Monday, July 15, 2013

Äggskär






Tyttäret ovat hajasijoitettuna kukin omassa maakunnassaan: yksi Hämeessä, toinen Keski-Suomessa ja kolmas Keski-Uudellamaalla. Me vanhemmat hyppäsimme tilaisuuden tullen purtiloomme ja suuntasimme kohti lähintä Porvoon kaupungin omistamaa ulkosaarta. Vilkutimme iloisesti kaikille   pienessä aallokossa seilaaville vastaantulijoille, vaikka en ihan tiedä huomasivatko he meitä sieltä aallon pohjalta. 

Saariston tuoksut huumasivat, lämpö yllätti ja täydellinen roskattomuus ilahdutti. Nautiskelimme eväät majakan kupeessa ja ihmettelin maailman avaruutta. Juttelimme tärkeistä ja kaikesta muustakin.



Kotona iski sitten melkein paniikki. Kuuden yön päästä on esikoisen päivä, kristinoppileirin päättäjäiset ja "meidän iso tyttö" -juhlallisuudet. Oi oi. Aika saattaa loppua kesken kaiken kirjoitetun toteuttamiseen, mutta jos nyt edes osan saisi puuhattua ja loput ennen kesän loppua tai vaikka jouluun mennessä... Etupihan versojen karsimiseen menee tuskin tuntia enempää, kahvilaleikin siirsin jo takaisin paikoilleen, katon lakaiseminenkin lienee ihan toteutettavissa. Juhlan menu ja mahdollinen lahja on varmastikin pakko miettiä ja jopa hankkia, mutta Hellun eli vanhan mökin remontointi ja tien tasoittaminen sepelillä ja hiekalla saattavat joutua odottamaan myöhempää ajankohtaa. Sen sijaan ruokailupöytä terassilla olisi kiva saada ruuvattua kokoon lauantaiksi! 

Pääasia, että jotain tapahtuu, sillä ihan kaikki on eteenpäin, kohti, ööö, no vaikka ihanaa paratiisia. Sillä täydellinen tästä joskus vielä tulee, kyyn poikasineen päivineen.



3 comments:

  1. Ihanat kuvat! Voimia juhlallisuusvalmisteluihin...

    ReplyDelete
  2. Ruotsia huonosti osaavan pitää kysyä nyt täysin asiaankuulumattomasti, että eikös Äggskär ole suomeksi munaluoto tai jotain muuta vastaavaa? Hassu nimi.

    Kyllä se aika riittää ihan hyvin. Pieni paniikki on vain hyväksi (ainakin itselleni). :-)

    ReplyDelete
  3. Merja, ihanista hetkistä ja retkestä on helppoa saada ihania kuvia! Voimia järjestelyihin onneksi on, samoin viisautta, heh, ymmärtää ettei esimerkiksi Hellun korjausta yms. pientä tähän hätään saada valmiiksi.

    Satu, eikö olekin hassu nimi. Toisaalta ihan looginen, sillä saaren eteläosa on sileä, kaareva ja aukea kuten kananmunan pinta. Ja juu, kyllä aika riittää! Kaikki ihan tärkein on jo tehty ja lähipiiri tarjonnut apuaan ja olemme sitä kiitollisuudella vastaanottaneet: äiti leipoo ässäkeksi ja juhlittavan kummitäti keittää sopan!

    ReplyDelete