Sunday, July 1, 2012

Jännittävää kesää!

Täysissä ruumiin ja sielun voimissa nautiskelemme Suomen ihanasta kesästä! Kanssamme lomaileva kaukainen vieras, esikoisen taiwanilainen ystävätär, on ensimmäistä kertaa elämässään nähnyt oravan sekä ketun, tarttunut haravanvarteen, työntänyt kottikärryä, uinut meressä. Saunomiseen hän on sentään tutustunut jo kotonamme Pekingissä. Läsnäolollaan hän muistuttaa meitä siitä arjesta, jota Kiinassa vietämme. Sen hyviä ja huonoja puolia. Ja samalla yhdessä analysoimme elinpiirien ja tapojen eroavaisuuksia - juu, niitä riittää!
Kylmän rauhallinen mietiskely ja asioiden selvittäminen lieneekin paikallaan, sillä edessä on viimeistään kolmen kuukauden päästä uuden kotimaan ja kodin, kahden työn sekä kolmen koulupaikan metsästäminen. Saattaa totuuden hetki tulla aikaisemminkin, mutta eivät ole ennättäneet vielä kertoa, "ne". Me tässä odotamme ja olemme iloisia niin pitkään, kun mukana saamme olla. Sen oikean hetken koittaessa olemme toivottavasti riittävän viisaita parhaimman ratkaisun älyämiseen. Huh, jännittää.

16 comments:

  1. Kuulostaapa jännittävältä. Mielenkiinnolla odottelen jatkoa ja tietoa siitä, mihin päin nenä näyttää seuraavaksi. Ihanaa kesää ja ihanaa Suomea!

    ReplyDelete
  2. Ihanaa, että "siivet" Pekingiin eivät katkea yhdellä rytinällä, vaan pehmeästi Taiwanin ystävän kautta. Mahtaa Tyttärillä tulla ikävä Kiinan koulukavereita, vaikka toisaalta heitäkin jännittänee uusi maa, uusi koulu ja uudet kaverit. Toivottavasti saatte pian selville tulevan asuinpaikkanne, jotta henkinen valmistautuminen voi ajoissa alkaa.
    Lempeää Kesää lomailun yms, asioiden parissa.

    ReplyDelete
  3. Jännittävältä kuulostaa. Toivotan teille kuitenkin iloista ja rentouttavaa lomaa sekä viisautta ja oivalluksia sillä hetkellä kun sitä tarvitaan. Varmaan elämys Pekinginystävälle viettää kesää Porvoon saaristossa, onni hänellekin.

    ReplyDelete
  4. Oi oi miten jännää! Ihanaa kuitenkin, että blogisi elää jälleen nettipimennon jälkeen. Täällä on myös erittäinkin jännät päivät menossa. Jätämme Ranskan kuuden vuoden jälkeen, sitten kuusi viikkoa lomalla "evakossa" Pohjolassa, minkä jälkeen uusiin kaukaisiin seikkailuihin. Toivottavasti te päätyisitte jonnekin meidän uuden kotipaikan lähelle, se olisi hauskaa. Halauksia ja nähdäänhän mökillänne?

    ReplyDelete
  5. Hui, kuinka jännittävää. Näin stabiilisti samassa paikassa ja samassa kaupungissa töitä tekevänä tuo kuulostaa ihan mielettömältä seikkailulta. Te olette rohkeita.

    Ihanaa kesää teille!

    ReplyDelete
  6. Minäkin nautin täällä parhaani mukaan Suomen ja Savon kesästä,vaikka se suurilta osin kesätöissä meneekin. Mukavaa kulttuurivaihtoa teillä :)
    Minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan teidän tulevia haasteita! :)

    ReplyDelete
  7. Kiva kun taas kirjoitit!
    Juu, jännältä kuulostaa. Mulla olisi varmaan maha kuralla tai ainakin pienet hikikarpalot otsalla.

    ReplyDelete
  8. Olette olleet mielessä ja oli ihana kuulla teistä. Ensi viikolla ilmat lämpenee ;) ja nautitaan täysillä Suomen suvesta. Asioilla on tapana järjestyä - uskon, että 3 kk kuluttua on jotain mitä kannattaa odottaa.
    Voikaa hyvin. Perheelle terveisiä.
    Rakkaudella Maarit

    ReplyDelete
  9. Vihdoinkin uutisia Vilijonkasta, jee :) Mukavaa kesää ja tsemppiä jännitykseen!

    ReplyDelete
  10. voi ihanaa, kun olette pitkästä aikaa "langan päässä". Hienoa kesän aikaa ja onnea uuden ajan tuloon. :)

    ReplyDelete
  11. Oijoi, kuulostaapa todella jännittävältä! Ihanaa kuulla sinusta pitkästä aikaa. Toivottavasti pääsemme mukaan myös uusiin kuvioihin. :) Ihanaa ja aurinkoista kesää Suomessa!

    ReplyDelete
  12. Teidän tarinaanne on kiva seurata blogista. En tiedä uskaltaisinko itse elää teidän elämäänne, kuulostaa niin jänniltä kaikki käänteet! Parhainta onnea jatkoon ja mukavaa kesänviettoa!

    ReplyDelete
  13. Uusi Aamu, kiitos toivotuksista! Oletko itse tulossa Suomen kesään?

    Anonyymi, pyrkimys on tosiaan katkaista siivet, mutta lempeästi, vasta jossain vaiheessa syksyä. Saapa nähdä kuinka onnistumme.

    Morso, vieraan olo lienee ollut elämyksiä täynnä. Hauskaa myös nähdä kuinka esikoinen esittelee asioita.

    Kaisa, tavataan! Ajakaa varovasti!

    Kirjailijatar, jollemme jostain syystä olisi kahdeksan vuotta sitten "maailmalle" lähteneet olisimme todennäköisesti mekin edelleen stabiilisti siinä talossa ja kaupungissa missä silloinkin ja ainakin minä samassa työpaikassa. Tai mistä sitä tietää!

    Hietzu, minulle sanoista Savon kesä tulee mieleen helle ja hyttyset. Onko siellä oikeasti sellaista?

    Piilomaja, ei ole hikikarpaloita tässä tuulessa, mutta kyllä ne aamuyön tunnit monesti aika unettomia ovat...

    Maarit, kiitos!

    Pandice, hyvää kesää sinullekin!

    Marjo, kiitos ja hienoa kesää sinne myös!

    JenniH, enköhän minä tätä päiväkirjanpitoa jatka, minne sitten päädymmekään. Ei tosin ole niin eksoottista jos palaamme Suomeen. Tosin on täälläkin aika paljon ihmeellisyyksiä joita blogissa on hyvä päivitellä ja pohtia!

    Miolann, juuri nyt elämä tuntuu hieman liian jännältä itsestäkin. Ja viimeisin käänne oli ehkä hieman raju, vaikka itsekin olimme samaa miettineet. Kun työn äkillinen loppuminen tulee toisen sanelemana, niin sitä ihminen joutuu hieman hämilleen. Vaikka seuraukset oikeastaan olisivatkin (todennäköisesti) hyviä.

    ReplyDelete
  14. Lapset ja puoliso joutuvat paljosta osallisiksi,itse olen sen kokenut.Positiivista mieltä. Suomen kesä antaa voimia.t. Joskus itse haukutuksi tullut

    ReplyDelete
  15. Anonyymi, täällä on kyllä niin kaunista, ettei paljoa muista murehtia, varsinkin koska a) mies on positiivinen b) työt loppuivat 9999 muultakin saman yrityksen työntekijältä eli sitä ei henkilökohtaisena näpäytyksenä voi ottaa c) tästä alkaa perheessämme uusi entistäkin parempi jakso kunhan hetken maltamme odottaa. Kiitos tsempistä!

    ReplyDelete
  16. Voin vielä selventää,että en ole työntekijänä vaan perheenjäsenenä töiden loppumisen ja kriittisessä vaiheessa ulkomailla opintojen keskeyttämisen kokenut äiti.Sinulla tuntuu olevan samanlaista sisua kuin minulla on ollut.Ne haukut olen joskus saanut täällä sinun blogissa vuosia aiemmin,kun epätoivoisesti etsin vertaistukea kiina-blogeista.En tarkoittanut,että työnsä menettänyttä olisi näpäytetty.Työnantajaahan on paljosta kiittäminenkin.

    ReplyDelete