Puhtautta!

Tietty määrä likaa, nuhjuisuutta, pölyä ja eritteitä on minusta siedettävissä ihan vaikka eksotiikan nimissä. Pekingissä vuoden kymmenen tyystin sateetonta kuukautta yhdistettynä Mongoliasta puhaltaviin hiekkatuuliin aiheuttaa myös tietyn haasteen kaupungin puhtaanapidolle. Mutta köyhyyttä on minusta turha syyttää, kyse on kuitenkin suurelta osin ihmisten välinpitämättömyydestä ja likaan tottumisesta sekä siivoustekniikan osaamattomuudesta. Palataan vaikka yhteen lempiaiheeseeni yleisiin vessoihin. Usein ne näyttävät jopa puhtailta, kuten Pekingin kansainvälisellä lentokentällä, mutta kuvottava haju leviää käymälöistä kauas käytäville. Tunnusomainen haju saadaan aikaiseksi pyyhkimällä lattioita mopeilla, joita ei väristä ja hajuista päätellen koskaan pestä, vaan kyykkyvessoissa väistämättä syntyviä roiskeita vain levitellään tasaiseksi kerrokseksi lattioille.

Mutta se mistä eniten puhtauteen liittyvistä asioista täällä Suomessa olen nyt nauttinut on vesi. Pehmeä, juotava, pesevä vesi. En edes viitsi ajatella kuinka monia kiloja vedenpehmennysaineita olen viimeisten vuosien aikana kantanut kotiin. Ja silti astiat ovat muuttuneet valkoharmaiksi ja samettipintaisiksi. Pesussa vaatteista lähti vain suurimmat liat ja tilalle tuli koppurainen viimeistys ja samainen harmaus. Sanotaan, että kaikkeen tottuu, mutta minulle tuo vesiongelma taisi olla varsinainen kompastuskivi. Kirkasta ja Raikasta Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni niin maailmalla kuin täällä Suomessakin! Nautitaanpa puhtaudesta silloin kun sitä on!

Kielikylpyläiset

Etenkin lapsilla on paluun myötä monta polkua kahlattavana, ehkä harhapolkujakin. Mutta reippaasti kohti suomalaisuutta matkaavat, mutta vanhempana toivon heidän kuitenkin säilyttävän avarakatseisuutensa ja kansainvälisyytensä. Konkreettisin taisto on saada suomen taidot ikäryhmiensä mukaisiksi. Että esimerkiksi kuopus sanoisi paritalo pariskuntatalon sijaan. 14-vuotias esikoinen otti myös tällä ensimmäisella viikolla kieltä haltuunsa ja oppi ainakin kolme olennaista sanaa. Stadi, hima ja kusi, sekä verbimuodon kusta. Tästä on hyvä jatkaa!

Normi joulu sano mies

Esikoinen oli etukäteen kovin huolissaan, että joulustamme tulee ns. kaupasta ostettu. Sanoin höpön höpö ja laitoimme tuulemaan: pyöräytin piparkakkutaikinan, mies valmisti lanttulaatikon ja yhdessä kypsensimme imelletyt perunalaatikot veistoksellisiksi levyiksi.

Kuin myös osan piparkakuista. Ja Helsingistä kohti maaseutua lähtiessämme unohtui kylmäkaappiin kaksi ruokakassia, joissa oli niin porkkanalaatikot, maitotuotteet kuin glögitkin.

Mutta mitäpä tuosta, maalla haimme kaupasta uudestaan puuttuvat olennaisuudet ja joulusta kehkeytyi lastenkin yllätykseksi "oikein kiva". Aaton kauppa- ja kyläilyreissulla käväisimme jännityksen vuoksi hieman penkassa, mutta saimme vetoapua heti toisesta ohitsemme ajaneesta autosta. Perinteen vuoksi myös osa paketeista ajautuivat vääriin osoitteisiin.

Loppuhuipennukseksi kaksi nuorempaa lasta sairastuivat flunssaan, mutta kaikesta huolimatta nämä pyhät painuvat mieleeni suorastaan ihanina päivinä. Yhtä onnellista ensi jouluna, kiitos!

Yhdessä

Ja niin on kodissa taas tavallinen määrä ääntä. Nyt vasta kahden liityttyä joukkoomme huomaan kuinka hiljaista meillä on ollut! Parempi näin.

Sankarillisesti esikoinen aloitti heti ensimmäisenä aamuna suomalaisen koulu-uransa. Ei kuulemman ollut kuria ja opettajien kunnioitusta kuten Kiinassa. Harmillisesti ja toisaalta onneksi ihmisellä on tapana melko nopeasti sopeutua ja tottua uuteen, vaikka sitten yläasteen hölinään. Auttaisiko opettajia yhden soturin läsnäolo?

Grönlanti opettaa

Kävin häkeltymässä Tiina Itkosen valokuvien äärellä. Huikea valo ja puhtaat värit saivat haukkomaan henkeä. Mahtava piristysruiske juuri tähän elämäntilanteeseen, kun oma koti muistuttaa realityohjelmien tavararöykkiöisiä keräilijäkoteja. Oi ystävät, katsokaapa tätä yksityiskohtaa Grönlantilaisesta kylämaisemasta! Voiko talo olla selkeämpi? Väritkin pelkkiä pää- ja välivärejä. Ihan rehellisesti sanottuna tuskin itse haluaisin noin riisutussa oppikirjakuvituksessa asua, mutta kyllä minua kovasti kotini yksinkertaistaminen kiehtoo. Haluan vapautua enemmän. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja sunnuntaina saapuvat kaksi viimeistä kiinansuomalaista perheenjäsentä uuteen kotiin - 60kg matkalaukkujensa kanssa. Huokaisen.

Jälleen yksi muuttotarina

Eilen ne sitten rynnivät kotiin, ne mukamasten huolellisesti karsitut 28 kuutiomatriä tavaraa. Pihan mäkisyys sai muuttomiehet hetkellisesti onnettomiksi ja kadunvarsi näytti villiltä.

Kontin uumenista löytyi muutamia yllätyksiä. Kuten tämä pahvilaatikon ympärille rakennettu hieno vanerilaatikko. Huolellisesti viidelläkymmenellä naulalla suljetun kannen alta löytyi viivottimia, leikkuualustoja, muovinen lampunjalka, paljon rytättyä paperia ja joitain 1,5 litran maitotölkin kokoisia paperimyttyjä joiden sisällä oli kussakin yksi hehkulamppu. Lisäksi paljastuimme varkaiksi, sillä eräästä kummallisen muotoisesta pahvilaatikkoviritelmästä esiin ilmestyi kiinalaisen vuokraisännän omistama Ikean banaanipuun lehdistä punottu kiikkusnojatuoli...

Kun muuttofirman heput olivat juuri jättämässä minut keskelle lähes huoneen korkuisia pahvilaatikkokasoja ja pyysivät minulta allekirjoituksia papereihin ajattelin hetken huokaista ja kerrankin huolellisesti lukea kaavakkeet läpi. Ja kas, toisin kuin aamulla muuttomiesten sanomisten mukaan, palveluun kuului MYÖS laatikoiden purku, huonekalujen ja lamppujen kokoaminen sekä valtavien pakkauspaperimäärien pois vienti, aivan kuten Kiinassakin. Ja niin luin pojille, jotka jo olivat kiirehtimässä perjantai iltapäivän kunniaksi Alkoon, paperit ääneen. Samalla huomasin, että ne olisi itse asiassa pitänyt näyttää minulle jo aamulla! Vaativana asiakkaana allekirjoitin lipuskat vasta kahden tunnin kuluttua, kun kaikki laatikot olivat tyhjiä ja poissa. Muuttomiesten livahtamisyrityksen puolustus oli, että eivät ihmiset yleensä halua laatikoiden avaamista ja tyhjentämistä... Haloo, kuka on niin tarmokas, ettei ota vastaan firman jo maksamaa purkua? Vai onkohan minusta vain ulkomaanvuosien aikana tullut patalaiska hienorouva?

Loksahtelua

Aamulla heräsin kysymykseen. Epävarmuus valtasi minut, etten vaan onnistu loukkaamaan jotakuta, sopiikon moinen, onhan sentään itsenäisyyspäivä. Mutta kyllä ne matot on tampattava ja tuuletettava. Ja sitten käärin ne rullalle sängyn alle, pois muuttomiesten tieltä. Sillä huomenna saapuu muuttokuormamme Kiinasta! Ja tarkemmin ajatellen aivan lähinaapureita tuskin loukkaan, sillä yläkerran perhettä lukuunottamatta KAIKKI naapurimme ovat kiinalaisia. Kuvitelkaa, Kiinasta palaava perhe vuokraa aluetta sen kummemmin tuntematta asunnon ja päätyy Chinatownin sydämeen. Meillä on siis enemmän kiinalaisia naapureina Helsingissä kuin Pekingissä!

Hissukseen avaan vuosien varrella ruostuneita lukkoja ja opettelen uudelleen käyttäämään tämän maan avaimia. Vaikeaa oikeastaan selittää mitä tarkoitan, mutta vähän väliä huomaan ajattelevani, että näinhän tämä olikin. Ihan pienen pieniä juttuja. Kuten, että ihanaan Mannerheimin kotimuseoon partiolaiset pääsevät ilmaiseksi. Niinhän se oli. Vaikka en jäsenmaksua olekaan 15 vuoteen maksanutkaan, niin hengessä partiolaisuus elää minussa edelleen. Arvatkaapa minne vie tyttäret tänään? Mannerheimin kotiin tietenkin ja tyytyväisenä maksan pääsymaksun!

Toteutunut toive

Tähän aikaan vuodesta tyttäret raapustavat lahjatoivelistoja. Tiedättehän niitä: "Toivoisin marsun, villakoiran, Barbie-talon, elävän ponin kokoisen leikkiponin jne." Keskimmäisen lista ei perinteiseen tapaan meinaa yhdelle arkille mahtua ja suloisesti toimii myös nukkejensa kirjurina. Tosin vuosien karttuessa on hänen listansa toki kohtuullistuneet. Kuopus puolestaan tuskailee ja sai kuin saikin paperille yhden ainokaisen toiveen.

Ehkä sitten tein emäkasvatusvirheen, mutta kun kuopus purskahti itkuun toiveensa kirjoitettuaan ja todetessaan, ettei sitä kuitenkaan saa lukaisin kirjeen ja topakasti totesin, ettei hänen tätä varten sentään joulua tavitse odottaa, vaan toive toteutuu heti huomenna! Ja niin menimme kaksin heti seuraavana päivänä koulun päätyttyä Korkeasaareen katsomaan Oikeita Eläviä Poroja. Samalla iskulla sai kuopus bongattua välituntileikkeihin hevosroturoolikseen Mongolian villihevosen. Kaikki helsinkiläiset lukijani, nyt kipin kapin eläintarhaamme, siellä ei ruuhkat kiusaa kuten kaupoissa ja näihin alkuviikon kuviin on lisätty ainoastaan 40cm valoa!

Odotusta

Katsellessani menneiden vuosien otoksia tuntuvat ne jo kovin etäisiltä. Kaukaahan ne ovatkin, mutta ei niin kovin pitkän aikaa sitten. Kuvotus nousee silti iholle muistaessani ne hajut ja sen lian määrän.

En siis ihmettele vimmattua tarvettani saada koti puhtaaksi. Kuten yleensäkin vuokralle muutettaessa on uusi asunto vaatinut kuurausta, joka nyt jatkuu pienen tauon jälkeen.

On viimeisen huoneen vuoro, sen johon esikoinen kolmen viikon päästä asettuu asumaan. Huoneen tulee huokua suomalaista raikkautta, vaikka tunnelma muuten rustiikkinen olisikin. Kun tyttöni tulee.

Mitenhän käy sormukseni? Sen kolmas kimalteleva koriste katosi vain viikko Suomeen paluusta, siitä kun esikoinen jäi Kiinaan. Kuin muistuttaakseen minua tästä kummallisesta ajasta. Jää nähtäväksi ilmestyykö tyttären joukkoon liittymisen myötä myös kimallus takaisin koloon!

Etsintäkuulutus

Taisi olla vasta torstai lapsien ehdottaessa, että sunnuntaina ei tehtäisi mitään. Niinpä meillä on tänään ollut suunnitellusti totaalinen eitehdämitäänpäivä. Toki aivan nappiin se ei mennyt, sillä kaupasta oli haettava leipää ja aloittamani juoksukoulun viidennen päivän lenkki oli tietenkin hölkättävä.

Lopullisesti päivä epäonnistui kello kuuden kieppeillä, jolloin keskimmäinen kadotti silmälasinsa. Niinpä ilta meni huushollia kalutessa, pinoja purkaessa, vessanpönttöön kurkkiessa, roskiksia siilatessa, jääkaapin perukatkin tutkittiin kuin myös ihmeellisesti tyhjentynyt keksipurkki. Likaisia sukkia löytyi sieltä täältä useampi pari, samoin kadonneet sakset ja jokunen villakoira. Mutta vaaleanpunasankaiset lasit eivät. Lapsi totesi murheellisena niiden olleen hänen lempilasinsa - ja ainoat. Kun linssin vahvuus on kolmessa ja päälle rutkasti hajataittoa helpottaisivat lasit koululaisen elämää huomattavasti. Mistä vielä kannattaisi etsiä, ideoita?

Ähky

Aluksi niin nautin kauppojen puhtaudesta, tuotteiden kauniista esillepanosta ja tarjolla olevista laadukkaista tavaroista. Luin innokkaasti lehtien kauniita mainoksia, jotka vihdoin ymmärsin, jotka olivat kuin minulle suunnattuja, jotka ovat nekin jo itsessään designia. Mutta hiljan yllätti ähky, en ole tottunut tällaiseen yltäkylläiseen estetiikkaan ja kulutushysteriaan. Mikä sitten on ollut Kiinassa arkipäivääni?

Hyllyillä tönöttävät rivistöt sinään kivoja tavaroita, mutta joita en tarvitse.

Että esillepanoksi riittää kirjahyllyn hinnan raapustaminen pölyyn.

Vnhantavarankaupassa myös asetelmat ovat itsessään antiikkia.

Puhelinkaupassa myyjän henkilökohtaiset hygieniavälineet säilytetään myyntitiskin päällä.

Suuret kaupat ovat niin autioita, että tulee väistämättäkin mieleen jonkin olevan pahasti vialla ja ulko-ovi houkuttelee ennen ostoksien harkintaakaan.

Kauppojen vaatevalikoimasta minun kokoiselle mahtuvat ainoastaan munkkikaavut.

Tai myytävät tuotteet eivät jostain syystä muuten vain innosta. Suo siellä, vetelä täällä. Mitähän minä oikeastaan kestäisin? Nyt yritän luoda itselleni sellaista sopivaa kultaisen keskitien elämää, jossa mainokset eivät pääse hyppimään silmilleni ja häiriintymättä hoidan tarvittavat ostokseni kaupassa loppuun, lähtemättä pois, kesken kaiken, pakoon.

Puuhamimmmit

Ajattelen perheenpuolikastamme siellä kaukana. Vihdoin loppui se puoluekokous ja saa maan asukkaat palata normaaliarkeensa: avata löyhkäävän taksin ikkunat, koska pingispallojen heittelemisestä ei enää ole pelkoa ja veitsihyllytkin lienee taas kaupoissa paljastettu. Täältä etäältä käsin on asioihin kuitenkin helpompaa suhtautua huumorilla, myönnän! Koska sinulle on tullut mieleen heitellä viesteillä koristeltuja pingispalloja?

Täällä kaukana tai toisaalta vain yhden välissä olevan valtion toisella puolen me perheen toinen puolikas suometumme kovaa vauhtia. Kuopus on hurahtanut valtion tarjoaman peruskoulutuksen myötä vohvelikangaskirjontaan. Keskimmäinen puolestaan kutoo elämänsä ensimmäistä neuletyötä. Yritin vihjaista, että 30 cm leveään kaulahuiviin mahtuu melkoinen määrä silmukoita, että jos siskolle jouluksi meinaa valmista saada tai lankarullan riittämään, niin kapeampi saattaisi olla parempi, mutta mutta... Palataan tähän asiaan myöhemmin, että saiko idoli lahjaksi patalapu, pussukan vai todella sen huivin. Oma suomettumiseni kaskittyy varastojen perukoilta loytyneiden huonekalujen ajanmukaistamiseen. Taitaa tuoli saada vähintään vanhan sinapinruskean tilalle vaalean istuimen ellei jopa valkoisen kokovartaloehostuksen. On niin vaan mukavaa tämä puuhailu!