Sunday, January 9, 2011

Paluu hämärästä






Kuusi ja puoli vuotta elämää eteläisemmillä leveyksillä muovaavat ihmistä. Yllättävää kyllä tunnen olevani edelleen kulttuurisesti tyystin se sama ihminen kuin ennen, enkä ole ranskalaistunut saati kiinalaistunut. Mutta tuosta Suomen talven pimeydestä huomaan vieraantuneeni täysin. Se sai minut uuvuksiin jo ensimmäisten lomapäivien aikana. Sitten joskus paluumuuttoa suunnitellessa täytynee muistaa budjetoida erikseen valtavia lamppuhankintoja varten. Eihän siellä muuten hengissä selviä.

Tsemppiä Pohjolan kansalle!

10 comments:

  1. Kiitos tällä kertaa ihanista Porvoo-tunnelmista. Olen blogisi ahkera lukija Porvoosta. Pariisi on minulle tärkeä ja Beijing saa blogisi kautta ihan uuden näkökulman. On ollut hauskaa ajatella, miten olet tullut sieltä kaukaa tänne niin lähelle, samoihin kuvakulmiin.

    ReplyDelete
  2. Kirkasvalolamppu on täällä nykyään kova sana. Nautiitaan aamupäivän verran, tai kukin rtarpeensa mukaan ja virtaa riittää vähän paremmin. Rohkeimmat tökkii led-valot korviin kaamosta torjumaan.

    ReplyDelete
  3. Minulla olisi varmasti samoin. Vaikka pimeyttäkin pahempi mulle on pakkanen ja lumi.
    Kauniiltahan ne noissa kuvissa näyttävät.

    Yhdessä työpaikassani oli kirkasvalolamppu kahvihuoneessa ja se kyllä tepsi!

    ReplyDelete
  4. Kiitos kuvistasi ja tsempistä!

    ReplyDelete
  5. Onnea lomaltapaluuseen! Meillä on kirkasvalolamppu ihan täällä Pariisinkin kupeessa, on ollut niin harmaa talvi, etten ilman sitä heräisi aamuisin.
    Bisous!!

    ReplyDelete
  6. Sen jälkeen kun muutin Suomesta tammikuussa -97 olen käynyt vain kerran talvella siellä. Ei se ole sattumaa;-)

    ReplyDelete
  7. Hassua,itse pidän talvesta,sen hämäryydestä ja kylmyydestä, tammikuun tyttöjä kun olen. Olisi hauskaa kokeilla muuttaisiko ulkomaat minua jotenkin,tai lähinnä suhtautumista Suomen vuodenaikoihin. Eniten pidän keväästä ja syksystä,ne ovat jotenkin täynnä odotusta ja värejä. :)

    ReplyDelete
  8. Marja Bruun, kiitos kommentasi! Hauskaa huomata blogilla olevan ilmeisen monta porvoolaistakin lukijaa, verkkaiseen tahtiin ilmoittautuvat. Noh, tuovatko minun kuvakulmat uutta katsantokantaa kotikulmiin, vai nyökytteletkö päätäsi?

    Morso, se korvavalo kuulosti mielenkiintoiselta. Hieman kyllä epäilyttää, mutta varmaan se auttaa kun niin kerran on tutkittu, oikein lehdessä taisivat kirjoittaa...

    Liivia, kirkasvalolamppu työpaikalla on loistava idea. Minusta kun ne ovat aika rumia eli kotiini en sellaista kovin mielelläni hankkisi, mutta työpaikalla se olisi mainio! Pitää siis valita sellainen työpaikka.

    Maria, ollos hyvä!

    Kaisa, vai harmaata siellä, luulin että sentään vähän lunta välillä vai suliko se heti pois vain?

    Piilomaja, no sinäpä olet määrätietoinen ollut! Ihailtavaa luonteenlujuutta. Meillä muu perhe on niin Suomi-joulufanaatikoita, että siihen ei paljoa mulla ole sanomista.

    Hietzu, varmasti kyse on nimenomaan tottumisesta. Ei talven pimeys minua ennen näin haitannut, vaan pidin siitä tunnelmasta.

    ReplyDelete
  9. Meiltä ei ole kukaan sinne talvella kinunnut. Ymmärrän kyllä jos muu perhe haluaa niin sitten on mentävä!

    ReplyDelete
  10. Noinko mullekin sitten käy... Vaikka tuntuuhan tääkin kylmyys täällä Japanissa jo niin ylitsepääsemättömän hyiseltä, että mitä se mahtaa sitten Suomessa ollakaan. Pakko myöntää, että tässä on kaivattu sitä Suomen talvea ja hiihtämään pääsyä aika kovasti ja vasta ehkä ensi talvena se onnistuu... Onneksi on Hokkaidon visiittejä sentään takana ja tulossakin :)

    ReplyDelete