Kesästä tuntuu olevan jo kauan. Niin pitkään, että piti jo alkaa muistella ja kaiholla katsella kuvia. Olipa meillä mukava piknik, monen monta hauskaa juhlaa, pitkiä päiviä rannalla ja valtavia hiekkakaupunkirakennelmia.
Elokuun alussa tyypillinen loppukesän vimma alkoi vallata tilaa ajatuksissani. Se ja tuo pitää vielä järjestää, nämä viedä ja nuo korjata talteen. Kunnes tajusin, ettei tarvitse. Emme ole minnekään lähdössä, voimme koulujenkin alettua palata viikonloppuisin maalle. Ei tarvitse miettiä mitä tavaroita pakata mukaan syksyksi ja mitkä jättää Suomeen. Enää ei ole sitä toista kotimaata.
Havainto tuntui helpottavalta, mutta myös tylsältä. Tutun suomalaisen kesän jälkeen on ollut kaikista vaikeuksista huolimatta myös hauskaa päästä tyystin toisenlaiseen eksoottiseen arkeen.
Viikon kuluttua omasta havahtumisestani kävi ilmi muidenkin perheenjäsenten miettineen samoja. Kuopukselle asia valkeni vasta viimeisenä lomaviikonloppuna ennen koulujen alkua pakatessamme pikkureppujamme kaupunkiin. Ihmetelin, että kuinka kauan voi muutaman lempivaatteen sullominen reppuu kestää. Mennessäni tarkistamaan tilannetta pohti hän siellä vaateröykkiön keskellä kunkin sukan kohdalla mitä niistä vielä ennen joulua haluaa käyttää...
Hyvä muistutus siitä, ettemme ole vielä olleet kokonaista kalenterivuotta paluumuuttajia! Siitä tulikin mieleen, että täytyy illalla muistaa kertoa lapsille mitä "Taiteiden yö" tarkoitta, etteivät koulussa saa taas juntin mainetta kysyessään mikä se sellainen on.
Mukavaa, kun olette nyt Suomessa. Hyvää syksyn alkua koko perheelle!
ReplyDeleteJuu serkkuseni, tunnistan tunteen pakkaamisesta. Hyvää syntymäpäivää kuitenkin. (-:eva
ReplyDeleteVoi kuinka suloinen tuo kuopus sukkineen!
ReplyDeleteKimmo, Juu, kaikella on puolensa ja mukavaahan täällä(kin) on! Hyvää syksyä teillekin!
ReplyDeleteEva, Tarkemmin ajateltuna pakkaaminen on hauskaa, varsinkin kun siihen on saanut kehitettyä aika hyvän rutiinin. Olipa matyka kuin matka niin ainakin oma laukku on tunnissa valmis.
Sannabanana, jep, hassu tyyppi, on vielä sen verran nuori, että löytyy sellaista aitoa viattomuutta ja suloista "pihalla oloa".
Voi teitä vilijonkkalaisia :-) nämä sun huomiot paluumuutosta on niin hyviä, ja nuo lasten silmät tuo yllätyksellisiä lisäkerroksia.. Ihana tuo "mitä sukkia haluaa käyttää vielä ennen joulua," noinhan se menee :-)
ReplyDeleteJotenkin ensimmänen ajatukseni oli: mitä , ei enää Kiinasta postauksia- surullista, koska pidin niistä kovasti. Ja kyllä, yhdyn tuohon:tylsää. Mutta ehkä joku teistä, kenties Esikoinen, palaa "juurilleen" Beijingiin ja jatkaa blogia omalta näkökannaltaan. Odotan jo! Onneksi jotkut palasivat Kiinaan, joten rakastamani yhteys ei sinne katkea vielä aikoihin. Iloista syssyä kaikille teille.
ReplyDeleteMartta, välillä huomaan luulevani, että "kyllä lapset sopeutuvat nopeasti ja helposti", mutta heillehän tämä on varmasti aikuisia vaikeampaa, kun ei entuudestaan tiedä paljoakaan, toisin kuin me aikuiset.
ReplyDeleteAnonymous, kiitos samoin, iloista syksyä! Onneksi en tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sillä jos joku lapsista päättää palata pidemmäksi aikaa Pekingiin niin kyllä minä alkaisin voivotella hänen terveytensä puolesta jo nyt. Ellei sitten siellä havahduta oikeasti tekemään jotain mm. paremman ilmanlaadun ja puhtaampien ruokien eteen.
Mulle tulee edelleenkin joka syksy se haikeus, eikö enää koskaan takaisin "muun maan kotiin"? Kaverit päivittelee facebook-statuksiaan ja palailevat takaisin kuka minnekin maan kolkkaan. Iloisina ja virkistyneinä. Täällä kolkuttelee jo ajatus marraskuusta ja pimeydestä ja mitenkä siitä selviää...Kyllä se kaukokaipuu ja levottomuus jää veriin.
ReplyDeleteTylsyyden sieto, sitähän tämä on. Minua ei hirvitä pimeys ja talven tulo sinäsä, lumi ja pakkaset kylläkin. Mutta kun tämä on aina tätä samaa, samanlaista. Tahdon erilaista! Onneksi voi tehdä silloin tällöin matkan maan ulkopuolelle, muttei niin usein kun nuppi tarvitsisi.
ReplyDelete