Katsellesani vetämissäni työpajoissa lasten havainnointia, piirtämistä ja lopputuloksia en voinut kuin ihmetellä. Miten he olivatkaan niin taitavia ja kuvallinen työskentely näytti poikkeuksellisen luontevalta? Eihän kaikille 70 lapselle voi piirtäminen olla helppoa ja vaivatonta? Kyllä edes yhden pitäisi lyödä hanskat tiskiin tai vaivihkaa jättää tekemättä! Toki antamaani tehtävään oli helppoa heittäytyä: pian purettavasta kouluympäristöstä itseä kiehtovan tai tärkeän yksityiskohdan dokumentointi piirtäen. Mutta silti... Sitten mieleeni muistuikin muinainen teoriani kiinan kielen kirjoittamisen yhteydestä kuvalliseen hahmottamiseen.
Kiinan karakteereja opetellaan peruskoulun alaluokilla yhteensä noin 2000 kpl, sanomalehden lukemiseen niitä pitää hahmottaa 3000-4000 kpl. Yleisimmin käytettyjä merkkejä on noin reilu 6000. Suurin osa merkeistä on täysin abstrakteja viivakasoja, jotka pienenä printtinä näyttävät lähinnä villakankasykeröitä muistuttavilta sattumilta. Alun pitäen kuvakirjoituksesta kehittyneen kirjoitusjärjelmän hallinta vaatii nykymuodossaan kirjoittajaltaan ja lukijaltaan uskomattoman hahmotuskyvyn, jonka kehittyminen vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja raakaa harjoitusta, joka aloitetaan syystäkin jo esikouluikäisenä.
Uskon ahkeralla karakteerien kirjoittamisen harjoittelulla ja piirtämistaidoilla olevan vahva yhteys toisiinsa. On hahmotettava viivan sijainti, suunta, muoto, pituus ja suhteet tietyllä alueella, yhdessä jopa 20 muun viivan kanssa. Meidän nykyperuskoululaisten harakanvarpaiden kyhäykseen ei paljoa hahmotus- ja hienomotoriikkataitoja vaadita ja lisääntyvä näppäimistökirjoittaminen kuihduttaa valitettavasti viimeisetkin kynänkäyttötaidot olemattomiksi.
Kiina, kuvataideopettajien Onnela? Ainakin kuvallista hahmotuksen ja piirustuksen tekniikan opetusta ajatellessa!
