Puhdistava muutto

Uuden kodin löytäminen oli tällä kertaa haastava homma. Etenkin kun meillä oli vaatimuksena sen sijaitseminen lähellä koulua, emmekä kesällä edes vielä tienneet mihin kouluun lapsemme saamme. Juu, kyllä vain, antauduimme lehdistössä parjattuun kouluvalintaan, koska halusimme lapsien kielitaidon pysyvän yllä tai jopa vahvistuvan! Eli marssijärjestykseä ensin koulu, sitten koti. Lopulta koulupaikkojen selvittyä palasimme seuraavana päivänä vielä muutamaksi kuukaudeksi Kiinaan, joten kodinetsintä tapahtui netissä. Oli kuin sikaa säkissä ostaisi, varsinkin kun koko alue oli meidän perheelle uusi. Tai ei nyt vallan, onhan miehen isoisän veli asunut lähistöllä hiljattain, tämän uuden kotimme rakennusaikoihin 100-vuotta sitten.

Mutta koti siis löytyi kuukautta ennen muuttoa ja taskussa on rauhoittava vuoden vuokrasopimus! Tästä on hyvä maailmaa tarkkailla ja käydä muuttokonttia odotellessa läpi Suomen varastosta löytyviä aarteita. Kuten maustelaatikkoa. Kesäisin olen sen aina mökin pöydälle rötkäyttänyt ja kaivellut tarvittavia mausteita esiin. Nyt kävin läpi sen sisällön lähinnä muistuttaakseni itselleni mitä jo on. Eipä ole paljoakaan enää, sillä yli 40:stä purkista jäljelle jäi kaksi. Monien sisällöt paljastuivat jännittävän vihertäväksi pulveriksi. Vanhimmat Parasta ennen -merkinnät olivat vuodelta 1995... Milloin sinä olet käynyt läpi mausteesi?

Jäähyväiset muurille

Viimeisenä viikonloppuna kävimme vielä kertaalleen muurilla, tavanomaista hieman kauempana ja tuntemattomammalla pätkällä. Mutta kuten yleensäkin salaisesti haaveksimani rauhallisuus oli paikasta kaukana. Filmaushan siellä oli käynnissä ja saimme odotella muurille pääsyä hyvän tovin. Aikamme odotettua emme olisi edelleenkään päässeet, muttemme jaksaneet malttaa vaan ronskisti uhmasimme järjestymiehiä ja kävelimme punaisten lippujen ja banderollien ohitse, puna-asuisten esiintyjien kappaleenvaihdon aikana koko hässäkän läpi. Tuli hieman tuhma, mutta voitokas olo.

Jäin miettimään sitä punaista. Siellä muuten kauniissa vihertävän harmaassa maisemassa ne punaiset väripilkut tuntuivat kovin voimakkailta ja jopa vaativilta, vaikka vuosien kuluessa olenkin siihen melko turtunut. Eivätkö kiinalaiset itse koskaan kyllästy punaiseensa? Ilmeisesti eivät, sillä Pekingin Ikean kassajonossa on paikallisten ostoskärrytkin punaista pullollaan. Niinpä olen nyt nauttinut tästä Suomen punaisesta. Lempeä, murrettu ja vaatimattomampi. Juuri tässä määrin sitä jaksan ja hyvin varmaan tulen pärjäämään akutisoituneen allergiani kanssa, kunhan en ajaudu tavaratalossa joulukoristeoastolle.

On kovin erilaista

1.4.2008. Jännitystä ilmassa. Olimme kypsiä karistamaan Ranskan pölyt kengistämme ja aloittamaan Aasian valloituksemme. Paljon opimme kiinalaisesta kulttuurista, mutta mahtoiko se meille koskaan kunnolla aueta, en ole aivan varma. Monta mandariinin sanaa opimme, mutta kielimuuri jäi silti todella ylittämättä, kunnon keskustelut syntymättä. Kiinalaissyntyisiä ystäviä saivat lähinnä lapset, minä ystävystyin naapuruston skandinaavien kanssa. Kaikki tämä on hieman surullista, mutta niin ne neljä ja puoli vuotta vain menivät. Hujahtivat. Kunnes eniten ehkä lasten kielitaidon ja kulttuuri-identiteetin kasvun vuoksi tuntui oikealta palata Suomeen, toki painoivat vaa'assa esteettiset sekä terveydellisetkin syyt.

Pekingin vihattavin ja elämää rajoittavin seikka ovat ilmansaasteet. Lapset ovat tottuneet aamulla ensimmäiseksi katsomaan ikkunasta sumutilanteen ja siitä arvaillet pääsevätkö välituntisin ulos leikkimään vai eivät. Totuttelua tämäkin, ettei sumu ole Suomessa paha asia, vaan suorastaan tuo ilmaan raikkaan tunnun! Useampaan kertaan sain keskimmäiselle asiaa selittää, ennen kuin uskoi. Ja että välituntisin saa ulkoilla aina!

Tästä se alkoi, 2.10.2012, suomalaistuminen. Sekä minun että kahden nuoremman tyttären. Monsieur ja esikoinen jäivät vielä Kiinaan ja muuttavat luoksemme jouluksi. Hetkellisesti olemme siis kaksi yksinhuoltajaa 6000km etäisyydellä toisistamme. Sekin on uutta.

Tänä lumen valkaisemana iltana haluan lämmöllä muistaa 20 miljoonaa pekingiläistä naapuriani ja toivon heille puhtaampaa tulevaisuutta. Ja tsemppiä puolikkaalle perheelleni kahdeksi viimeiseksi kuukaudeksi. Teitä on jo kova ikävä! Täällä siskokset muistelevat isosiskon kauneutta ja kuinka isä aina sanoo "kiva"...

Kertomus jatkukoon

Ensiksi taisin suutahtaa jostain ja ajattelin, etten enää kirjoita. Sitten en saanut ladattua valokuvia liian täydelle kovalevylle ja uutta juttua ei minulta vanhojen kuvien kera oikein synny. Kesän loputtua kovalevy oli edelleen repeämispisteessä ja niin jäi tunneliohjelma kiinalaisten palomuurin läpäisemiseksi asentamatta. Lopulta sain uuden kovalevyn, mutta asiallista nettiyhteyttä odotan nyt kolmatta viikkoa - Suomessa! Vilijonkan on kuitenkin nyt jopa mielenterveydellisistä syistä tarve palata maisemiin ja avautua.

Todellakin, on tullut aika kääntää uusi sivu elämässä ja kokeilla millaista elämä täällä synnyinmaassa onkaan. Hyvin on meidät otettu vastaan, vaan onhan touhu yhtä seikkailua täälläkin!

Pinnan päällä sentään olemme pysyneet, mutta matkan varrella kertyneistä jankkaamistaidosta on eittämättä ollut hyötyä. Kolmesti sain maistraatissakin asioida ja usemman meilin lähettää kunnes meidät väestörekisteriin hyväksyttiin. Kelan asiakkaaksi tai internetin hallitsijoiksi ei meitä sentään vielä olla hyväksytty.

Mutta mikä tärkeintä, lapset viihtyvät. Niin koulussa kuin kotonakin. Aamuisin tyttöparvet ympäröivät molemmat koulun pihamaalla ja iltapäiville on löytynyt kavereita. Keskimmäinen ilmoitti muutaman Suomessa vietetyn vuorokauden jälkeen, ettei muuta tästä kodista enää mihinkään. Hmm, täytynee jossain sopivassa käänteessä hänelle tarkentaa mitä vuokralla asuminen tuon ajatuksen kannalta oikein tarkoittaakaan... Suomi, näytä minulle voimasi!