ihmiset. Ihan on toinen kotini! Skånessa on kyllä paljon hienoa. 

Kahden vaaleanpunaisen kirjan pauloissa

Sain ystävättäriltä lahjaksi ihanan kirjan. Iltasella vuoteessa ennen nukahtamista asetan rituaalinomaisesti japanilaisen liinan peitolle, jonka päällä pitelen käsissäni kirjaa. Näin teen pieniä retkiä Japaniin, niin nykyaikaan kuin tuhannenkin vuoden taakse. Oi, olisin valmis ihan oikeaan Japanin matkaan milloin vain, mutta kyllä tämäkin kelpaa ja on aivan ihanaa. Suosittelen!

Tämän toisen vaaleanpunaisen kirjan suosittelemisen teen varauksella, sillä se saattaa aiheuttaa kamalan kiireen. Nimittäin viimeinen viikko on mennyt siihen, että olemme monsieurin kanssa käyneet läpi lähes kaikki kodin esineet, vaatteet, kirjat, saippuapullot, korut, paperit, ihan kaikki. Tapahtui kertakaikkinen hurahtaminen. Olemme siis ottaneet kaikki kodin esineet yksitellen KÄTEEN, kysyneet tuottaako kyseinen esine meille vielä iloa. Ajatus on, ettei saa ripustautua menneeseen tai pelätä tulevaa. Kielteisen vastauksen saanutta on sitten kiitetty käynnistä (toisinaan samalla kippurassa nauraen) ja viskattu menemään kunnosta riippuen joko kirpparikasaan tai roskasäkkiin. 

Kirpparikasasta tuli niin suuri, että sunnuntaina avasimme suoranaisen lifestylekaupan. Kuvassa vain puolet myytävästä! Kirjoja karsiutui peräti 13 hyllymetriä. Lähiaikoina kauppa on jälleen päivän auki - ilmoittelen siitä muutaman päivän varoitusajalla täälläkin. Kenties joku blogin lukija on perustamassa kotia ja tarvitsee mattoa, astiaa, lamppua, peliä, taidetta, balalaikkaa, korkokenkää, kärpäslätkää, kukkaruukkua, koria, tuolia tai vaikka ebenpuista norsua. 

Tämä kiireinen viikko on ollut yksi parhaista pitkään aikaan. Siivous ei ole aivan vielä valmis, mutta aika pitkällä jo ollaan. Suosittelen, varauksella.

Kiitos ympyröistä!

Monen monta vuotta sitten inspiroiduin hurjasti käsityökirjasta, jonka kannessa oli idea ihanasta hameesta jollaisen ehdottomasti halusin tehdä. Koska en yleensä lankatekniikoita pahemmin harrasta ei minulta ohjeen mukaisia jämälankoja löytynyt. Niinpä reissasin Pekingissä tunnin ajomatkan päähän lankamarkkinoille, hankin vihreänkirjavan keräkokoelman ja aloitin urakkani. Olen hieman jatkanut sitä vuosittain, ikään kuin säästellen.

Nyt olen päässyt kuvan näyttämään pisteeseen. Minä kiitän kirjaa ideasta, kiitän muutamista mukavista virkkaustuokioista, mutta luovun ihan itseeni tyytyväisenä leikistä. Pallot ovat tätä naputellessa jo poistuneet elämästäni, mutta vedet silmissä niistä luopuessani NAUROIN. Vieläkin naurattaa, että varsinainen tekstiilityön opettajan pätevyyden omaava minäkin...

Olikohan talon muinaiset omistajatkin lukeneet myös jotain inspiroivaa kirjaa tai lehteä v. 1917 peittäessään pinkopahvilla tämän pyöreän ikkunan? Onneksi eivät olleet heittäneet menemään vaan jättivät meille löydettäväksi!

Kaunista!

Pakkaspäivä, aamulla täällä Helsingissä -23 C. Työmatkat lyllertäessäni tunsin itseni varsin muhkeaksi kaikkine vaatekerroksineni. Kenties olisin päässyt perille nopemmin pyörien kuin laahustaen. Onneksi on työ joka pakottaa lähtemään liikenteeseen, jotta voin posket punaisena palata. Niin kuulasta ja kaunista.

Vaan kyllä heitti kuulaus kiireen myöhäisiltapäivään. Piti säntäillä ikkunasta toiseen kuvaamaan tuota auringonlaskun ilotulitusta. Käydä huokailemassa, ihastelemassa, päivittelemässä. Tämä oli minulle aivan täydellinen viikonlopun aloitus! Kauniita lähipäiviä teillekin, hyvät ystävät!

Tyhjennysremontointia

Remonttia siis piisaa, ainakin seuraaviksi vuosikymmeniksi. Nyt aivan aluksi kuorimme lähinnä viimeisten 30 vuoden aikana laitettuja kerrostumia pois ja harkiten paikkaamme välttämättömimmät. Helpointa asumismukavuuden lisäämiseksi on ollut 105 vuotta täytetyn vintin, liiterin ja viiden kellaritilan tyhjennys, jotka helpottunut myyjä jätti (sovitusti) sellaisenaan taakseen. Suurimmat tavarat ovat löytäneet uuden kodin Tori.fi:n annetaan osaston avustuksella, mutta jotain pieniksi aarteiksi luokiteltavia olen toimittanut jopa huutokauppakamarille.  Ehdottomasti tehokkain siivouspäivä oli kuitenkin eräs kuulas syksyinen sunnuntai, jolloin kannoin pihatiemme alkuun kuutioittain tavaraa ja rustasin pahvista kyltin: "Ilmaiskirppis. Saa ottaa!" Näin vapaapäivän reippailijat ja Korkeasaaresta palaavat perheet haalivat lamppuja, suksia, koristeita, kippoja, verhoja, laukkuja jne. kainalot täyteen eikä minun tarvinnut tehdä mitään, paitsi välillä kantaa lisää tavaraa pois haalittavaksi. Tiedättekö, minusta tuntuu että olen tällaisessa suursiivoamisessa aika hyvä! Ja kiitosta vain perheille, ihan huippupalvelua. 

Ylläri

Elämä on yllätyksiä täynnä. Keittiön ulkoseinästä syntyi sukka. 

Mökki myytiin. Ostettiin vuokrakoti omaksi. 

Olemme takaisin siinä kohtaa pelilautaa, jossa olimme myös melkein 20 vuotta sitten. Paitsi silloin ei vesi tullut sisälle, mutta viemäri toimi. Nyt vesi tule sisälle, vaan ei halua ulos... Ihan vapaaehtoisesti ja tieten tahtoen itsemme tähän likoon laitoimme. 

Toivoisin elämääni enemmän valokuvausta, kirjallista pohdintaa ja arkisia muistiinpanoja. Katsotaanpa kuinka rouvan käy. Vilahtaako blogiin muutakin kuin sukka.