On saleja ja on Saleja

Koko syksyn nuoret keräsivät rahaa moninaisin keinoin. Pitivät koulun tilaisuuksissa ja välituntisin kahviota, myivät herkkulaatikoita ja mitä kaikkea. Hartaasti odotettuna vanhojenpäivänä sitten nauttivat ahkeruutensa tuloksista. Oman koulun juhlasalin ollessa kaunis mutta hyvin pieni olivat vanhat vuokranneet juhlapäivän illan tanssisaliksi Paasitornin ja orkesterina toimi taitava Ylioppilaskunnan Soittajien salonkiorkesteri. Siellä me perheet saimme ihastella nuorten pyörähtelyä vanhalla parketilla jugend-salin loistossa, kunnes lähtivät seuraavaan paikkaan illalliselle ja kolmanteen jatkoille. 

Vaan ovat nykylukioiden pojat kovilla, sillä päivä vaati heiltä hyvää kuntoa. Poikia ollessa puolta vähemmän kuin tyttöjä oli kullakin kaksi daamia tanssitettavana. Eli ensiksi päivällä koulussa reilu tunnin esiintyminen yhden daamin kanssa ja hetkisen kuluttua sama uudestaan toisen kanssa. Ja illalla toiset setit vanhemmille. Siis yhteensä neljä tuntia tanssia, huh. Ihmeesti kuitenkin heillä oli viimeisessäkin tanssissa hymy leveä ja silmät kirkkaat kuin...ööö... salin kattokruunut!

Korjausompelimo Vilijonkka

Esikoinen on vanha, siis Wanha. Huh, minua alkoi ihan jännittää ensi perjantai! Esikoinen on ollut hyvin aktiivinen koulunsa wanhojenpäivän toimikunnassa ja tehnyt paljon töitä päivän onnistumisen 

eteen. Niin ovat siis vanhoja jo nuo lukiolaiset, että ovat itsenäisesti keränneet rahat, vuokranneet tilat, tilanneet illallisruoat, hoitaneet jatkopaikan, sopineet dj:n ja niin edelleen. Ei äidin tarvitse kuin jännittää ja mennä sitten ihastelemaan kauneutta ja komeutta. 

Paitsi on tässä vähän tehtävää minullakin. Puku löytyi jo syyskuussa puoleen hintaan valmiina, mutta esikoisen ollessa varreltaan pitkä ja hoikka täytyy sitä säätää vähän joka kohdasta eli olkapäistä, kyljistä, selästä ja tietenkin helmasta. Kivaa, mielelläni tietenkin ompelen, mutta ihme kun minulla jää kaikki aina viimeiseen viikonloppuun...

Huomenna täytyy lisäksi opetella yllä olevan kampauksen värkkääminen (kuva netistä kaapattu, sori!). Esikoinen osaa sen tekemisen teoriassa luettuaan kampaussivustoja ja minä siis toimin käsinä. Sykkyräkampaukselta tuo näyttää ja uskon vakaasti jonkinlaisen sykkyrän syntyy. Toivottavasti tulee sitten myös perjantaina aamutuiman oikeanlainen mytty!

VILLAKIRPPUTORI SUNNUNTAINA!

VILLAKIRPPUTORI - löytöjä niin vintiltä kuin 2010-luvulta

DIVARI - 13 hyllymetriä kaikkea mahdollista luettavaa monella kielellä

TAIDESALONKI - Vilijonkan hengentuotoksia

SUNNUNTAINA 7.2.

12-16

Hopeasalmentie 16, Kulosaari

TERVETULOA!

Tänään on Runeberginpäivä. Ulkomailla asuessamme juhlistimme päivää oikein tosissaan, kutsuttiin ihmisiä kahville, oli punssit ja runonlausunnat. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että lapset luulivat kaikkien suomalaisten viettävän päivää samoin. Huvitti vähän. Mutta tämä vähemmistöperinteemme jatkuu perheessä edelleen, tosin vieraita ei muistettu tänä vuonna kutsua. Nyt iltakahvin keittoon ja punssipullo auki!

Pakahtuva sydän

Kesäkuussa saimme kutsun, kuten toistakymmentä muutakin perhettä, ottamaan uusi vuosi vastaan yhdessä. Me kutsutut asuimme vuosikymmen sitten useamman vuoden lähes naapureina, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä toisistamme Pariisissa, sillä lapsemme olivat koulutovereita Svenska Skolan i Parisissa. Autoimme, välitimme ja osallistuimme toistemme elämään, olimme läsnä, lainehdimme samassa veneessä. Seikkailimme, juhlimme ja ihmettelimme yhdessä. Aina välillä jollakulla oli vaikeaa, mutta meillä oli toisemme ja osasimme nauttia hetkestä.

Kaikki kutsutut pitkin Ranskaa, Tanskaa, Ruotsia ja Suomea pakkasivat lapsensa mukaan, saapuivat aivan tavalliseen kööpenhaminalaiskotiin, toivat ruokaa ja juomaa ja ottivat uuden vuoden yhdessä varsin riemullisesti vastaan. Olimme pitkän tauon jälkeen jälleen yhdessä.

Tiedättekö, siinä oli jotain sanoin kuvailemattoman hienoa. Myönnettäkööt, että eron hetkellä aamu neljältä kun lähdimme ajamaan kohti majapaikkaamme monta liikutuksen kyyneltä valui pitkin poskiani. Oli vain niin kerrassaan ihanaa tavata heitä kaikkia jälleen. Uskon vakaasti, että tapaamme taas.

Ja se Skåne eli ystäväperheen kotiseutu jossa majailimme lähes viikon on ihana! Myrskyävä meri kaksimetrisine aaltoineen, vihreä mäntymetsä muratteineen, perunasuussamurre, avarat maisemat, sydämelliset ihmiset. Ihan on toinen kotini! Skånessa on kyllä paljon hienoa. 

Kahden vaaleanpunaisen kirjan pauloissa

Sain ystävättäriltä lahjaksi ihanan kirjan. Iltasella vuoteessa ennen nukahtamista asetan rituaalinomaisesti japanilaisen liinan peitolle, jonka päällä pitelen käsissäni kirjaa. Näin teen pieniä retkiä Japaniin, niin nykyaikaan kuin tuhannenkin vuoden taakse. Oi, olisin valmis ihan oikeaan Japanin matkaan milloin vain, mutta kyllä tämäkin kelpaa ja on aivan ihanaa. Suosittelen!

Tämän toisen vaaleanpunaisen kirjan suosittelemisen teen varauksella, sillä se saattaa aiheuttaa kamalan kiireen. Nimittäin viimeinen viikko on mennyt siihen, että olemme monsieurin kanssa käyneet läpi lähes kaikki kodin esineet, vaatteet, kirjat, saippuapullot, korut, paperit, ihan kaikki. Tapahtui kertakaikkinen hurahtaminen. Olemme siis ottaneet kaikki kodin esineet yksitellen KÄTEEN, kysyneet tuottaako kyseinen esine meille vielä iloa. Ajatus on, ettei saa ripustautua menneeseen tai pelätä tulevaa. Kielteisen vastauksen saanutta on sitten kiitetty käynnistä (toisinaan samalla kippurassa nauraen) ja viskattu menemään kunnosta riippuen joko kirpparikasaan tai roskasäkkiin. 

Kirpparikasasta tuli niin suuri, että sunnuntaina avasimme suoranaisen lifestylekaupan. Kuvassa vain puolet myytävästä! Kirjoja karsiutui peräti 13 hyllymetriä. Lähiaikoina kauppa on jälleen päivän auki - ilmoittelen siitä muutaman päivän varoitusajalla täälläkin. Kenties joku blogin lukija on perustamassa kotia ja tarvitsee mattoa, astiaa, lamppua, peliä, taidetta, balalaikkaa, korkokenkää, kärpäslätkää, kukkaruukkua, koria, tuolia tai vaikka ebenpuista norsua. 

Tämä kiireinen viikko on ollut yksi parhaista pitkään aikaan. Siivous ei ole aivan vielä valmis, mutta aika pitkällä jo ollaan. Suosittelen, varauksella.