Nyt seuraa tunnustus. Olen tullut "uskoon". Kaikki alkoi oikeastaan jo kesällä, kun keksin pitää kirpputoria mökillä. Siivouksen nimissä. Syksyn tultua myyntipöytäni muutti itsepalvelukirppikselle, jonka pitäjä muistaa minut nähdessäni pöytänumeroni usean sadan joukosta, sillä onhan miellyttävä suhteemme on jatkunut jo yli kuukauden. Olen luopunut ja siivonnut elämästäni pois tavaroita, jotka huolella pakattiin mukaan Porvoosta, Pariisista ja Pekingistä. Silkkaa roinaa, kenties kaunista tai mielenkiintoista mutta turhaa kodissamme. Kuinka paljon vähemmällä pärjäisimmekään?
Olen tullut tulokseen, että vähemmän tavaraa on enemmän elämää. Sen ovat monet muut ymmärtäneet jo kauan sitten, minä vasta nyt.
Tähän samaan kulutustottumusanalyysiin kuuluu toinen puoli, jonka mieheni on sisäistänyt ehkä liiankin hyvin eli käytetään loppuun se mitä jo on: Monsieur aamusella nosteli yöpaitana toiminutta Marimekkoaan arvioiva katse silmissään: "Voisikohan tästä luopua?". Joku toinen olisi laittanut paidan lumppukeräykseen jo kaksi vuotta sitten, mutta hyvinpä tuo on toiminut. Tai mistäpä tuota tietää kun yöunien laita on viime vuosina ollut vähän niin ja näin. Reikiä oli laskujeni mukaan 63...
Karsiminen jatkuu ja on leviämässä hyvää vauhtia monsieurin Marimekosta rutkasti suurempiin kohteisiin.
Hyvä olo.
