Pidän vauhdista

Vauhtia on riittänyt. Vauhdin välissä myös tunteita herättäviä hetkiä, kuten pienten lastenkotilasten osallistuminen esikoisen wushu-joukkueen esitykseen. Pääsivät näyttämään, lapset ja joukkue, mitä ovat varhaisina lauantai aamuina opettaneet ja oppineet. --- Juuri nytkään eivät ajatukset tunnu pysyvän koossa. Olen jännittynyt, malttamaton ja pelokaskin. Varasinkohan huoneet hyvistä majataloista, löydänkö ne "oikeat" nähtävyydet, eihän ne puhu siellä edes mandariinia, entä jos en pidäkkään aidosta japanilaisesta ruoasta, ehkä kaikki onkin niin kallista ettei mitään kaunista raaski ostaa. Apua, onko Japani ollenkaan sitä mitä olen 30 vuotta kuvitellut sen olevan?! Nyt jos koskaan pitää lopettaa ajattelu, sillä vastaukset saan jo illalla!

Valkoinen ihme

No onkos tullut talvi nyt kesän keskelle? Ei onneksi, on vain poppelien aika pyryttää lunta. Kaupungissa satoi jo viikko sitten, ylhäällä vuoristossa tänään. Kutittaa ja silmät menee sykkyrälle.

Muutama vuosi sitten vietin rentouttavan viikonlopun japanilaisen arkkitehdin suunnittelemassa bambutalossa. Tämän lähemmäksi en Japania ole vielä päässyt. Matkalla toki olen ollut jo kauan, vuodesta 1982... Tuolloin kesäleirillä japanilaislasten puhe oli niin jännää, tavarat tuoksuivat, vaatteet olivat kauniita, tuliaiset ihastuttavia. Hirokon kanssa jatkoimme kirjeen vaihtoa muutaman vuoden, mutta se päättyi hänen vähäisen kielitaidon vuoksi. Mutta minä ruinasin suurlähetystöstä esitteitä, tiesin lentolippujen kulloisenkin hinnan, liityin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n, haalin japanilaisia pieniä aarteita, mitä nyt Suomesta 80-luvulla löytyikään, piirtelin japanilaisia kasvoja. Muiden kuunnellessa Duran Durania ja Dingoa minulla soi huoneessani japanilainen kansanmusiikki. Pitkä odotukseni on päättymässä, sillä lentoliput koko perheelle hihkuvat sähköpostissa. Perjantaina lennämme pienelle lomalle Tokioon! Silmäni taisivat juuri kostua. Vinkkejä vastaanotetaan!

Näyttely

Puolivuosittainen näyttely on jälleen kunnialla pidetty! "Tiilirouvan toinen tuleminen: Arjen rustiikkia" oli omasta mielestäni menestys. Väkeä lappasi aamu kymmenestä ilta kymmeneen tauotta ja kauppakin kävi. Ilahduttavaa kun ystävät ja tutut toivat mukaan omia tuttaviaan, lapsiaan ja puolisoitaan ja vielä heidänkin kavereitaan. Ja pienen tytön kommentti: "Parasta näyttelyssä oli sipsit!"

Voi mikä ihanainen päivä sattuikaan esikoisen wushu-joukkueen valokuvausretkelle. Ja kuinka normaalista poikkeavaa oli kuvata vapaaehtoisesti ja jopa innokkaasti poseeraavia nuoria. Oma haasteensa oli sotureillakin, jotka oikeaoppisessa poseerauksessa ovat totisia ja tiedostavasti kaukaisuuteen katsovia, mutta hymy yritti itsepintaisesti mukaan filmille. Yksi mieleenpainuvimmista muuriretkistä tähän saakka!

Elämä hymyilee. Päivisin työaikaan tunnen olevani odotettu, tarvittu ja arvostettu. Tarpeellinen ja hyödyllinen. Kolmas viikko kuvataideopettajana yläasteella on alkamaisillaan. Oppilaat haluaisivat kovasti kuulla suomalaista rokkia ja räppiä. Tunnen itseni kalkkikseksi, sillä oikeastaan mieluummin soittaisin heille ultrabraata, annapuuta tai muuta mukavaa melodista, ihan rehellisesti sanottuna vain sibbeä ja kovaa. Jotain täytyy kuitenkin soittaa, ettei pisteet laske! Ehkä sen nuoren pojan rullalautailulaulun?

Pääsiäisriemua

Vielä kaksi viikkoa sitten kuljin untuvatakkiin kääriytyneenä ja hengittäessä oli ikävän tiedostava olo... Tänään pienen tuulen ansiosta ilma on puhdasta ja lämpö hellelukemissa, teimme pääsiäishyppelyn kevään tuoksuisella purolla, ateriaksi grillasimme lampaaviulua vihanneksineen. Jos täällä olisi aina tällaista, niin mikäpä tässä olisi ollessa! Hyvää pääsiäistä, ystävät!

Rentoa iloa

Keväinen hiekkamyrsky piipahti kaupungissamme hiljan. Toki puutarhakalusteet on nyt pesty, itse asiassa jo toiseenkin kertaan, mutta tänään ei harmita mikään. Olo on levollinen, kuin Buddhalla konsanaan, sillä kahdeksan kuukautta kestänyt projekti on ohi ja olemme hyväksyneet kodinostajan tarjouksen! Tästä lähin huoli kaukana rapistuvasta ja yksinäisyyttään nyyhkyttävästä talosta on muisto vain.

Illalla nautimme kuohuvaa ja kaheli hepokattimme osallistui juhlintaan syömällä iltasalaattinsa rennosti makoillen. Me sentään istuimme sivistyneesti sohvalla!

Kahdet hautajaiset ja kymmenet kummut

140 kilometrin matkalla moottoritien varteen mahtuu paljon. Peking-Tianjin on oikea hautakumpubongarin unelmareitti!

Harvakseltaan pilkottaa tienpientareella punaisilla paperikukilla koristeltuja kumpuja.

Osa Tuonelaan muuttaneista lepää seurassa ja toiset yksin.

Jotku ovat ajan saatossa ja maantieteen muuttuessa päätyneet makoilemaan todella yksin, jopa keskelle viljapeltoa.

Mutta useimmat lepäävät muutaman metrin päässä ajotiestä, kohtuullisen kävelymatkan päässä lähimmästä kylästä, yksinkertaisen ja pienellä kivenmurikalla merkityn kummun alla.

Kun silmä on harjaantunut etsimään hautakumpuja, näkyy niitä kaikkialla. Voi kunpa oppisin näkemään myös sieniä. Jos nyt vielä koko kevään harjoittelen lisää haudoilla, niin ehkä elokuussa löydän mökkimetsistä suppilovahveroita ja kanttarelleja, kuten kaikki naapurit. Voi tietenkin käydä niin, että löydän hautoja sieltäkin!