Tuesday, May 8, 2012

Pieniä ihmeitä

Näin Kiinasta käsin matkustettaessa ei väenpaljous sinäänsä ollut suuri ihmetys, mutta sen erilaisuus hämmästytti sitäkin enemmän. Kukaan ei tyrkkinyt, sylkenyt, puskenut, huutanut, haissut... Massa vain velloi eteenpäin ja me sen mukana, kaikki oli hyvin.
Lastenvaunuissa istua näkötti koira, vauvaa en havainnut viiden metrin säteellä, että oliko luksuskoiralla ikioma ajopeli? Toisella näytti ainakin olevan ikioma kassi ja korvatulehdus. Tapasimme samaisen koiran myöhemmin lojumassa keskellä suurta kauppahallia, laukun oli jo jättänyt sivuun eikä omistajaparka saanut koiraa inahtamaankaan. Sääliksi kävi niin hauvaa kuin pientä rouvaakin.
Hieman säälitti myös tuo jalankulkukäytävän pientareella asustava muhkea mutta ujo citykäärme. Verkkaisesti se mateli kotikoloonsa ihmisten tuijottaessa ympärillä. Silloin taisi joku (ehkä turisti) vallan hihkaista!

6 comments:

  1. Oranssi muotivärinä sielläkin päin. Mutta ihan oikeasti: sääliksi käy tuo eläinten inhimillistäminen, enempi eläintä kuin ihmistä. Vaikka hupaisaa katseltavaa yhtä kaikki.

    ReplyDelete
  2. Mua kiinnostaa että mihin mahtaa perustua se että tuolla ei sitten tönitä jne. vaikka porukkaa on paljon? Ja miksi vastaavasti Kiinassa on sitten niin eri meininki?

    ReplyDelete
  3. Oo! Reissujuttu. Japanilaiset majatalot alkoi just kiinnostamaan kuvailujesi perusteella. En ole ehtinyt tänne hetkeen, joten jälkijunassa ihailin myös näyttelytöistä olleita kuvia, ihania, upea toteutus tiilitädillä!

    ReplyDelete
  4. Japanilainen majatalo houkuttaa. Mutta hui tuota väentungosta...Selviäisinköhän tuolla ilman paniikkikohtausta?

    Mielenkiintoisia kuvia ja aatoksia - kiitos taas!

    Lempi Sveitsistä

    ReplyDelete
  5. Helsingissá tapasin vanhan rouvan joka työnsi lasten rattaissa vanhaa ja huono kuntoista koiraansa aina sen lenkin mitá olivat aina kiertáneet. Puolessa válissá "sesse" páási hiukan jaloittelemaan. Hellyttáváá.
    Pipsafi

    ReplyDelete
  6. Voi pientä koira raukkaa korvatulehdus osaa sitten olla inhottava. Meiän koiral ei kolmivuotiaana millään meinannu mennä ohi ja ravattiin eläinlääkärissä melkein vuoden.

    ReplyDelete