Sunday, November 3, 2013

Kysymys radion luontoiltaan





Omituinen viikonloppu. Huvilan sisältä löytyi menehtynyt talitintti. Reppana oli ennen uupumistaan ennättänyt ruikkia vähän joka puolelle. Uskon löytäväni läjiä piiloista vielä pitkään. 

Maisema oli vaihteeksi takavarikoitu, mutta sinnikäs sumuun tuijotus palkittiin uudella luontoelämyksellä. Paikalle lipui upea laulujoutsenperhe. Ei heillä mikään kiire ollut, kunhan verkkaiseen tahtiin maistelivat matalan rapakkomme antimia, kaksi teiniä siinä vanhempien välissä. 

Onko eläimillä murrosikää? Äksyilevätkö laulujoutsenteinit vai suhtautuvatko tyynesti vain vanhempien huolenpitoon?

5 comments:

  1. Surettaa tuo pieni talitiainen, kuinka lie on sisään päässyt. Joutsenia olen nähnyt pelloilla jo useampana päivänä. Kohta nekin lähtevät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli pujahtanut yhdestä pienestä ilmastointireijästä, josta puuttuu vielä ritilä, koska meiltä puuttuu riittävän pitkät tikkaat sen kiinnittämiseksi. Siinä oli vain rivemytty tukkeena, mutta kesän kuluessa jokin lintu lienee lainannut sitä pesänrakennusmaetiaaliksi. Kyllä täytyy ritiläasia (sekin) saada pian hoidetuksi.

      Delete
  2. Laulujoutsenteinit eivät ihan niin monta vuotta joudu kärsimään vanhempiensa älynväläyksistä kuin ihmisteinit :) Nimim. yhden 14- ja yhden 11-vuotiaan äiti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta virkat. Vaikka eihän meidän mielestä juttumme mitään älynväläyksiä ole, vaan ihan tärkeitä pointteja! Ja nuoret ovat vaan eri kummaa mieltä :)

      Delete
  3. Laulujoutsenteinit varmaan myös kokevat maailmantuskaa siitä kun kukaan ei ymmärrä ja vanhemmat ovat noloja, Onneksi tosiaan vähän lyhyemmän ajan.

    ReplyDelete