Saturday, December 27, 2014

Hyyvää-ää ii-iltaa




Viimeistään vuosikertatiernapojan henkiin heräämisen myötä tuntui joulu joululta. Yli 20 vuotta sitten väsäsin melkoisella kiireellä nuo rekvisiitat, enkä silloin olisi uskonut niiden palvelevan yhä 2010-luvulla tuota tiernapoikaa. Kertonee jotain sesongin pituudesta. Esityskin on vuosien mittaa jonkin verran lyhentynyt pojan vetäessä mutkat suoriksi sekä laulaessa vain parhaat ja mieluisimmat laulut!

Ja mee-ee toivoo-otam... 


Saturday, December 6, 2014

hYvÄä



iTseNäIsYySpÄiVäÄ!

Meillä päivää vietetään liikunnan parissa. Ja illalla syödään pitkän pöydän ääressä samojen ihmisten kanssa kuin jo 23 vuotta sitten. Mutta kahdeksan sijaan meitä onkin jo 17 ja entinen 25-vuoden keski-ikä pysyy vielä pitkään entisellään! 

Pitkästä aikaa kaapista hieno mekko päälle ja plingiä kaulaan. Ystävien kanssa on hyvä olla. 

(Olenpa tunteellinen heti aamusta... No, mitäpä muutakaan tässä voisai olla kun monsieur on soittattanut levyltä jo kolmatta tuntia isänmaallisia lauluja ja itse olen innokas mukanalaulaja.)