Tuulista

Mustikkamättäiden hitaasti komistuessa niiden yläpuolista tunnelmaa voisi kuvailla eloisaksi. "Pappa, jag behöver sahara och neuloja!" Näin alkoi eilinen puutyöpäivä, sillä nuket tarvitsivat pahvilaatikkokotiinsa sänkyjen rinnalle takan sekä television. Tänään ollaan enemmänkin liidelty ilmoissa. Minulle riittää öiset retkeni. Aamulla oikein kolotti, sillä koko yön taivalsin vastatuuleen pitkin Mechelininkatua kiirehtien kohti lentokenttää, peläten myöhästyväni jo toistamiseen Tiibetin lentokoneesta. Mitähän tuokin tarkoittaa?

Unohtunut puistokatsaus

Hiustenvärjäyskatos keskellä vilkkainta puistoa edustaa niin hyvässä kuin pahassa kiinalaista mutkattomuutta. Ei käy kemikaalin käry silmiin kun kampaaja levittää värin ulkoilmassa ja huutelu näytti luonnistuvan kuuppalla ja ämpärillä vallan mainiosti.

Vaikka mainoskyltin kuvat näyttivät tökeröiltä kuvankäsittelyharjoitelmilta, niin asiakkaat onneksi hymyilivät helpottuneesti nähtyään lopputuloksen peilistä.

Kyllä uudella mustalla hiuskuontalolla kelpaa astua sisään ostoksille kolmen metrin päässä olevaan valtavaan kauppahalliin. Hallin toisella puolen voi myös leikkauttaa hiuksensa uuteen malliin. Puiden katveessa kesäisi lähemmäksi kymmenen, talvisin ehkä viisi, ulkoilmakampaajaa lyhentävät hiuksia. Puistovärjäys ja -leikkaus yhteensä kaksi ja puoli euroa, ilman ajanvarausta! Ja ei, en ole uskaltanut itse kokeilla...

Kesäaika

Lehtien otsikoiden mukaan kesän sää on kovin huono. Kaikki lienee suhteellista, sillä minun kamerani löytää jatkuvalla syötöllä herttaisen lämpöisiä hetkiä ja keuhkoni nautiskelevat väliin osuvista kosteista hetkistä. Tiedättekös, sellainen kesäinen ripsaisu, on niin kaunis sekin!

Lasten kesäkahvila muutti kesken kesän 50 metriä etelämmäksi. Muuttopuuhissa vierähtikin monen monituista tuntia. Asiakkaita ei ole näkynyt entistä enempää, mutta vastahan olemme hieman yli loman puolivälin.

Kamala ajatus sinäänsä, loman puoliväli ylitetty. Aika loppuu, kiitää liian nopeasti! Loma loppupuolella ja elämä edelleen melkoisen levällään. Sen verran sentään olemme saaneet päätettyä, että palaamme alkusyksyksi Kiinaan valmistelemaan rauhassa ns. hallitun lähdön. Kuopuksella ei aikaongelmia ole, sillä syntymäpäiväkalenterin "luukut" kertovat missä mennään ja aikaa jopa terveelliseen pitkästymiseen riittää. Itse en muista koska viimeksi olisin pitkästynyt. Tai kyllä sentään. Se oli ennen joulua odottaessani kiinalaisessa pankissa vuoroani yli tunnin enkä ollut muistanut ottaa kirjaa mukaan... Eli aika hyvin asiat sentään ovat!

Mehuhetki

Ostin mustikat ujohkolta poimijakauppiaalta. Kauppa-auto ei ole viiteen vuoteen tullut lähimaillekaan, mutta tämäpä kauppias tupsahti keskelle olohuonettamme.

Rahkapiirakka valmistui tuossa tuokiossa grillissä. Niin, uuni on vasta tuloillaan, mutta grillatut piirakat maistuvat jo toista kesää.

Ja sitten pidimme rannalla mehuhetken pienen sateen jatkaessa juomiamme. Lopuksi lapset ihmettelivät, miksi herkuttelemme päivällisaikaan. Hmm, koska en aamulla löytänyt rannekelloani. Mukavan ajaton päivä.

Juhlahumua

Kesä on perheessä syntymäpäivien aikaa. Hiljattain oli 14-vuotisjuhlien vuoro, jonka kutsuvieraat koostuivat lähinnä julkkiksista, joten punaisen maton levittäminen oli paikallaan. Onnittelemaan saapuivat mm. kokonainen One Direction, Shirley Temple, Kaarle Kustaa ja Silvia, Indiana Jones, Jenni Haukio ja paparazzikammoinen Julkkis.

Muusikoista ilmaantuivat Jukka Poika, Robin sekä haudastaan noussut Jimi Hendrix. Ja monia muita kuuluisia henkilöitä, sarjakuvahahmoja ja tärkeyksiä. Oli meillä sentään hienoa! Tässä perheessä kannattaa täyttää vuosia.

Pyykillä

Rouva täällä hieman pyykkäilee. Kesäpaikka on perheellä ollut jo viisi vuotta, mutta vasta nyt tuli mieleen pestä saunan ikkunaverho. Ja kas, sepä muuttikin hieman muotoaan pyykkikoneen rummun uumenissa pyöriessään. Tuli suorastaan ulos kaapista: "Olen rannikon merikortti!".

Jännittävää kesää!

Täysissä ruumiin ja sielun voimissa nautiskelemme Suomen ihanasta kesästä! Kanssamme lomaileva kaukainen vieras, esikoisen taiwanilainen ystävätär, on ensimmäistä kertaa elämässään nähnyt oravan sekä ketun, tarttunut haravanvarteen, työntänyt kottikärryä, uinut meressä. Saunomiseen hän on sentään tutustunut jo kotonamme Pekingissä. Läsnäolollaan hän muistuttaa meitä siitä arjesta, jota Kiinassa vietämme. Sen hyviä ja huonoja puolia. Ja samalla yhdessä analysoimme elinpiirien ja tapojen eroavaisuuksia - juu, niitä riittää!

Kylmän rauhallinen mietiskely ja asioiden selvittäminen lieneekin paikallaan, sillä edessä on viimeistään kolmen kuukauden päästä uuden kotimaan ja kodin, kahden työn sekä kolmen koulupaikan metsästäminen. Saattaa totuuden hetki tulla aikaisemminkin, mutta eivät ole ennättäneet vielä kertoa, "ne". Me tässä odotamme ja olemme iloisia niin pitkään, kun mukana saamme olla. Sen oikean hetken koittaessa olemme toivottavasti riittävän viisaita parhaimman ratkaisun älyämiseen. Huh, jännittää.

Kuinka sattuikaan

että juuri kun aloin päästä vauhtiin Japani-hehkutuksessani, niin paikalliset korjailivat palomuuriaan. Niinpä en ole päässyt blogeihin sitten tiistain laisinkaan, enkä muihinkaan "turhiin" sosiaalisiin medioihin. Mutta nyt näyttää hetkellisesti toimivan. Pian pian naputtelemaan lisää ylistyssanoja.

Ja kuinka sattuikaan, että kaikki matkamme ravintolat olivat Tokion, kulmakunnan tai ainakin korttelin parhaita! Myös majapaikkamme olivat maailman puhtaimpia ja harmonisesti aavistuksen rustiikkisia. Jokaisessa kaupassa, puutarhassa ja kaikilla kujilla oli viehättävä tunnelma. Vai olikohan minulla vain hurjan positiiviset lasit nenälläni? Ei jokainen talo suinkaan kaunis ollut, mutta sopivat kummasti paikkaansa. Niin, sopivatpa hyvinkin, olivat näet monet aika pieniä...

Pieniä ihmeitä

Näin Kiinasta käsin matkustettaessa ei väenpaljous sinäänsä ollut suuri ihmetys, mutta sen erilaisuus hämmästytti sitäkin enemmän. Kukaan ei tyrkkinyt, sylkenyt, puskenut, huutanut, haissut... Massa vain velloi eteenpäin ja me sen mukana, kaikki oli hyvin.

Lastenvaunuissa istua näkötti koira, vauvaa en havainnut viiden metrin säteellä, että oliko luksuskoiralla ikioma ajopeli? Toisella näytti ainakin olevan ikioma kassi ja korvatulehdus. Tapasimme samaisen koiran myöhemmin lojumassa keskellä suurta kauppahallia, laukun oli jo jättänyt sivuun eikä omistajaparka saanut koiraa inahtamaankaan. Sääliksi kävi niin hauvaa kuin pientä rouvaakin.

Hieman säälitti myös tuo jalankulkukäytävän pientareella asustava muhkea mutta ujo citykäärme. Verkkaisesti se mateli kotikoloonsa ihmisten tuijottaessa ympärillä. Silloin taisi joku (ehkä turisti) vallan hihkaista!

Firenzen syndrooma

Henki tuntui pian salpaantuvan, huimasi hieman, kädet vapisivat. Kaikki nämä värit, muodot, tuoksut ja materiaalit tuntuivat olevan ensimmäisenä aamuna melkein liikaa. Onneksi viilipyttymieheni veti minut takaisin maanpinnalle sanomalla, ettei tämä nyt "niin" ihmeellistä ole ja pystyimme hourulakäynnin sijaan jatkamaan turistin matkaa.

Mutta silti jäin epäilemään päätyneeni viideksi päiväksi elokuvaan. Tai vähintään teatterikatsomoon, jossa minulle esitettiin Nykypäivän Japani -näytelmää. Sen niminen oli myös kirja, jonka Japanin suurlähetystö minulle vuonna 1982 lähetti.