Trastevere

Tällaisilla pienilläkin matkoilla on veikeää, kuinka löytää suurkaupungista sen "oman" paikkansa. Me satuimme sinne kolmantena päivänä ja palasimme siitä lähtien Trasteveren kotoisille, hieman hipahtaville ja eläväisille kaduille lounaille ja illallisille. Edullista ja aitoa, pitsapohjat läpikuultavan ohuita, sardiinialaisveljesten meriahven suussasulavaa...

Toisaalta oli hauska kontrasti asua hienosti vanhan kaupungin sydämessä Pantheonin ja senaatin naapurissa, sattumoisin nähdä kahden metrin etäisyydeltä herra Berlusconi lompostelemassa päivän lehteä lukien. Häntä saatteli tai oikeammin ympäröi kolme keskenään identtistä kaljua karjua. Niin, hehän minun huomioni kiinnittikin, eikä itse heppu. En valitettavasti ennättänyt keksiä huikata, että mitä mieltä on nykyisin suomalaisesta ruoasta. Muita yhteisiä puheenaiheita ei minulla hänen kanssaan varmaan olisikaan, sillä hän tuskin käy Trasteveren kansanpaikoissa.

Paavin luona

Hieman hassua myöntää, mutten koskaan ole erityisemmin unelmoinut Vatikaaniin pääsystä. Vaikka katolinen usko on ollut minua keskivertosuomalaista lähempänä, kasvoinhan katolisten nunnien päiväkodissa ja myöhemmin olin muutaman vuoden katolisen papin ikonimaalausopissa. Lisäksi opintoihin kuuluneet kymmenet taidehistorian luennot M. Angelon taiteesta. Mutta niin siinä siis kävi, että tänään vaelsin Vatikaaniin, kahlasin kirjot ja museot läpi. Niska kenossa ja sydän läpättäen tuijotin taidehistorian helmiä, välillä taas lähes kadotin ( vai unohdinko) seurani mosaiikkilattioita tutkiessani.

Emmekä olleet paikalla taaskaan yksin, ehei. Selvisin yli kolmen tunnin kuumasta ja elämyksellisestä rupeamasta sairastumatta Firenzen syndroomaan... mutta oikeastaan olen sanaton. Ihmeellinen paikka.



Juuri ennen maailman pienimmästä valtiosta poistumista soi se vierailijoille pientä hilpeyttä: sveitsiläiskaartin nuoret urhot veikeissä design asuissaan poseeraamassa sekä tietenkin postin. Lähetimme kullekin tyttärelle oman postikortin, ihan kohtuullista, eikö vain?

Kaikenlaista miettii lomalainen

Päivään on sisältynyt pieniä havaintoja:

-En tiedä historiasta mitään! Tai jos jotain joskus olenkin historiankokeissa jotain muistanut, niin kovin tehokkaasti olen sen tiedon unohtanut. On siis kertauskurssin aika.

-Rooma on terran lisäksi hyvin vihreä kaupunki. Vihreää pilkottaa kaikkialla ikkunaluukuissa, pensaissa, ruutupöytäliinoissa, 1800-vuotiaissa ovissa, karkkipusseissa, parvekkeiden ruukkupuutarhoissa... Mahtavia värikontrasteja tasaisin välein ripottaen.

-Emme ole täällä yksin, vaan seurana on ainakin puoli miljoonaa kolleegaa. Mutta ilman turisteja ei Rooma olisi Rooma. Ja toisaalta jatkamme tuhansia vuosia vanhaa perinnettä tulemalla kaukaa ihmettelemään ihmisten uskomattomia arkkitehtuurisia aikaansaannoksia.

-Italialainen jäätelöpallo on hurmaava kokkare! Suippo, epämääräinen, törröttävä ja ah, liian herkullinen.

Luulin Rooman oleva beessi, mutta olikin terra. Ihan joka kantilta katsottuna, tarkastelipa yläviistoon, alas lautaselle, peilin kautta tahi silmät kiinni, niin terraa vain näkyy. On vähän sellainen nostalginen olo, sillä joskus 90-luvun lopulla olisin mieluusti maalannut vaikka koko kotimme tuolla värillä. Onneksi päädyin käyttämään rinnalla myös raikasta harmaata. Sitä on täällä taas hyvin vähän - ovat roomalaiset pidättyneet turvallisesti terran eri sävyissä. Tapansa kullakin.

Jos minulla nyt olisi talo jota maalata, sutisin sen melko valkoiseksi, eri sävyisiksi valkoisiksi kaikki huoneet vain. Ajat muuttuvat.

Si, no mosqito!

Muutama hyttysetön vuorokausi, netissä luvattu "unohtumaton näkymä Pantheoniin" sekä Monsieurin jakamaton seura kuulostivat niin houkuttelevilta, että tänne päädyin, historiallisen Rooman sydämeen. Näkymän löytämiseksi täytyy käyttää hieman mielikuvitusta, mutta kukapa sitä roomalaisessa hotellihuoneessa muutenkaan aikaansa viettäisi, kun elämän äänet kutsuvat ruokailemaan kuun valoon sekä opaskirjan sivut määräävät ihmettelemään kaupungin loputtomia antiikkisia kiviasetelmia.

Huomenna taidan laitan hieman peittävämpää päälle ja suuntaamme kohti Vatikaania.

Jälleen kerran totean vain, ettei pöllömpää.

Hankala juttu, apua!

Joskus nuoruudessa luulin meren äärellä olevan kamalaa. Kylmää, aina kuulemman tuulista, vesikin suolaista ja kauheita aallokkoja. Mistä lie moiset aatokset olivat päähäni iskostuneet, sillä totuuden häivää niissä ei ole, ainakaan negatiivisessa mielessä. Kylmäähän on missä vain, jollei ole oikeita vaatteita, tuuli on ihanan raikas ja kuivattaa pyykit hetkessä, veden suolaisuus on suhteellista, kuten aallokkojen mahti. Nyt olen tainnut rakastua tähän.

Valitettavasti välillä on tyyniäkin päiviä ja niiden tuloksena on minulla nyt vyötäröstä alaspäin 71 kutisevaa, pömpöttävää, valkoisenpunaista, yöllä kutinallaan herättävää hyttysen pistosta. Kyllä, 71 kappaletta. Monsieurin mielestä se ei ole enää normaalia, epäilee syytä jos toistakin hyttysten imartelevaan seuraan. Hänellä ei piston pistoa!

Nooh, mitä sanoo Blogistanian kotilääkärit? Millä salvalla, ruokavaliolla tai parfyymillä saan hyttyset kaikkoamaan? Mikä olisi paras konsti hysteeristä mittakaavaa lähestyviin kutinoihin? Onko aihetta mennä tohtorin pakeille? Onko ensi vuonna yhtä monta itikkaa täällä? Että uskaltaako tänne takaisin muuttaakaan?

Terv. Vastauksista kiitollinen ulkosuomalainen

Yöllä havahduin siritykseen - hiuksissani. Sieltä heinäsirkka hypähti käsivarteni kautta lattialle ja jatkoi soitteluaan. Vasta äsken sain sen pelastettua takaisin varvikkoon, tuhansien kaltaistensa joukkoon. Tsir tsir... tsir... tsir tsir...

----

Tiesittekö perhoslääkärin parantavan ja operoivan perhosia. Näin on, kuopus kertoi.

----

Aamulla herätessäni näin sen kirkkaana edessäni: tulevaisuuden, idean jota kohti taas mennä, syyn tarmokkaasti kulkea. Ihanaa kun hetkeksi pääsin epätietoisuuden tunteesta eroon. Harvemmin nämä valaistumiset kuukausitolkulla kestävät, mutta tuovat kummasti iloa juuri tähän päivään. Joten nautin tässä ja nyt!

Täällä, siellä

Pieniä kesänautintoja: jäätelöuutuuksien maistamista, huoltamokahvit Pellingin kesätorilla, onnistunut paarman liiskaus, jokailtainen sauna...


Elämästä Kiinassa muistuttavat mökillä vain muutamat esineet. Kuukauden kuluttua alkava arki tuntuu käsittämättömän epätodelliselta, melkein kuin jonkun toisen elämältä. Siellä kaikki on niin toisin, erilaista. Suomessa meillä on loma, Kiinassa arkinen aherrus, täällä kesä, siellä syksy, talvi ja kevät, täällä suomalaiset vanhat ystävät, siellä kansainväliset uudet tuttavuudet, Pohjolan puhtaus, Pekingin saasteet, Suomessa turvallisuus ja tuttuus, Kiinassa seikkailu ja uuden opiminen...

Viimeisille kolmelle lomaviikolle Euroopassa toivon terveyttä ja paikallisia ruokia, syksyksi Pekingissä uneksin monia työtilaisuuksia. Aika näyttää kuinka käy.

Kiirettä pukkaa

Eihän tuonne postilaatikolle ole kuin 150 metriä, mutta kyllä lehdennoutoreissuun saa helposti puolikin tuntia tuhraantumaan. Ainakin jos ottaa kameran matkaan. Huomenna nappaan eväätkin kainaloon!

Huussissa

...sattuu ja tapahtuu. Tänään toukka päätti alkaa koteloitua huussin oven sisäpuolelle. Mikäs siinä, ihan vapaa paikkahan tuo.

Kiinasta tuotu lapsuuden mieleen tuova kolmiulotteinen kuva on sinnitellyt jo kuukauden yhdellä nastalla. Jospa vaikka koko kesän!

Kuopus viritteli kohtausta, sillä ilkeä äiti ei antanut ottaa sittisontiaista lemmikiksi, väitti vielä sen syövän kakkaa. Lapsi olisi mieluusti tarkistanut väitöksen paikkansa pitävävyyden kirjasta, mutta mökin hyönteisteos olikin hukassa.

Epäilemättä jatkamme huomenna siihen mihin tänään jäätiin.

Tunnustuksia

Kehtaako tässä myöntääkään, mutta olen käynyt kesän aikana ainoastaan yhdessä näyttelyssä. Sekin oli julkisella paikalla, Pariisin Luxembourgin puiston aitaan ripustettu mahtava valokuvanäyttely. Suuret ja upeat tunnelmakuvat rinnastivat paimentolaiselämää ympäri maailman. Samanlaista taistoa luonnonvoimia vastaan näytti arki olevan niin Malissa, Siperiassa, Lapissa kuin Mongoliassakin.


Toinen tunnustus. Tänään on juhlapäivä, sillä saamme oman nomadimme muun perheen kanssa samaan leiriin. Kivaa. Ei hän toki helpolla pääse, saa tuntea heti vastuunsa ja viedä illalla lapsen silmäklinikalle kontrolliin ja huomenna veneilyttää meitä merellä ja sitten pitäisi siirtää jääkaappi mökistä toiseen ja grillattua lihaa haluaisin saada syödäkseni ja... Että tervetuloa vaan kotileiriin "lomalle", armaani!

Kauniita koukeroita etsimässä

Tänään se alkoi, keskimmäisen kipeästi tarvitsema kaunokirjoituskoulu ja samalla kuopus ottaa hieman vauhtia syksyä ajatellen. Vaikka muuten olemme olleet lasten opinahjoon Pekingissä erittäin tyytyväisiä, niin kunnon kaunokirjoituksen opetus puuttuu opetusohjelmasta täysin. Tekstataan vain. Ja sitäkin boheemi keskimmäisemme sutaiseen niin, ettei reppana saa käsialasta itsekään selvää.

Nyt saankin itse eläytyä ammattikuntani entisaikaiseen työhön, sillä kaunokirjoituksen opettaminen kuului viime vuosisadan alkupuoliskolla piirustuksen opettajille! Onnekseni on minulla erinomaisen motivoituneet oppilaat! Luokkahuoneessa ei myöskään ole valittamista - linnut laulavat ja valoa riittää. Ja tässä koulussa tauon saa heti kun haluaa tai jäätelöhammasta alkaa kolottaa.

Kysymys Kirstille tai Torstille!

Kaksi on varmaa: Porvoon puutarhan jasmike kukkii komeiten koko mäellä ja minä kierrän kerran kesässä kaupungin kirpputorit. Näin myös nyt. Harvemmin tällä palstalla ostoksiani esittelen, mutta tänään on pakko, sillä sen verran itsekin ihmettelen.

Meillä on ollut perheessä jo lähes vuoden "musta tulee isona hevostyttö" -lapsi. Eipä siis kumma, että kierroksellani silmäni osuivat samettiseen lasten ratsastuskypärään, oikeaan raippaan, Ihanat hevosemme -kirjaan sekä nostalgiseen potkuhevoseen. Taka-ajatuksenani luonnollisesti on antaa kuopuksen leikkiä "pois" hevoshullaannuksensa, jotta myöhemmässä vaiheessa itse säästyn maneesin reunalla seisoskelusta... Näin kuvittelen asian menevän. Onko psykologia kuulolla, miten tässä oikein käy?

Onnen aakkosia

Varjoisa syreenimaja, iloinen seura, hetken mielijohteesta lausutut kutsut, sangria, lentopallopeli kengurupallolla, Sibelius-elokuva, vilvoittava läpiveto... niistä on onnistunut kesäpäivä tehty!