Vilijonkka & tyttäret

Kertokaa ny

2012-02-20T22:07:00.002+08:00

mistä tämäkin johtuu!

Että kun julkisessa tilassa on suuri vitriini, jossa säilytetään ja pidetään ohikulkijoiden ihailtavina palkintoja on ne työnnetty takaseinää vasten mahdollisimman kauaksi. Takarivin plakaattien tekstejä ei näe koska ne ovat tiiviin eturivin takana ja eturivin tekstejäkään ei näe koska ne ovat niin kaukana.

Tämä asettelutyyli jatkuu myös meillä kotona tarmokkaan kotiapulaisen toimesta: sohvapöytäkirjat on aseteltu pinoon aivan reunalle, juomalasit kaapissa hyllyn takareunaan mahdollisimman tiiviiksi ryppäiksi, siivouskomerossa pesuainepullot samaten.

Huomenna saapuvat vieraat pääsevät myös heti ensimmäiseksi tutustumaan reunaideologiaan, sillä vuoteetkin on pedattu tällä perikiinalaisella tavalla, tyynyt ja täkit huojuvat pinoina takareunassa.

Tietääkö kukaan?

Elämäni kahvojen kanssa

2012-02-17T13:02:00.000+08:00

Kyllä minä sen tiedän, tavarat kuluvat ja menevät rikki käytössä. Mutta jotenkin sitä yllättyy kun metallinen ovenkahva murentuu vedettäessä käteen (korjausta odotettu nyt useampi viikko), kun suihkun säätökahva irtoaa veden lämpöä vaihtaessa (jännitän ehtiikö uusi härpäke saapua ennen ensi viikon vieraita), kun vessanpöntön vetokahva pitää asetella huuhtelun jälkeen takaisin oikeaan asentoon ettei vesi jää lorisemaan ("korjattu" lokakuusta lähtien seitsemästi ja on hieman noloa aina mennä muiden asioillakäynnin jälkeen tarkistamaan pöntön tilanne), kun kylpyhuonekalusteiden kahvoja pitää vedettäessä myös muistaa painaa, sillä muuten nekin jäävät käteen ("remontoitiin" täydellisiksi lokakuussa), kun lista on niin pitkä, että tiedän unohtaneeni tästä muutaman kahvaongelman.

Meillä on ollut siis aivan normiviikko kiinalaisesta laadusta nauttiessa. Ei käy yksinäiseksi nämä päivät vaikka aviomies pitkää päivää tekeekin, käyhän meillä gongrenejä eli remppareiskoja talossa päivittäin!

Edelleen myös ihmettelen, että vaikka olen nyt asunut Kiinassa lähes neljä vuotta eivät jenkkakahvani ole paikallistuneet ja irronneet mihinkään! Vaikka kuinka vetäisi eivät inahdakaan.

Hakusessa

2012-02-15T21:54:00.001+08:00

lisää elämänsä sankarittaria!

Keskimmäinen on ahminut kaikki koulukirjastosta löytyneet teokset Anne Frankista, Helen Kelleristä ja Marie Curiesta. Tänään vuorossa oli 40-luvulla poliosta tervehtyeen tytön selviytymistarinaan eläytyminen. Romaanista on jäljellä enää puolet ja tytär viimeisenä nukkumaan mennessään haikaili lisää tosia ja historiallisia (sekä varmaankin traagisia) naiskohtaloita luettavakseen.

Kaikki vihjeet ovat tervetulleita!

Päivän ihmetys

2012-02-13T16:15:00.000+08:00

Niin on Pekingissä kaikki mahdollista, että ostoskeskuksen edessä ruska jatkuu jo neljättä kuukautta.

Vaan lähemmin katsottuna paljastuu hilpeä totuus. Tekolehtiä ja -oksiahan ne, oikeissa puskissa. Niin, mikäpä täällä aitoa olisi?

En voi olla miettimättä sitä "puutarhuria", joka on määrätty tikkaineen kiipeilemään kuuden metrin korkeuteen. Ajatteliko hän oikeasti olevansa kauneuden asialla vai suorittiko työn siinä missä minkä muunkin?

Joogaava hepokatti

2012-02-12T09:19:00.000+08:00

Tämä minun nykyinen kotisikkani on varsinainen persoonallisuus. Sirittää vain harvakseltaan, syö eri vihanneksia kuin aiemmat sirkat, vesikippoa asetellessani nostaa kaksi ensimmäistä raajaparia sormiani kohti kuin valmiina puolustukseen ja muutenkin harrastaa erikoisia asentoja. Erityisesti ihailen sen kykyä seistä käsillään tunti tolkulla.

Säikäyttääkin sirkka osaa. Luulin mokoman kuolleen ennen aikojaan itsensä hengiltä, mutta meneillään olikin vain viikottainen joogaharjoitus. Vartalo roikkui vapaasti ilmassa takaraajojen jatkeena, vatsa liikkui oikeaoppisesti hengityksen voimasta, yläraajat levittyivät sivuille rentoina, melkein kuulin sen laulavan oommmmm, oommmm...

Jotkut ne osaavat nauttia elämästä, karuista elinolosuhteista huolimatta!
Hyvää sunnuntaita!

Luksushotellin kellarissa

2012-02-07T21:55:00.001+08:00

helssasin ruotsalaista lohta, ihailin kondiittorin pedantteja käsiä, haastattelin itävaltalaista leipurimestaria ja tietenkin maistelin tuoreita suklaakonvehteja.

Olin pyörtyä kateudesta nähtyäni sekä pesulaosastolla liinavaatteet viikkaavan mankelin että kylpyläosaston tunnelmallisen altaan. Jäin kuitenkin miettimään näitä kaupungin miljonäärejä, jotka maksavat Bali-inspiroituneen klubin jäsenyydestä yli tuhat euroa kuukaudessa. Siis oikeudesta käyttää uima-allasta ja punttisalia, kellarissa! Minua kiinnostaisi enemmänkin oikeus silloin tällöin pujahtaa ihailemaan niitä taitavia käsiä seinän toiselle puolen, jos kellarissa pitää olla. Ja muuten nauttisin miljoonistani oikealla Balilla.

Leikin siis tänään kelvolista vanhempaa ja osallistuin esikoisen markkinointi-aiheiseen luokkaretkeen. Viimeiset neljä vuotta olen kartellut näitä valvontanakkeja, mutta nyt oli suorastaan pakko suostua, kun teini vielä itse pyysi mukaan! Kannatti.

2012-02-06T19:15:00.000+08:00

Keskimmäinen on taas pitänyt ihanan bulgarialaisen silmälääkärin leivissä... Silmät ovat ryppyilleet vuorotellen ja molempien vanhojen tuttujen sairauksien voimalla. Onneksi kivut ovat olleet "kohtuullisia". Vaan näin äidin näkökulmasta ihan törkeää, että kehtaavat sairaudet kiusata lastani näin. Mitä vain tekisin, jotta loppuisivat.

Lääkäri sanoi, että lapsen silmille olisi Pekingiä parempi asua jossain lämpimässä ja kosteassa paikassa sekä viettää hyvin tasaista elämää. Sellainen kelpaisi muuten minullekin! Sehän on melkein lääkärin määräys! Sitä kohti.

2012-02-03T09:59:00.000+08:00

Panjiayanin kirpputori on valtava ja tupaten täynnä väkeä, ainakin kesäisin. Myyjiä on satoja ellei toista tuhatta ja asiakkaita tungeksimassa kuin metropolien maanalaisissa matkustajia. Poikkesin torille kirkkaana ja tuulisena talvipäivänä, pakkasen kipristellessä varpaita. Ja kas, näky oli vallan toista mihin kesäisin olen tottunut.

Nekin vähäiset muutamat kymmenet liikkeelle uskaltautuneet han-kiinalaiset myyjät hytisivät ja näyttivät surkeilta eikä asiakkaita ei ollut nimeksikään. Sen sijaan silmiinpistävän monet kauppiaat olivat piirteiden ja vaatetuksen perusteella vähemmistökansoihin kuuluvia, eikä heillä tuntunut olevan hätäpäivää! He sen kun tyynesti seisoivat ja pilke silmäkulmassa houkuttelivat koruvarastojensa äärelle. Tuntui kuin olisi tullut etnisten vähemmistöjen torille. Hassua, ikäänkuin uiguurit ja tiibettiläiset olisivat ainoita jotka kaupungissa osaavat pukeutua oikein talveen!

Myynti-innokkuudessa poikkeuksen tekivät nuo valkoisia kiviamuletteja kaupittelevat karvalakkiset etniseen vähemmistöön kuuluvat miehet. He katsoivat minua pitkään pelko silmissä ja suorastaan kavahtivat lähestymistäni. Jospa ne amuletit olivat vain miehille? Jätin heidät ystävällisyyden puuskassani rauhaan ja menin menojani. Enkä muuten ostanut mitään!

Yllätys

2012-02-01T18:18:00.001+08:00

Elinkustannukset nousevat kohinalla myös Kiinassa, mutta suurilla kaupoilla on ilmeisesti edelleen mahdollista saada palkatuksi työntekijöitä hyvinkin halvalla. Niin on oltava, miten muuten kannattaisi laittaa joku avaamaan jokaikinen hammastahnalaatikko, kiinnittämään kahden euron tuubeihin varashälyttimet ja sitten vielä tunkemaan kokonaisuudet takaisin laatikoihin?

Jännää tässä on myös se, että ystävättäreni poistui kaupasta hälyttimineen päivineen ilmaan mitään ääniefektejä. Laatikon sisältämä yllätys kotona oli aiheuttanut pientä hilpeyttä.

Klo 08.23

2012-01-31T10:39:00.001+08:00

Arki on palannut, paitsi luonnollisestikin vakiokokoiselle ryhmälle kotiapulaisia ja kuskeja, jotka palaavat työmailleen vasta (ehkä) loppuviikosta hoidettuaan ensin "yllättäen loman aikana menehtyneiden tätien ja setien hautajaiset".

Aamuisin jaetaan kadunlakaisijoille tehtävät, muistutetaan työn tärkeydestä asuinalueen viihtyvyyden ylläpidossa jne. Lakaisijoita tosin tuntuu kiinnostavan enemmän minun dokumentointipuuhani kuin naistyönjohtajan ponnekas kailotus...

Päivisin asuinalueellamme on hiljaista kuin huopatossutehtaassa, eikä näin pakkasilla ole oikein edes lehtiä mitä lakaista. Onneksi monissa porteissa on kauniita uudenvuodenkoristeita lakaisijoiden silmäniloksi. Toivottavasti huomaavat siinä verkkaisen lompsottelun ja salaisen roskiksien tonkimisen lomassa niistä nauttia.

Tänään lämpötila miinus kolme astetta, pohjoistuulen vuoksi tuntuu kuitenkin miinus kymmeneltä. Ilmankosteus 20% eli pyykit kuivuvat kahdessa tunnissa. Jos olisi mattoja niin ne kannattaisi pestä nyt!

Lomailua vaan

2012-01-28T17:30:00.000+08:00

Alkuviikolla otettuja kuvia teille näytän. Silloin auringonpaiste olikin huikean kaunis - ja pekingiläinen viima sen mukainen. Tänään on tyyntä eli harmautta riittää ja saastetaso nousi "normaaliksi".

Katukuvasta huomaa lomaviikon selvästi: rauhallisesti tassuttelevia pariskuntia, lukittuja ovia, talviulkoilusta nauttivia perheitä. Meidänkin poppoosta muut ovat käyneet kahdesti laskettelemassa Himoksen kokoisessa lähimäessä. Kuopus on miehen mukaan syöksylaskussa luonnonlahjakkuus, sillä ymmärsi homman jujun tunnissa ja sen jälkeen ei isä olekaan meinannut tyttären perässä pysyä. Niin, jarruttaminen ja kääntyily ovat kuopuksen mielestä hidastavat ikävästi vauhtia...

Sitruunaista

2012-01-27T15:47:00.000+08:00

Alkoi niin ahdistaa tuo olohuoneen voimattomuus ja turha varovaisuus. Kangasvarastojen uumenista löytyi kuitenkin oiva lääke:

Anopin vanha Marimekon Fantango-pöytäliina vuodelta 1963! Nyt minä sen sitten silppusin ja ompelin uuteen uskoon piristämään, antamaan voimaa ja ilahduttamaan.

Ja seinälle teetän heti ensitilassa, kunhan tekijät palaavat uudenvuodenlomiltaan, oikein suuren kuvaparin. Muistoksi aurinkoisista kävelyistäni kylällä.

Valoa ja iloa viikonloppuunne!

"Tapaninpäivä"

2012-01-24T17:21:00.000+08:00

On meneillään ensimmäinen vuoden kahdesta virallisesta lomaviikosta, juhlista suurimman "Tapaninpäivä". Ja sehän näkyy puistojen lähikaduilla vaeltelevasta ihmismassasta, joka on joko menossa temppelijuhlaan tai palaamassa kotiin kainaloissaan karnevaalikrääsäostoksia. Juhla-ajan myös kuulee vuorokauden ympäri jatkuvasta pamauttelusta. Hauskasti kiinaksi raketteja ei suinkaan ammuta, vaan "ilotulitteilla leikitään".

Taitaa olla krääsäkauppiaiden ohella katuruokakauppiaiden vuoden kiireisin aika. Herkut vaihtavat ennätyksellisen vauhdikkaasti omistajaa ja leivonnaiset ovat taatusti tuoreita.

Sen sijaan museossa oli hiljaista. Eivät edes vahdit aiheuttaneet keskustelullaan häiriötä, vaan nukkuivat rauhallisesti pois juhlaväsymystään...

Where children sleep

2012-01-22T23:38:00.000+08:00

koukutti koko perheen. Ostin James Mollisonin kirjan lähinnä itselleni, mutta päädyin lukemaan sen 55 tarinaa ääneen kuopukselle, keskimmäinen on luettuaan referoinut lasten kohtalot isälle ja esikoinen vakavoitunut kirjan ääressä useampaan otteeseen. Ja tämä kaikki vain vuorokaudessa.

Kaunis, inspiroiva ja ajatuksia herättävä kirja.

Lohikäärmeen vuoden juhlintaa

2012-01-20T20:05:00.002+08:00

Kiinalaisen Uuden Vuoden paraati pitkin koulun käytäviä oli jälleen kerran perinteinen: näyttävä, värikäs, meluisa ja ennen kaikkea iloinen. Ohitseni kulki rehtorikunta perinteisiin kiinalaisiin asuihin pukeutuneena, vieraileva akrobaatti- ja näyttelijäryhmä maskeineen, lasten askartelemat ja kuljettamat kirjavat lohikäärmeet, vanhempainyhdistyksen tanssahtelevat äidit...

Luonnollisesti hienointa minusta kuitenkin oli esikoisen wu shu soturijoukkueen esitys. Siitä ei taaskaan vauhtia tai temppuja puuttunut. Luulen, että muuton hetkellä esikoisen arvokkain "kotiinviemisensä" Kiinassa vietetyistä vuosista tulee olemaan wu shu ja sen sisältämä ajatus estetiikasta, ryhmässä harjoittelusta, väkivallattomuudesta ja taitojen jakamisesta vähäosaisempien kanssa. Ihailen häntä.

Palkinnonjako

2012-01-18T15:10:00.000+08:00

Äänestyksen voittajaksi nousi Aallokko peräti 15 äänellä. Täten toista kierrosta näissä vaaleissa ei tarvitse järjestää. Kiitoksia kaikille äänestysaktiivisuudesta!

2012-01-17T09:52:00.000+08:00

4.12.2011

Kujalla seisoskeleva herra kutsui pihaansa, jossa syksyn kaalisato lojui kuivumassa säilöttäväksi ja erilaiset tykötarpeet nojailivat siististi talon seinustalla. Miehen murheena oli pihavaraston luhistuminen. Lieneekö itsekseen romahtanut vai purkuväen aikaansaannoksia.

Hän antoi minulle vapisevin käsin rustaamansa lappusen, jossa luki: "Itä länsi kaikkea sähkötarviketta". Jollen aivan ymmärtänyt kaikkea hänen puhettaan, niin eipä tämä lappunenkaan paljoa selventänyt.

13.12.2011

15.12.2011

16.1.2012

Menikö itään vai länteen ja saiko sähkötarvikkeita? Luhistunut varasto tuntuu nyt jotenkin pieneltä murheelta.

Katutaidetta

2012-01-16T18:35:00.001+08:00

Kun talon aukot tulee peittää syntyy vahingossa hauskaa katutaidetta, ikäänkuin kierrätysmateriaaleista valmistettuja reliefejä.

Ja koska äänestys on viikon sana voit harjoitella sitä täällä! Mikä sinusta on paras? Valinnan saa myös perustella.

"Tikapuut"

"Hyttysverkko"

"Aallokko"

"Sängynpääty"

Tarina kuljettajasta

2012-01-13T12:58:00.001+08:00

Palatessamme joululomalta kotiin lentokentällä meitä on vastassa tyysti vieras kuljettaja oman Wanksumme sijaan. Pian saamme kuulla Wanksumme olevan vakavasti sairas ja pitävän kuukauden sairaslomaa. Huolestumme kovin, sillä hän on työskennellyt kuljettajanamme lähes neljä vuotta, jonka aikana ollut enintään kuusi päivää sairaana. Seuraavana päivänä saamme kuulla auton leasing-firmasta hänen kärsivän vatsahaavasta ja olevan hoidossa sairaalassa.

Samanaikaisesti on hiljattain maahan muuttanut tanskalainen hakenut 1.1. palkatulle kuljettajalleen kulkukorttia työpaikalle. Tanskalaisen ja kuljettajankin yllätykseksi yrityksen systeemi kertoo kulkukortin jo olevan olemassa, että tämä Wanksu työskentelee toiselle... Pian tanskalainen soittaa miehelleni ja tiedustelee miksi työsuhde kuljettajan kanssa on lopetettu?! Olemme toki helpottuneita, ettei tähän asti uskollinen Wanksumme makaakaan riutuneena sairaalalaverilla, vaan on täydessä kunnossa! Mutta tosiaa, vasta nyt meillekin selviää työsuhteen loppuminen!

Kuljettajan omien sanojen mukaan hän saa enemmän palkkaa tanskalaiselta ja että meidän leasin-firma pakotti hänet lopettamaan. Kumpikaan näistä ei tosin ole totta. Mutta Wanksu-parkahan ei näemmän ennättänyt neljän vuoden aikana huomata, että kun suomalaisia jokin asia ihmetyttää tonkivat he asian selväksi pohjamutiaan myöten.

Viikon kestäneen salapoliisityön tuloksena on saatu selville, että oikeastaan ainoa syy tähän yllättävään häipymiseen on se, että me emme ole antaneet kuskin ajella autollamme ja bensoillamme hänen omia kotimatkojaan (30km suuntaansa), sillä olemme halunneet auton olevan iltasella ja viikonloppuisin omassa käytössämme, mutta tanskalainen on näin tehnyt. Tosin epäilen, ettei hänelle ole kerrottu kotimatkan pituutta! Huomannee sen pian bensiinin kulutuksessa.

No niin, kyllä työpaikkaa saa vaihtaa, mutta oih ja voih, tapa miten se täällä tapahtuu saa minut ärsyyntymään. Kasvojen menettämisen pelossa ei sanota lopettamista suoraan, vaan ikäänkuin hivuttaudutaan pois, sairastutaan, ehkä vammaudutaan, tai vähintään isä kuolee kolmatta kertaa ja täytyy lähteä kahdeksi viikoksi hautajaisiin. Kiinnijäämisen pelkoa ei tunneta.

Sillä ensimmäinen hyvinkin mahdollinen kohtaaminen on jo huomisaamuna mennessämme Suomi-kouluun. Tanskalaisilla on nimittäin samanaikaisesti ja samoissa tiloissa Tanska-koulua. Ja parkkipaikka on hyvin pieni. Saati koska tahansa lähiruokakaupamme parkkipaikalla, jossa nämä tanskalaisetkin käyvät. En ole vain vielä osannut päättää mitä Wanksulle kohtaamisen hetkellä sanon, vai sanonko mitään. Onnittelenko pikaisesta paranemisesta vai mitä murjaisen?

Entäpä tämä leasing-firman lähettämä varakuski! Tänään neljä ja puoli päivää työskenneltyään hän kello 11 tule luokseni, lyö autonavaimet kouraani ja portaita alas juostessaan huikkaa pään olevan kipeä! Häntä lienee enää turhaa odottaa töihin. Päänsärkyä, jo vain!

(Kuvien ja tarinan yhtäläisyys on varovaisessa huumorissa. Tällä viikolla Kiina on ollut monella tapaa vitsikäs.)

Tulkintaeroja

2012-01-10T17:28:00.000+08:00

Luin juuri suomalaisesta mediasta näkyvyyden olleen aamulla kiinalaisten viranomaisten mukaan peräti 200m. Minusta se oli enintään 10 metriä. Lapsia kouluun viedessäni ei tullut mieleenkään hurjastella lavamopolla tavalliseen tapaani 15km/h, vaan vajaan kymmenen kilometrin tuntivauhti tuntui mukavalta. Koulun parkkipaikalla en nähnyt edes koulun ääriviivoja. Mistä tätä posketonta positiivista asennetta täkäläisissä oikein riittää? Vaikka autot matelevat hätävilkut välkkyen ja kurkkua kirvistää, niin juu, ei meillä ongelmaa ole, pikku sumu vain.

Täytynee ilmeisesti noudattaa joululomalla tapaamani silmälääkärin ohjatta hankkia uudet lasit. Jospa minäkin alan taas nähdä pidemmälle, kuten paikalliset viranomaiset!

Valmistautukaamme

2012-01-09T21:52:00.002+08:00

viettämään kiinalaista uutta vuotta kertaamalla säännöt lukemalla talonyhtiön lähettämä kirje. Samalla pääsette tutustumaan paikalliseen englannin kieleen.

1) It is prohibited to production, transportation, storage, sale of fireworks;

2) Prohibit individuals to play the combination fireworks, Eric Jiao class A/B, and other species banned fireworks;

3) Please play the fireworks in the right way;

4) Please do not play the fireworks after drinking or do jot play it in the areas where are banned;

5) To report the illegal production is encouraged;

6) Please do not throw the fireworks to other people, vehicles, and buildings;

7) Please leave away from the building, balconies or other passages;

8) It is prohibited playing the fireworks that against State, and other property;

9) Children who are under 14th should be accompanied by the parents or adults.

Voi harmi, etten saa siis ampua muita kohti?! Tai tähdätä edes naapuritaloon?!! Saati valtion omaisuuteen?!!! Johan menee tylsäksi, lapsiakin pitää kaitsea.

Mutta roskat sentään saa jättää hujan hajan, huh! Niissä sitten rämmitään kahden viikon kuluttua...

Voi näitä.

Vihdoin!

2012-01-03T00:54:00.000+08:00

Oi että, ollaan tätä odotettu. Saimme valaisevaa lunta ja tyttäret ulkona leikkimisestä punaiset posket. Näin tämän olla pitää.

2012-01-02T00:47:00.001+08:00

Tuntuu kuin olisin syyslomalla. Veden laskettua ovat joutsenet vallanneet mökkirannan ja samalla muistan kylän kauniit kurkimaalaukset ovien päältä ja seinistä.

Kissoja ja koiria täällä ja siellä, samanlaisia maastoutujiahan ne. En herätä heissä suurempaa mielenkiintoa. Itse asiassa, harva heistä minussakaan. Vaikka yhteen Kitaan olen "täällä" tutustunut, joka ei taida itsekään tietää olevansa kissa ja on siksi mielenkiintoinen.

Haluaisin oikeastaan näyttää näille elottomille toistensa kuvat: "Katso, tässä pikkuserkkusi." Samanlaisia, mutta niin erilaisia.

Kaksi mennyttä viikkoa pohdittuani en itse asiassa saa tolkkua siitä minne kuulun tai toivon. Suomeen, Kiinaan, Eurooppaan vai muualle maailmalle? Aika niin rientää ja olin unohtanut miltä jäätynyt hiekkalaatikkoleikki näyttää.

Kujien mies

2011-12-30T07:00:00.000+08:00

Vaikka kuuden tuhannen kilometrin päässä olenkin ajattelen häntä, "kylähullua". Yleensä mies haahuilee pitkin kylän pääraittia tai päivystää kadun laidalla, sätkä huulessa, vuosia kerätyt nyörit vyötäröllään. Koskaan en ole nähnyt tai kuullut hänen mitään sanovan, paitsi muutama viikko sitten. Silloin hän keksi lähteä hetkeksi seuraamaan kuvauspuuhiani ja hekotellen painoi selässäni roikkuvaa kameralaukkua alas. Säikähdin, etenkin hänen sekavaa äänekästä ölinää.

Silloin tajusin, ettei hän mikään "kylähullu" ole, vaan todennäköisesti lievästi kehitysvammainen. (Mikä on sovelias nimitys - olen tippunut nykysuomen sanavalinnoista kärryiltä!?) Ilmeisesti hän on tähän asti majaillut ensimmäisessä kuvassa näkyvässä hökkelissä, josta olen nähnyt hänen tulevan. Mutta minne tuo ihmispoloinen kylän katoamisen myötä joutuu? Kujien mies, näenkö sinua enää?

1000. postaus

2011-12-27T23:07:00.001+08:00

Varsinainen yllätyksien loma! Tänään löysin itseni, miehen keralla jälleen, suorittamasta tulvaevakuointia. Vesi nousi mökkirannassa hurjalla kohinalla ja aallokot löivät varvikkoon. Kiireesti tyhjensimme saunasta sekä sen ympäristöstä kaiken irtonaisen. Meillä onkin ollut paha tapa jättää talveksi ulkoseinää vasten rojua, joka oli jo ajautunut useiden metrien päähän rakennuksesta. Lähtiessämme vesi oli noussut jo kynnystason yli. Olisi hurjasti tehnyt mieli kurkistaa sisälle vielä kerran, mutta hillitsimme sentään. Aallokkoa saunatuvassa lienee parasta välttää, pelkkä vesi riittää.

Iltapäivän viimeiset valonsäteet lumosivat minut jälleen. Kaikesta mahdollisesta tuhosta huolimatta mieleni on levollinen. Meillä oli mukava päivä ulkona luonnon näyttäessä voimiaan. Tapahtuu mitä tapahtuu ja eletään sen mukaan.

----

Tämä on tuhannes postaukseni! Tarina alkoi Pariisista, matkan varrella mukaan tuli Porvoon saaristo ja sitten Pariisi vaihtui Pekingiin. Lämmin kiitos kaikille matkaa seuranneille. Lisäksi Suuret halaukset kommentoijille - teidän kannustuksen vuoksi jatkanen toisenkin tuhannen verran.

Uusi tuttavuus

2011-12-27T07:30:00.001+08:00

Arvaattekohan kuvista mitä tänään tapahtui, mihin mieheni mukana päädyinkään? Juu, liittyy musiikkiin. Ja vanhoihin soittimiin...

Tosiaan, tutustuimme viehättäviin myynnissä oleviin vanhoihin seurakuntasalin urkuihin. Ei tietenkään mihinkään pieniin, kuten arvata saattaa. Aivan kokonaisen uuden talon ne ympärilleen tarvitsisivat. Tai jonkin sopivan vanhaan salin. Tai ladon tai... Niissä oli kaunis pehmeän mahtipontinen ääni, edustivat minusta soveliasta tyylisuuntaa (en tosin osaa sitä määritellä) ja sanoin miehelle, että mietipä nyt tarkkaan.

Perästä kuuluu tai sitten ei. Mutta oikein miellyttävä tutustuminen joka tapauksessa.

Ennen ja jälkeen

2011-12-26T12:57:00.000+08:00

On vaikeaa miettiä mitä itse mahtaisin kyläläisenä ottaa talostani mukaan. Tuskin tyytyisin pelkkiin ovenkahvoihin, vaan mukaan lähtisivät koko ovet ja miksei ikkunatkin... Tämän Porvoon talomme ollessa myynnissä on ilmassa itselläkin hyvästijätön haikeutta, mutta tilannehan on tyystin erilainen kuin kyläläisillä, koska meidän luopuminen on täysin vapaaehtoinen valinta. Ja talon elämä ei suinkaan ole loppumassa, vaan jatkuu alkuperäisine ovenkahvoineen päivineen varmasti toiset sata vuotta ja enemmänkin.

2011-12-26T03:36:00.000+08:00

Kaikella on tarkoituksensa. Kuten sillä, ettei vanhalle talollemme ole vielä löytynyt uusia omistajia. Näin olemme itse saaneet nauttia talon suloisesta joulutunnelmasta. Täten on kuopuskin päässyt asumaan talossa hetkisen, ensimmäistä kertaa elämässään.

Muuten kaupungin joulutunnelma on hieman hakusessa. Vanhastaan tuollaisen kauniin vaaleanvihreän yhdistää kevääseen, kuten myös pensaiden vesipisarat ja iloisesti pyöräilevät kaupunkilaiset. Mutta valoisaa joulumieltä onneksi löytyy!

Hyvää joulunpyhien jatkoa rakkaille lukijoilleni!

Perhe muuttaa

2011-12-23T15:11:00.000+08:00

Viiden makuuhuoneen yhteisö muutti "lähistölle". Viimeisenä ulos tulleella pariskunnalla oli käsissään kaksi aarretta: vauva ja ruorikello. Tunnelma oli helpottunut, lähes hilpeä. Kurkistin ennen talon lukitsemista millaisen kodin he taakseen jättivät.

Talo oli uudehko, eikä mikään kaunokainen, mutta arkkitehtuuriltaan hyvin tyypillinen. Kadulta astuttiin lämmittämättömälle katetulle sisäpihalle. Saniteettitila heti ulko-oven vieressä oikealla (reikä lattiassa, ei pesumahdollisuutta). Yhteiskeittiö ja vesipiste löytyivät pihan perältä.

Pariskuntien makuunuoneiden ainoat ikkunat avautuivat pihalle. Osa heistä oli ottanut mukaansa kaiken, toiset jättäneet jälkeensä kokonaisen kaluston.

Kyläelämälle tyypillisiä sähkövirityksiä näkyi useampia. Kuten ovenpäällispeilejä. Ostetaankohan uuteen kotiin aina uusi peili suojaamaan pahalta?

Elettinkö tässä kommuunielämää parhaimmillaan vai pahimmillaan? Yksinäistä ei ainakaan ole ollut.

Hetki rinnakkaiseloa

2011-12-22T14:10:00.000+08:00

Kaikki asukkaat eivät suinkaan lähteneet heti purkutöiden alettua. Itse asiassa monet jättivät kylän vasta edellisenä päivänä ennen oman talon purkua. Niinpä kaukaa maalta palkatun purkutyöväen ja kylän asukkaiden rinnakkaiselo oli mielenkiintoista seurattavaa. Ero myös minuun suhtautumisessa korostui päivä päivältä.

Työläiset olivat hilpeitä ja varmasti onnellisia työnsä olemassaolosta sekä selvästikin ulkomaalaisiin tottumattomia. Toisinaan uteliaasti hyppelivät tiilikasojen keskeltä katsomaan kuvia kameran ruudulta, sitten viittoilivat kenestä pitää seuraava kuva räpsäistä.

Kyläläiset sen sijaan kokoontuivat kadunkulmiin pohtimaan elämän suuntaa ja aavistuksen kyräilemäänkin. Välttelivät kontaktia työläisiin. Minuun jo tottuneina eivät välittäneet hitustakaan, enintään naurahtivat ja vastasivat tervedykseni.

Paitsi viimeisenä päivänä, jolloin tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista. Ohikulkija tuli luokseni ja ohjasi minut muutaman korttelin päähän katsomaan jotain. Paikalla oli poikkeuksellisesti 30 poliisia ja mekkala valtava. Vanhukset eivät halunneet jättää kotiaan, kaivinkone heilautti jo kauhaansa asukkaiden vasta kannellessa täkkejään ulos. Poliisit eivät minusta välittäneet, mutta nuorehkot kyläläiset tulivat sanomaan oikein englanniksi ikävän vaativaan sävyyn: "No, no, no... Go home."

Älkää hyvät ihmiset sanoko ulkomaalaiselle täällä Suomessa "Palaa kotiisi." Kerronpa, että se sattuu ja paljon, siitä ei kuivin silmin selviä ja mihin sitä ihminen menisi kotoaan?

Koti, mikä se oikein on? Minun kotona nukkuu ydinperheeni, lähistöllä on työ ja koulu, keittiössä vanhat Arabiat ja liinavaatekaapissa anopilta perityt Marimekot. Miehen flyygeli ja minun työpöytä. Naapurustossa jopa ystäviä. Kodissa elämme tavallista arkea.

Mikä on sinun kotisi?

Kaunis ele

2011-12-21T13:24:00.000+08:00

Palasin erään kauniin talon luokse päivittäin. Seurasin sen riisumista, yritin hieroa kauppoja taidokkaasti valmistetuista ikkunaristikoista punakypäräisen työnjohtajan kanssa, joka vain naureskeli ja pyöritteli minulle päätään. Ei useasta yrityksestä huolimatta tuntunut ymmärtävän.

Ja sitten tuli lumimisade, kylmyys ja ankeus. Palasin jälleen talolle, joka olikin yön aikana muuttunut pelkiksi valkohattuisiksi tiilikasoiksi. Huomatessaan minut työnjohtajalle tuli hoppu, lähteä pois luulin, mutta kuinka ollakaan hän vain kipaisi nappaamaan sivusta pienen ristikon. "Ole hyvä, tämä on sinulle", hän sanoi ojentaen kaunista vihreää ristikkoa. Pahoitteli yhden kulman repeämää, eikä maksu tullut kuuloonkaan. Olinko saanut hänet näkemään toisin? Joka tapauksessa hyvä mieleni jatkui pitkään. Minulla on aarre.

Hyvästit Bai Xin Xhuangille

2011-12-20T13:43:00.001+08:00

Menneinä viikkoina on tapahtunut paljon postattavan arvoista, kuten menestyksekkään näyttelyni pitäminen ja purkutyön kourissa vääntelehtivän kylän sureminen. Olen vain ollut kovin saamaton Kiinan palomuurin läpäisemiseksi, joten Blogistania on ollut vain kaunis uni. Mutta nyt kolmantena joululoman Suomi-aamuna sain yhteydet kohdalleen ja tästä tämä jälleen lähtee.

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet raskaita. Olohuonettani, rivitaloalueemme ja lasten koulun naapuria, hävitetään. 500 vuotta vanha kylä on tullut tiensä päähän. Asukkaat on karkotettu pois katkaisemalla sähkö ja vesi sekä huudattamalla kaiuttimista propagandaa 14 tuntia päivässä. Kuului meidän pihalle asti, onneksi ei sentään sisälle!

Työ on edistynyt järjestelmällisesti ja hurjalla tehokkuudella. Sadat muualta tuodut työläiset moukaroivat ensin katot ja sitten seinät tiilikasoiksi. Jokainen kutakuinkin ehjänä selvinnyt tiili kilkutetaan käsin veitsellä puhtaaksi ja kannetaan kuorma-autojen lavoille.

Myös kaikki puiset ikkunanpuitteet, ovet ja jäljelle jääneet huonekalut pistetään palasiksi ja kuljetetaan valtavina kuorma-autolavallisina pois. Maisemaa vallitsee keikkuvien keltaisten kypärien kerhot. Tuntuu kovin epätodelliselta.

Aamuisin herätessäni ja iltasella silmäni sulkiessa luomilleni ilmestyy kuva, jossa tiilivaltameri velloo, tiilipuhdistusveitsien kilke käy ja viimeiset talot huutavat pelkoaan. Tunnelma ei ihan heti taida minulta unohtua.

Paniikissa

2011-11-07T19:34:00.000+08:00

Salaa mietin melkein joka välissä, että milloin voisin taas valoisan aikaan karata kylään. Pyhänäkin, että mahtaisinko kehdata jättää lapset keskenään jo toistamiseen samana päivänä. Sillä minut on riivannut lähes maaniseksi luokiteltavissa oleva paniikkikuvaaminen. Räiskin mitä sattuu, mistä sattuu. Pääasia kunhan on oikein monta otosta kotiin tullessa. Ulkohuussin seinä, kivihiilisavikädet, toinen huussin seinä, tyhjenevä kuja, hyljätty kaappi... kaikki kelpaa, kunhan kuvaan tulee jotain. Tässä ei taida olla tolkkua, järjestelmällisyys puuttuu ainakin tyystin.

Jos on maassa monta asiaa kummasti, niin täytyy myöntää etteivät omatkaan ajatukset juuri nyt kovin selkeitä ole. Toivottavasti edes viranomaisilla on selkeä käsitys mitä purettavan kylän paikalle tulee!

Näyttelyäkin taas suunnittelen. Sellaisesta pää menee vaan yleensä entistä enemmän sotkuun.

2011-11-03T23:55:00.000+08:00

Oikeastaan olin aamusta matkalla tylsästi Ikeaan hankkimaan uuden kodin loppuja vähäpätöisempiä huonekaluja, kuten sohvia, kirjahyllyjä ja tuoleja. Mutta kuin ylemmän tahon johdatuksesta keksin ensin poiketa koululla hakemaan palkkani. Niin törmäsin kollegoihin, jotka kutsuivat mukaansa vierailulle kiinalaiseen peruskouluun. Ehdin sännätä hakemaan kamerani kotoa, joten hyvät ystävä, tervetuloa tekin vierailulle lentokenttätyöntekijöiden jälkikasvun kouluun!

Luokkahuoneiden ovista sisään kurkkiessa tunnelma oli aavistuksen unelias, mutta siellä täällä käytävillä kaikui kuorolausunta ja hölinä.

Kahden aamutunnin ahkeroinnin jälkeen verryteltiin paikat ja heräteltiin aivot. Kaiuttimista mies huusi rytmiä ja musiikki raikasi.

Pääsimme Kiinan lipun alle seuraamaan kuudesluokkalaisten matematiikan tuntia. Keskittymistä, viittaamista, seisaaltaan vastaamista, ryhmätyötä, ryhmien aktiivisuuden pisteyttämistä, ablodeja, intensiivistä opetuksen seuraamista. Uskomaton oppimisen halun tunnelma. Enkä usko sen olleen vain vieraille näyttämistä, sillä turvallisuuden tunne välittyi jokaisen lapsen olemuksesta.

Toki koululla näytti ulkoisestikin asiat olevan kunnossa. Hieno urheilukenttä, siistit opetustilat ja hiiltä yllin kyllin takapihalla odottamassa talven kylmiä kuukausia.

Näin ovat minunkin asiani hyvin, sillä päivän elämyksen voimalla inspiroidun vähintään viikoksi olemaan aktiivinen.

Havahduin etäisyyteen

2011-11-03T00:23:00.001+08:00

Markkinapaikka ei Pekingissä kovin suurta alaa tarvitse ollakseen "ihan toimiva". Tältä kevyenliikenteen väylältä saanee ihminen lähes kaiken tarvitsemansa:

Kyyhkysenmyyjän ja rotanloukkupöydän jälkeen oli sympaattinen hepokattikauppias sirittäjineen.

Ja seuraavaksi tarjolla oli edelleen tuoreen lämpöisiä veitsiä.

Kulkiessani uteliaisuus kasvoi, että mitä seuraavaksi, jotain pientä kivaa, tuollahan on oikein pöytä liinalla!

Mitäs tuosta ympäröivästä huiskeesta, luonnollinen asiahan tämä, hampaiden hoidattaminen.

Tajusinpa taas olevani kohtuullisen etäällä Pohjolasta.

2011-10-30T22:30:00.000+08:00

Tukeuduimme tänä unisen sumuisena sunnuntaina uuden lähiravintolan ammattitaitoon. Yksinkertaista, herkullista ja terveellistä: vihreänä pöydässä brokkolia, pinaattia sekä papuja, proteiinina sitruunakanaa sekä paria muuta kiekuvaa erilaisissa chilipähkinähöysteissä. Ja sunnuntain kunniaksi oikein paistettua riisiä.

Kaikkien tultua kylläisiksi suljin toimituslaatikot ja tulevalla viikolla niistä saa kuopus monet hyvät lounaseväät kouluun.

Kiinalla on siis hyviäkin puolia, kuten keittotaito ja ravintolaruokien edullisuus. Tuo kaikki, josta kuvan ulkopuolelle jäi 1/3 rasioista, maksoi 18 euroa.

Pyörällä päästä

2011-10-26T09:29:00.000+08:00

Halot sentään tuli sahatuksi oikeaan mittaansa, mutta ukot karkasivat ennen kuin ennätin maksaa... Muutama minikurpitsa keikkuu muistuttamassa tulevan viikonlopun oranssista juhlahumusta. Talvi lienee alkanut, sillä kiulu vuotaa kuivuuttaan. Odottamani opastettu kävely muslimikortteleihin paruttiin. En oikein saa otetta tästä viikosta. Sekavaa. Onko tällaista yleimaailmallisestikin ilmassa?

Illan hämärtyessä

2011-10-23T21:26:00.001+08:00

Tänään oli viimeinen päivä ei-pekingiläisille muuttaa pois. Iltapyöräilylle suunnatessani kuvittelin tunnelman olevan vähintäänkin vauhdikas. Mutta ehei, kaduilla oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa ja vauhdissa hyörivät ainoastaan lapsukaiset! Kaikki muuualta tulleet eli 3/4 kyläläisistä olivat jo hoitaneet asiansa, tyhjentäneet murjunsa sekä lukinneet ovet perässään. Jäljellä olevat Pekingin asukasstatuksen omaavat jatkavat sinnikkäästi normaalia elämäänsä vielä joitain päiviä.

Viideltä ostettiin kiinankaalit illallistarpeiksi, matkattiin kohti kotia ja vilkaistiin kepeästi isonenää olan yli "nihaot" heittäen.

Lähempänä kuutta ilta jo hämärsi ja kostea kalseus laskeutui, bussilastillinen työmiehiä palasi kotiin ja minunkin sormeni paleltuivat. Näkemiin kylä, huomiseen.

Kiitos mongoleille

2011-10-22T21:17:00.000+08:00

Miten lie onkaan, mutta täällä viikonloppuisin kalvaa pieni tekemisen puute. Mitä koko perhe voisi yhdessä mennä tekemään tai katsomaan? Muurille vai temppeliin, ne kaksi "suurempaa" vaihtoehtoa tuntuvat olevan, mikäli ovesta haluaa ulos mennä. Päädyimme muurille, tänä sumuisena ja vaarallisen ilmanlaadun lauantaina. Hieman kauemmaksi kaupungista Jingshanlingiin, paremman ilman toivossa.

Ensimmäiseksi meidät toivotti tervetulleiksi elämää suurempi hepokatti. Juuri ja juuri kämmenelle olisi mahtunut, niin kaunis vihreä otus!

Alhaalla laaksossa tuore hauta kukkalaiteineen ikään kuin muistutti kuolevaisuudestamme.

Ja pieni ravintola muurin päällä taas sinnikkäästä yrittelijäisyydestä.

Muurilla kivuttiin, kavuttiin, kurkisteltiin ja kuvattiin, kuten aina.

Ihmeellinen muuri ja kaihoisa maisema antoivat jälleen kerran parastaan. Välillä mentiin nelinkontin, toisinaan juoksuaskelia pidätellen. Näillä eväillä jaksaa taas joitain päiviä sisätiloissa saastepakolaisena. Ylistys ja kiitos muinaisille hurjille pelottaville Mongoleille!

Huhuja

2011-10-20T14:20:00.001+08:00

Slummihan tuo kyläpahanen on. Ihan rehellisesti kun asioita tarkastelee, niin aivan ala-arvoisissa oloissa ihmiset siellä ovat asuneet. Yksinkertaiset tiiliseinät, ikkunalasina toisinaan vain muovi, vuotavia kattoja ja kissanmentäviä reikiä siellä täällä. Kylpyhuoneen virkaa ovat toimittaneet katujen ulkohuussit kaduilla ja vesipisteet, kuten jokin yleinen viemärintapainenkin, joihin yöpottien sisällöt muiden jätevesien mukabna kaadetaan. Sähköviritelmistä en taida uskaltaa edes kertoa.

Mutta samankaltaisessa tilassa taisi Vanha Porvookin olla 50-vuotta sitten, vai? Rajuja korjauksia vaadittaisiin näiden asumusten nykyaikaistamiseen. Mutta olisiko se sittenkin ollut mahdollista?

Köyhyydestä kertonee se, että kuorma-auton lastia katsellessa täytyy oikein keskittyä, että ymmärtää onko kysessä muuto- vai roskakuorma.

Jotkut sinnikkäät vielä jatkavat tavallista arkeaan, viimeiseen päivään saakka kuulemman. Viihdykkeinään ulkomaalaiselle ei niin imartelevat huhut. Kylän paikalle laajentaa erilaisten väittämien mukaan joko meidän lasten koulu, naapurin englantilainen, tai jokin muu. Ulkomaalaisten vika joka tapauksessa. Kummallista kyllä päivän tiedustelujeni perusteella yksikään näistä kouluista itse ei tiedä laajennuksistaan mitään. Mitä tästäkin taas pitäisi ajatella?

Tänään

2011-10-18T08:37:00.001+08:00

Viileät aamut ja kylään ilmestyneet toppatakkipajat enteilevät jo lähestyvää talvea. Mannerilmastossa ei kannata jäädä odottamaan syksyä talvitakin hankinnassa, sillä kesästä talveen siirrytään viikossa.

Nopeatahtista on myös maan kehitys ja uudistusinto. Lähikylämme lähtölaskenta on nyt tosiaankin alkanut. Kuun loppuun mennessä alkaa jyräys. Vielä viime viikolla oli tunnelma tyyni, nyt kaduilla vilistävät lavapyörien päälle kootut muuttokuormat, viikonloppuna järjestäytyneesti ryöstettiin useita varakkaiden koteja, kotiapulainen ei ennätä töihin uuden kodin etsinnältään, rakennusmiehille ei kuulemma olla maksettu palkkoja koska kotien mentyä he eivät kohta enää ole täällä mitään vaatimassa...

Tuntuu niin epätasa-arvoiselta. Me uudessa hulppeassa kodissamme pohdimme vietämmekö takkaillan vai pujahtaisimmeko taas saunaan puhdistautumaan tai kuten nyt, menisinkö joogaan vai zumbaan.

Tänään jooga voitti. Ja sitten pyyhin lattiat Pekingin hiekkapölyistä itse.

Parempia aikoja odotellessa

2011-09-28T22:40:00.001+08:00

Tänään on taas ihmetelty minkä hiivatin takia täällä ollaan. Tai että mikä painaa minkä verran vaakakupissa. Ilma oli ainakin kovin raskasta, kuten oheisesta lantiantian.com (= sininentaivastaivas) blogin grafiikasta voi lukea. Miltä tilanne näyttää elävässä elämässä?

Tältä. Kuva iltapäivältä, jolloin tuolla jossain saasteiden takana aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, kuten voinette kuvasta arvata. Riippuu luonnollisestikin mielikuvituskyvystänne.

Huomiseksi luvassa puhdistavaa tuulta, ihanaa! Hullunkurista kuinka ihminen onkaan oppinut arvostamaan oikein kunnnon viimaa...

ps. Papparainen tuossa kuvassa on ilmeisesti kotimatkalla puistokäynniltään. Valkoisilla kankailla peitetyissä häkeissä on hänen lemmikkilintunsa, jotka ovat olleet ulkoilemassa ja laulamassa kamujen kanssa, papan todennäköisesti pelatessa mahjonkia viereisen puun alla. Näin sekä lemmikkilinnut että vanhukset tapaavat toisiaan ja kaikilla on kivaa, eikä saasteista ehkä niin välitetä. Ihme hörhäilyä heistä.

Hukuin muuttoon

2011-09-27T20:02:00.001+08:00

Vielä kuukausi sitten olin tyyni. Nautiskelin pienistä retkistä, odottelin innokkaana aamuvarhaisia sijaisuuskutsuja ja olinpa löytänyt perheelle kivan uuden kodin. Menneinä neljänä viikkona olen oppinut paikallisesta asunnonvälittäjien kommunikoinnista, työmiesten ammattiylpeyden vaihtelevuudesta, remontin rivakoista käänteistä ja siivoajien työmoraalista varmasti enemmän kuin koko Kiinassa oloaikanani yhteensä. Huh, paljon sekä myönteisiä että kielteisiä tuntemuksia, piinaavaa ahdistusta ja yhtäkkistä iloa, epätoivoa ajan karkaamisesta sekä ällistystä nopeasta toteutuksesta. Tätä kaikkea yhdistää säätö. Sehän ei ole kadonnut hetkeksikään.

Niin pitkälle ollaan kuitenkin päästy, että tänään "Kuninkaan Muuttajat" ovat pakanneet kaiken irtaimistomme ja vanhassa kodissa tuoksuu pahvi. Lapset löysivät kodista suotta syrjittyjä lukunurkkauksia, kuten keittiön työtason. Olen riittävän uupunut enkä välitä jaloista ruoanlaittopinnalla. Sitä paitsi, minä en siinä enää kokkaa. Huomenna tilataan pitsaa ja ylihuomenna muutamme.

Ensi viikolla palaan vanhaan tuttuun zeniläiseen tyyneyteeni (?!), ristin jalkani ja hymisen Oummmmmm:ia tunnin.

Syy hymyyn

2011-09-21T13:11:00.001+08:00

Monen monta kertaa olen miettinyt miltä mahtaisi keskiverto kiinalaisesta tuntua muuttaa työn perässä Suomeen, vaikkapa Porvooseen. Vaihtaa esimerkiksi Anhuin maakunnan jylhät maisemat aavistuksen kumpuilevaan suomalaiseen maaseutuun.

Sillä turistikautenakin kovin hiljaisilta, suorastaan kuolleilta Porvoon kadut näyttäytyvät kiinalaisiin kyliin verrattuna. Ei reilusti kaduille levittäytyviä kauppoja, ei viittä samanaikaista musiikkia putiikkien katukaiuttimista, ei viuhahtavia kulkukoiria. Vain taloja, autioita kujia ja hiljaisia ovia.

Suomalainen ns. tyylikäs yksinkertaisuus merkitsee minulle tyyneyttä, rauhaa ja selkeyttä, jonka ympäröimänä kykenen ajattelemaan. Olettaisin sen näyttäytyvän kiinalaisen silmissä tylsältä, köyhältä ja naurettavan vaatimattomalta.

Herkkujen erilaisuudesta puhumattakaan. Runebergin torttujakin vain yhtä sorttia, laskiasipullia sentään kahta. Kuukakkujen koristeet kilpailevat keskenään monimutkaisuudessaan, makuvaihtoehtoja on varmasti kymmeniä. Jos minä täällä haikailen erilaisten ruisleipien perään mahtaa kiinalaisella kyyneleet nousta silmiin Citymarketin tofu- ja kaalihyllyjen edessä. Tai karkkihyllyllä: oi missä maissi-, punapapu- ja merileväkarkit?

Jo pelkästään tällaisten pinnallisten eroavaisuuksien listaa voisi jatkaa kokonaisen uuden blogin verran. Saati sitten uskomuksien, arvojen ja tapojen erilaisuuksien analysointia.

Ei kateeksi käy heitä, kaukana kotoa.

Suomalaiset, muistakaa hymy. Tuntemattomat kiinalaiset hymyilevät minulle täällä jatkuvasti, hymyilkää tekin heille! Pieni myönteinen ele ei merkitse oman kulttuurin menettämistä.

Leimojen maa

2011-09-19T16:47:00.001+08:00

Kyynisyys sen kun kasvaa... Menneellä viikolla hillittömyyttä toi täällä kansainväliseen konferenssiin osallistuneen ystävän kokemukset. Kuinka useita tuhansia ihmisiä vetävässä konferenssikeskuksessa yksikään henkilökunnasta ei puhunut englantia, kuumaa maitoa tarjoillaan kahvina, huoneesta puuttuvan internetyhteyden korvikkeeksi tarjotaan respan puhelinta jne. Uusien työhön liittyvien ideoiden ja tietojen lisäksi konferenssiin osallistuneet saivat kotiin viemisiksi kauniin paperileikkuutyön.

Kääröön kankaalle liimattuna kuva on oikein kaunis seinälle ripustettaksi...

ellei siinä olisi konferenssin ikiomaa leimaa. Tai eihän sitä tiedä, ehkä joku haluaa muistaa aina kuvan nähdessään tärkeän aihepiirin, itsemurhien ennaltaehkäisyn haasteet. Täytyy vain muistaa suunnitella tarkkaan mitä minkäkin ikäisille kotona vieraileville lapsille asiasta selittää.

Aamulla en tiennyt

2011-09-13T14:40:00.001+08:00

että keskipäivällä käväisisin ehkä urani huipulla. Minulta pyydettiin ammatillista asiantuntija-apua, johon sen kummemmin miettimättä suostuin. Pyyntö oli vähän kuin ompelijalta pyydettäisiin apua hankkimaan vieraalle henkilölle hyvälaatuisia puuvillavaatteita. Koko-, muoto- tai väritoiveista ei tietoakaan, mutta vetimiä pitäisi saada.

Minun piti valitseman siveltimiä.

En tiennyt maalaako tilaaja suurta suttua vai pientä tarkkaa, hellästi silkkikankaalle vai lennokkaasti lautaseinälle, löysää roiskien vai tahmeaa hanakasti hieroen. Mutta laadukaita siveltimien piti olla, sudenkarvaa ainakin. Erityishaasteena Kiinassa on, ettei kunnon tavaraa kotimaanmarkkinoille jätetä, vaan tarjolla on aavistuksen yleistäen vain halpaa eli kökköä. Yritin kuitenkin parhaani, eläydyin tilaajasta julkisuuden välityksellä saamaani mielikuvaan ja kuvitelmiini hänen tuotoksiensa suhteen. Ja koin muutaman vaikean hetken pensselihyllyn äärellä, vaikka kyseessä eräs valtion päämies olikin. Tai ehkä juuri siksi.

Oliko tämä nyt sellainen uran huippuhetki? En oikeastaan usko, mutta hupaisa ainakin. Mitähän jännää huominen tuo tullessaan? Kirpputorille paluun ehkä.

Kirpparilla

2011-09-09T19:52:00.001+08:00

Uusi talo vuokrataan meille tyystin tyhjänä ja vuokraisäntä antaa meille käyttöön määrärahan, jolla sen kalustaa. Koska kaikessa ulkomaalaisten omituisuudessamme haluamme hengittää edes kotona puhdasta ilmaa olemme päättäneet ostaa omien entisten ilmanpuhdistimiemme lisäksi muutaman lisää. Siihen upponeekin puolet määrärahasta ja toinen puolikas suuntaa todennäköisesti Ikean kassaan sänkyjen ja (eurooppalaisittain miellyttävien) patjojen hankkimiseksi.

Niinpä kaivoin esiin naftaliinista, sekä tyylillisten että taloudellisten syiden vuoksi, idean sisustaa yläkerran askartelu-, taiteilu- ja muu puuhailuhuone paikalliseen "hutonki" tyyliin. 20-30 vuotta vanhoin paikallisin huonekaluin, puoli-ilmaiseksi kierrätyskeskusksesta. Litra pesuainetta päälle, toinen maalia ja huone olisi valmis. Lisäksi sain hyvän syyn etsiä käsiini kaipaamieni jo purettujen kirppareiden perinnölliset.

Sinnepä siis suuntasin, ja tunsin olevani kuin kotonani - en tosin nykyisessä vaan jossain aiemmassa. Nuo väkerrykset, somat viritelmät, ajan patina. (Vaatekaappi 10€)

Kuten yleensäkin kirpputoreilla tulee vastaan tavaraa jota oikeastaan ei tarvitse, mutta halvalla saisi ja sitten ihminen jää sitä pohtimaan, vaikkei edelleenkään keksi syytä ostoon. Paitsi että olisihan tuo kiva, halpakin. (Peilipöytä 6€)

Loppujen lopuksi ainoa, jonka hankintaa täällä kotona illalla edelleen mietin on vanha messinkisänky. Sen mukana tuskin tulisi luteitakaan.

Huomisen ilmanlaatu saa päättää asian. Sillä tänään saimme nauttia kolmen ja puolen vuoden Kiina-ajan parhaimmasta ilmanlaadusta! Jos huomenna on huonommin masentunen, jätän liikkumiset ulkoilmassa väliin ja koteloidun tänne puhdistimien ääreen. Ja kuopus saa tyytyä ruotsalaiseen sänkyyn, kuten me muutkin. Mutta jos raikas meininki Pekingissä jatkuu, suuntaan heti aamusta koilliseen...

2011-09-08T14:51:00.002+08:00

Kuopuksen hevoskuume on ollut hyvin korkealla. Cowboy-liivi päällä kulkee, piirtelee heppoja ja 7-vuotiaan fanaattisuudella kertoilee kuinka hän lopettaa baletin ja aikoo ratsastustunnneille. Niinpä järjestin hänelle vierailun lähitallille, yli sadan konin kotiin, näkemään, kuulemaan, haistamaan, kokemaan. Näimme hurjasti hevosia, sekä kuopuksessa suurta ihastusta herättäneen tallikanin, kuulimme kavioiden kopsetta ja kärpästensurinaan ja haistoimme, no, sen tallin.

Kuopus parka, jaksoi innostua joka hepasta, mutta ensin kulki sormet nenää kiinni nipistäen, sitten korvia suojaten.

Minun edellisestä tallivisiitistäni lienee kymmeniä vuosia. Joten jo oli aika uusia näkemystä. Ylvästä touhua sanoisin! Erityisesti ihastuin kengittäjäsepän (?) puuhiin. Sepän lapsenlapsenlapsenlapsena herätti takominen minussa suuria tunteita ja ylpeyttä (ilman omia ansioitani). Hurjan kaunis hetki.

Kuopus ei ole enää sanallakaan maininnut ratsastusaikeitaan. Vaikeatahan tuo olisi, jollei yhtään uskalla hevoseen koskea, edes isosiskojen marsuihin... Mutta unelmia on aina hyvä olla! Niiden avulla saattaa voida ylittää itsensä.

Sydämellinen kiitos heppatyttö Jaanalle kierroksesta!

2011-09-06T22:55:00.001+08:00

Yli seitsemän vuotta olemme asuneet ulkomailla, joista puolet Kiinassa. Lapsista on kuitenkin kasvanut luullakseni aika tavallisia suomalaisia ajoittaisine ujouskohtauksineen, mutta toki he ovat tottuneet moneen suomalaisesta menosta poikkeavaan. Ruuhka on oletustila, väärinkäsitykset välttämättömyyksiä, kuivatut merilevälevyt herkkuvälipala ja sekin on ihan normaalia, että ystävä tykkää napostella silkkitoukankotiloita.

Kansainvälisen koulun opetuksen laatuun me vanhemmat vannomme ja ihmettelemme kuinka 13-vuotias on tähän mennessä maantiedon tunneilla oppinut maailman merivirtaukset, vulgaanojen toiminan, erilaisten pilvien nimet, opiskelleet valtioiden erilaisista hallintojärjestelmistä. Innostavaa ja mielenkiintoista opetusta.

Mutta tänään tuli mieleen, että jotain täällä kotonakin pitäisi opettaa lisää! Sillä tämä hyvämuistinen ja varsin fiksu nuoremme oli sitä mieltä, että Alabama on Afrikassa, kuten Albaniakin, joka kuulemma kuulostaa aivan samalta kuin Algeria. Eikä yksikään hänen luokan lapsista ollut tiennyt ajankohtaisen Libyan pääkaupunkia.

Muutama viikko sitten ostimme perheeseen karttapallon. Sen tarpeellisuuden havaitseminen oli etiäinen, nyt sille tuli käyttöä!

2011-09-05T09:29:00.000+08:00

Sata jussia on suurin seteli eli noin kymmenen euroa. Ostovoimaltaan se on toki huomattavasti enemmän - tuntuu minun käsissäni noin 20 eurolta. Mistä niitä käsiini sitten saan? Vaihtorahana en luonnollisestikaan, mutta palkkana (maksetaan ruskeassa kirjekuoressa, summa käsin kirjoitettuna päälle) tai pankkiautomaatista.

Koska maksumenetelmä on suurimmassa osassa paikkoja käteinen tulee seteleitä nostettua suurina summina, tyypillisimmillään 2000 jussia kerralla. Tungen nipun lompakkoon ja sieltä se sitten yllättävän pikaiseen katoaa inflaation kiihtyessä entisestään.

Myös muut ovat huomanneet inflaation ja päätyneet laittomuuksiin. Katsokaas tarkkaan, nämä kuvien kaksi seteliä on nostettu meidän lähiautomaatista. Ylempi ei kelpaa mihinkään muuhun kuin pepun pyyhkimiseen, alemmalla saa jo yhtä ja toista. Pankkiin on turha mennä valittamaan, kukapa nyt moista kömmähdystä menisi myöntämään! Yksi seteli siellä täällä ei tietenkään ole katastrofi, mutta tuttun nostettua 20 seteliä ja niistä seitsemän ollessa vessapaperia, niin siinä vaiheessa hymy jo hyytyi ronskimmaltakin kaverilta.

Vaihteeksi temppelissä

2011-09-04T21:45:00.000+08:00

Kiinalaiset temppelit ovat kummallisia. Maallikon silmin kaikki samanlaisia hälinä- ja markkinapaikkoja, joissa rutinoidusti kumarrellaan suitsukkeita heilutellen. Olipa temppeli edellisen palon jäljiltä uudelleenrakennettu tai alkuperäinen 500-vuotta vanha aarre, niin samalta näyttävät. Toistensa kopioita tai ei, samasta puusta viestettyjä kuitenkin.

Mutta kaikesta huolimatta on niihin joka kerta yhtä mukavaa mennä! Kunhan lasten kanssa päästään portista temppelipuistoon sisälle sujuu kaikki kuin rasvattu ja koko perhe viihtyy. Kuljeskellaan puistossa, hiippaillaan temppelihuoneiden läpi, ostetaan mehujäät, pistäydytään ehkä matkamuistoputiikissa, ihmetellään toinen toistaan hurjempia vartijapatsaita ja jossain vaiheessa hukataan paikantaju. Lapset tarjoavat jumalalle jäätelöä ja minulla kamera laulaa.

Kummallisia nuo kiinalaiset temppelit!

Hongluo, Huairousta hivenen koilliseen - suosittelen!

Rouvaksi heittäytyminen

2011-09-01T12:34:00.001+08:00

Toivekodin edustalla kaunista puunkuorta ihastellessa näin myös muuta, tyhjän kaskaan kuoren. Selässä oli siisti halkeama, josta sirittäjä on luikerrellut ulos kohti puun latvaa ja lehvästöä jossa iltaisin ystävineen konsertoi.

Hetkisen kuluttua menen taas talolle, enkä vain kaskaan kuorta ihastelemaan vaan hurmaamaan mahdollisen tulevan vuokraisännän. On rouvan tarkastuksen aika! Hameen oikein vaihdoin päälle ja sujautin lasten sievät kuvat käsilaukkuun. Onneksi agentti ilmoitti tästä tapaamisesta vasta tuntia ennen, muuten olisin aloittanut jännitysripuloinnin jo aikaisemmin ja kunto olisi todella heikko. Mies kannusti puhelimessa, että jollei kelvata sellaisena kuin ollaan niin on parempi jättää asia sikseen.

Työnantajan oma välittäjä puolestaan antoi minulle ystävällisesti ohjeen olla kertomatta työnteostani. Kas, vuokraisäntien mielestä kotirouvat ovat parempia, sillä näillä on aikaa huolehtia kodista! Minusta koti taas pysyy huomattavasti paremmassa kunnossa mitä vähemmän kotona huseeraan. Mutta seuraavan puolituntisen aikana pidän suuni sekä hymyssä että supussa. Rouva mikä rouva.

Hävettää

2011-08-30T20:43:00.001+08:00

Pekingissä on upea konserttitalo, "Muna", jossa on joidenkin pienempien salien ohella konsertti-, baletti- ja oopperasalit. Sinne kansa menee, vaikkei länsimaisesta musiikista varsinaisesti mitään tiedäkään saati että olisi kiinnostunut. Jos provinssista ostaa pakettimatkan kauas pääkaupunkiin niin on hyvin todennäköistä, että maalainen samalla pääseen kulttuurin kehtoon - ja hän menee. Joskus nukkumaan, syömään rapisevia pähkinöitä tai hieromaan reisiään, mutta menee, ihmettelee ja kokee jotain uutta. Hän on utelias ja hämillään, mutta on avoin uudelle.

Ja jos Kiinan kulttuuriministerin työhön kuuluisi mennä uuden musiikkitalon avajaisiin menisi hän sinne ainakin näyttäytymään! Todennäköisesti avajaisten lisäksi myös ensimmäiseen kutsuvieraskonserttiin. Ja jollei varsinaisesti lavan tapahtumat kiinnostaisi harjoittelisi hän mielessään ja hieman mutisten seuraavan päivän puheita läpi.

Luulisi Suomen kulttuuriministerin tietäneen mihin päänsä pisti!?

Kiinassa valmistetaan kovasti pianojakin ja keksitään merkin nimeksi jotain mahdollisimman hienoa. Ja kauppa käy. Nordiska ei vaan ole kovin hieno minusta.

Kodinetsintäviidakko

2011-08-29T18:46:00.001+08:00

Uuden kodin löytyminen on askelta lähempänä. Uskon sen itse asiassa jo löytyneen! Mutta kiinalaisena juttuna ei se vielä selvä ole. Seuraava projektini on saada taloa välittävä ja miehen työnantajan meille määräämä välitystoimisto tekemään yhteistyötä. Helpommin sanottu kuin tehty. Jonkun kuuluu soittaa tietylle ensin ja saada varmuus, ettei kolmas tiedä, mutta neljännelle kerrotaan näin, asiakkaalle paljastetaan vain seikka 3c ja 8a, kirje tietenkin pitää laittaa mahdollisimman pian menemään. Toistaiseksi kaikki on sujunut loistavasti ja taloa välittävä agentti suostui näyttämään taloa minulle toistamiseen heti aamulla, vaikka jo nyt tietää joutuvansa jakamaan palkkion toisen toimiston kanssa.

Nyt kaikki peukut sekä varpaat pystyyn ja onnenamuletit heilumaan. Katsokaa nyt, mikä valo ja yksinkertaisuus! Huippuna 3. kerroksen sauna, voih ja oih.

Melkein kuin...

2011-08-29T00:03:00.001+08:00

Ranskassa!

Olimme sen tyttöjen kanssa ansainneet, pienen irtioton täältä esikaupungista ja suuntasimme kohti kulttuuria.

Kiinan kansallismuseo onkin huikeassa pompöösiuudessaan Louvren kaltainen käsittämättömyys.

Suuntasimme suoraan aikamatkalle Louis Vuittonin matkat -näyttelyyn. Jos vielä edellisenä iltana kirkasin kauhusta, nyt laukkuvitriinien äärellä huokailin kilvan tyttärieni kanssa. Oli laukkua sängylle, barbeille, skeittilaudalle, matka-apteekille, iPodille, kymmenille kengille, aivan kaikelle tarpeelliselle.

Näyttelyn matkamuistotiskillä ihastuin luonnollisesti näyttelystä tehtyyn komeaan eepokseen, jonka halusin ostaa. Kas, englanninkielinen maksoi "luonnollisesti" 40% enemmän, eikä ollutkaan edes myynnissä, kunhan vain esittelivät ylpeänä niitä kolmea kappalettaan ja kertoivat hartaudella hyvin korkeaa hintaa. Että Honkongista voisin kuulemman ostaa!?

Aika- ja mielikuvamatkamme vanhaan kotimaahan kruunasi läheisen Capital M -ravintolalounas. Naapuripöydässäkin puhuivat ranskaa. Tunnelmallisen päivän jälkeen tuntuu, että kyllä täällä Kiinassa taas muutaman päivän hyvin porskuttaa. Tuollaisten seuraneitien kanssa!

Hyvää uutta viikkoa teille kaikille armaat lukijani!

Aina ei hymyilytä

2011-08-27T00:10:00.001+08:00

Yleensä tässä lähistöllä liikkuessa on verkkainen tunnelma. Ukkelit istuksivat palleillaan ja lyövät korttia. Kadun tapahtumien riehakkuusasteikossa korkealle kiipeä jo pesuvesien viskaaminen kadulle.

Tänään jouduin kuitenkin todistamaan asuinaluettamme reunustavalla tiellä tapahtumaa, joka palaa jatkuvasti filminomaisesti mieleeni. Siinä oli vihaa, kauhua, raivoa, pelkoa, lamaantumista, varmasti myös paljon kipua. Pakettiauton kuljettajalla olisi ollut monta tilaisuutta lopettaa, peruuttaa vain, astua ulos ja miettiä tekemisiään edes sekuntti. Hän valitsi toisin, ajoi kaasutellen eteen ja taakse, uudestaan, kaasu huutaen, yrittäen päästä ajamaan miehen yli. Välillä mies pääsi jo nousemaan ylös, kunnes auto kaatoi uudestaan maahan.

Hetken mietin mitä tehdä, ihmettelin ympärille kerääntynyttä suurta passiivista joukkoa, joista kukaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen. Sitten muistin useilta tahoilta paukutettua ohjetta: jos tulet onnettomuuspaikalle lähde heti pois - ulkomaalaisia ei siinä tarvita. Joutuu helposti syntipukiksi ja maksumieheksi. Pakettiauton seuraavan kerran peruuttaessa muutaman metrin kauemmaksi pääsin livahtamaan ohi, kädet vapisten, silmät kosteina, yrittäen pitää mopon asfaltilla.

Tunnen itseni surkimukseksi, olen järkyttynyt. Vaikka tiedän, etten mandariinin taidoillani oikein tilannepsykologina olisi pärjännyt, vaan kenties joutunut itsekin matoksi. Mutta, filmi pyörii.

Mikä ajaa ihmisen noin suureen raivoon? Näennäisesti tyynen kylän elämässä taitaa pinnan alla kyteä.

2011-08-24T21:52:00.000+08:00

Taisinpa taas löytää jotain itselleni sopivaa...

Tuo mustekin tuoksui niin ihanalta!

Puolitoistatuntinen meni yhdessä hujauksessa. Harjoittelimme kahta merkkiä: suoraa ja mieltä/sydäntä.

Lopullinen meditaation ja käden yhteistyön tulos vedeltiin valkoiselle riisipaperille. Siihen opettaja antoi hyväksynnän merkiksi leiman. Kuin muinoin ala-asteella.

Ensi viikolla taas, leiman perässä.

Sisustusmakujen erilaisuus

2011-08-23T21:50:00.000+08:00

Vuokra-asuntokierroksen saalista en menisi kehumaan, mutta huvittuneisuuden tunnetta kierroksella ei puuttunut. Ne lamput ... se tyyli.... Kolmen ja puolen vuodenkaan jälkeen en näytä tottuneeni näihin kiinalaisten rakastamiin plafondeihin. Yleensä tavallisten huoneiden katonreunoja kiertävät upotetut halogeenit ja keskikohtaa koristaa hämärää valoa tarjoileva mitä karsein lampuntapainen. Oi oi, tulee kallis muutto jos lamput menee vaihton koko talosta. Nämäkin neljä kaunokaista tuohityyny mukaan lukien olivat yhden ainokaisen talon yhdessä ainoassa kerroksessa.

Vielä on minulla pitkä matka kohti kiinalaisuutta.

Päivällä

2011-08-22T18:32:00.000+08:00

Pekingin elokuinen kuumuus ja auringon armoton valo ajaa kauppiaat peittämään tuotteensa mitä erilaisimmilla vällyillä. Kukapa sitä päälle kolmenkymmenen asteen lämmössä mitään ostaisi. Aika vierii kohti vilkkaampaa kauppa-aikaa korttia lyöden, muiden kadun kauppiaiden ja palveluntarjoajien seurassa.

Kulkukoirat pitävät huolen jokaisen nestetipan hyödyntämisestä, reppanat.

Onpa Tuhkimokin on kävelyllä, hellettä uhmaten.

Kuulinko juuri kysymyksen, miten minä, kotirouva, saan päiväni täällä Kiinassa kulumaan, kaikkien kolmen lapsen ollessa koulussa 8.15-15.25? Vastaanpa teille:

6.55 Puhelin äänelliselle siltä varalta, että koululta soittavat sijaiseksi
7.00 Vaatteisiin ja aamiainen esille
7.10 Lasten herätys ym. aamutoimet
8.00 Vien lapset kouluun
8.15 Takaisin kotona, siivoan aamiaitarvikkeet, tiskaan (kone rikki), luuttuan viikonlopun jäljet & kertyneet Pekingin saasteet ensimmäisestä kerroksesta n.100m2 (talossa ei enää kotiapulaista), ripustan pyykit, laitan uuden koneellisen pyörimään
9.30 Lähden mopolla Zumbaan - vallan uusi aluevaltaus. Tunnin keikuta, heilun, nauran lantiolleni, yritän ylpeästi pokkana olla mukana...
11.00 Suihku, pyykin ripustus, uusi koneellinen pyörimään
11.30 Lounas läheisessä kahvilassa ystävättären kanssa
12.30 Yritys palata kotiin, työmiehen paikalle kutsuminen, sillä kotiportti ei aukea, sähkölukko ilmeisesti rikki, odottelua
13.10 Korjaaja kuulemman matkalla, odottelua helteisellä kadulla
13.20 Korjaaja saapuu, minulla kiire koululle ostamaan esikoiselle laskinta, joka piti olla jo viime viikolla, mutta loppuivat myymälästä kesken. Oviongelman vuoksi en saanutkaan kotoa kulkukorttiani (koulun vartijat vihaisia) ja puuttuvaa rahaa. Menen kysymään koulun palkkatoimistosta josko voisin saada keväällä maksamattomatta jääneen tonnin (100€). Ei käy, vasta 16. syyskuuta on seuraava palkanmaksu. Laskimen hankkimisesta uupuu siis sata rempulaa (10€), ja onneksi tapaan käytävällä ruotsalaisen kaverin joka tarjoutuu lainaamaan, ja niin syösyn hankkimaan laskimen.
14.20 Oven avautumista odotellessa pistäydyn kahvilassa jääkahvilla
14.50 Ostan illallistarvikkeet
15.20 Haen tyttäret koulusta
16.00 Pääsemme livahtaan kotiin, sillä korjaaja sai oven auki, mutta yhä häärää lukon kanssa. Alan valmistella illallista, ripustan taas pyykkejä
17.00 Tarjoilen illallisen tyttärille, autan esikoisen balettitossujen säädössä, muistuttelen lapsia vuoronperää läksyjen teosta ja soittoharjoituksista, lähetän esikoisen baletiharjoituksiin
18.00 Ilmoitan lapsille bloggausaikeistani, tietävät ettei saa häiritä ellei maailma oikeasti tee loppuaan. Ja portin ovi on edelleen rikki. Huomenna kuulemman joku tulee taas katsomaan ongelmaa.

Näin ne päivät hujahtavat, enkä edes ompelukoneeseen ehtinyt koskea, saati pitkästyä.

Ja huomenna menen ihmettelemään agentin kanssa vapaita asuntoja. Hui!

Paluu

2011-08-17T17:03:00.001+08:00

täyteläisten aistikokemusten maahan.

Heti koneen laskeuduttua Pekingiin on ensimmäisenä saapujia vastaanottamassa haju. Täyteläisen kermainen, puuromaisen harmaa ja raskas ilma, jonka haju on jäljittelemätön. Kotona huomaan sen tarttuneen jopa kaikkiin kodin tekstiileihin, koska ilmanpuhdistimet eivät ole olleet päällä. Nykyään haju tuo mieleen jo kodin. Pelottavaa.

Miljoonapäisen kaskas-kuoron täydellisen puhdas kuorohuuto huumaa päivisin pään. Sen kanssa uskaltautuvat kilpasille ainoastaan äänekkäät myyjäpojat iloisine huutoineen: "Hello!", "Beautiful!", How are you!". Lämpötilan noustessa päivittäin yli 35 asteen ja ilmankosteuden lähennellessä täydellistä höyrysaunaa tuntuu kotikadut melkein eksoottisilta.

Kylältä palatessani ostoskassit pursuavat hedelmiä. Mangot ovat kuin karamelliä, papaijat kypsiä ja vesimelonit valtavia. Näin sen pitääkin olla.

On hyvä mieli ja matka jatkuu kohti syksyn uusia seikkailuja. Edessä on muunmuassa muutto, sillä kesän aikana vaihtunut vuokraisäntämme muuttaa taloon itse syyskuun loppuun mennessä. Jännää!

Myynnissä!

2011-08-07T19:16:00.000+08:00

Kesäpäivien ratoksi päätimme laittaa Porvoon talomme myyntiin. Perustin villalle jopa oman blogin. Tervetuloa katsomaan, ihastumaan ja suunnittelemaan uutta elämäänne Porvoon Pappilanmäelle, kivenheiton päähän Porvoon Tuomiokirkosta. Antakaa mielikuvituksenne lentää, jollei muuten niin tämän tuulisen sunnuntain kunniaksi!

Villa Lindblad

2011-07-23T03:56:00.000+08:00

Yksi ahmii viikon sisällä jo toista Potteriaan. Rapujuhlien tuoksinnassa maistui kirja parhaimmalta snorkkelin kanssa.

Toinen leikkii Omaria ja kieltäytyy nakittamistani puuhista uskontoon vedoten.

Kolmas unelmoi aina vain voimakkaammin omasta konista. Sen puuttuessa onneksi pienemmätkin oliot kelpaavat hellittäväksi.

Itse harjoittelen trapetsitemppuja talonmaalauksen varjolla.

Eletään siis melko vapautuneesti. Mitä lie ajattelevat naapurit, kun soitan lounaskutsun gongilla. Onneksi ei tarvitse välittää, heilläkin on lehmänkello. Syövät muuten ateriansa aina tuntia aiemmin.

Suorastaan rakastan

2011-07-18T02:50:00.000+08:00

tätä kesää.

Aamuvarhaisesta täällä vuollaan taikasauvoja ja viritellään luutia, maalataan seiniä, tavataan tuttuja vähän tuntemattomampiakin. Kokeilemme onnea katiskalla, luvataan lapsille onkimisvälineistöä, mutta eipä paljoa muuta. Hammaskeijukaan ei muista tulla. On jo niin paljon, krokettimailatkin kainalosauvoina.

Kesä ei päästä meitä ajoissa nukkumaan, mutta mitäpä sillä väliä. Kaivurimieskin saapuu kylältä vasta ylihuomenna. Iltasaduksi päällekkäin kölliville Vaarallista juhannusta alkukielellä. On niin kaunista.

Kysymyksiä muovista

2011-07-14T15:29:00.000+08:00

Kuka nämä värit on oikein päättänyt? Miksi muovi on loistavaa punaista, kirkuvaa sinistä, huutavaa keltaista, vihlovaa aniliinia? Pirteää vihreää tai räikeää oranssia?

Onko kenties teknisesti mahdotonta valmistaa lempeää beessiä, haaleaa roosaa, mietoa luonnon valkoista muovia? Vai onko oikein tutkittu, että ämpärit, neppisautot, mukit, vannat ja hiekkalapiot toimivat räikeän värisinä parhaiten?

Kuka tietää? Minne voisin valittaa?

Vai olisiko tässä taas yksi bussiness idea maailmaan lisää?

Nimim. ärsyyntynyt lomalainen

Näyttely!

2011-07-13T04:42:00.002+08:00

Pikkukaupungissa asiat näyttävät hoituvan ennen kuin ennätin ajatellakkaan. Kävi siis niin, että teillä on hyvin pian mahdollisuus nähdä "livenä" Kiina-valokuviani täällä Suomen kamaralla, tunnelmallisessa Vanhassa Porvoossa!

Tervetuloa valokuvanäyttelyyni

"Kurkistuksia Kiinan valoon"

Avajaiset
perjantaina 15.7.
klo 17-18.30
(Ilmoittautumiset avajaisiin osallistumisesta perjantai keskipäivään mennessä joko kommenttilootaan tai sähköpostitse profiilistani löytyvään osoitteeseen. Kiitos!)

Näyttely avoinna
La 16.7. - Pe 5.8.
(paitsi su 17.7.)

Ma-To 10-24
Pe-La 10-03
Su 10-24

Porvoon Paahtimo
2.krs, juhlatila
Mannerheiminkatu 2, Porvoo

Nähdään!

Pääsin matkalle, lähde sinäkin

2011-07-11T16:49:00.000+08:00

Luin Anna Pihlajaniemen tuoreen, Tammen julkaiseman kirjan, Adoptiomatka. Oikeastaan ”luin” ei kuvaa elämystä totuudenmukaisesti, sillä pikemminkin ahnehdin rivejä, hotkin sivuja, malttamattomana kurkin etukäteen pidemmälle saadakseni vihdoin tietää, vaikka todellisuudessa tiesin tarinan lopun seurattuani jo vuosia Annan blogia.

Kun päiväkirjamerkinnät on painettu paperille, nidottu kirjaksi jota käsissään pitää muuttuvat tapahtumat kummasti blogiakin todellisemmiksi ja elävämmiksi. Kaikessa tapahtumattomuudessaan tarinan kuitenkin edetessä ajattelin kirjan olevan todellinen tunteiden paketti. Eläydyin odotukseen, kuulin tyhjän talon hiljaisuuden, ahdistuin ihmisten ajattelemattomuudesta, itkin sekä onnesta että surusta, nauroin ääneen, tuskastuin odottamaan lapsen mukanaan tuomaa kikatusta. Ja sitten minua hävetti, sillä todellisuudessahan Annan päiväkirja kertoo vuosikausista!

Adoptiomatkan lukija ei ainoastaan pääse kurkistamaan yhden perheen syntymistä, vaan saa myös paljon tietoa yleisesti koko adoptioprosessista, vastauksia kysymyksiin joita ei ole osannut kysyä ystäväperheiden adoptioprosesseja vierestä seuratessa.

Samalla kirja antoi uuden näkökulman asuinmaahani Kiinaan. Voi kuinka pystyn kuvittelemaan adoptiopapereiden lojumisen kiinalaisen sinivaloisen viraston nuhjuisella pöydällä! Ja virka-asuisten sihteereiden suomat kymmenet leimat, papereiden siirtämisen kasasta ja kansioista toiseen, nipun järjestelyä yhä uudestaan. Kiinassa ollessa meininki lähinnä huvittaa, mutta Adoptiomatkaa lukiessa tunteiden sävy on toinen, syvempi.

Lämmin kiitos Annalle (ja puolisolle) Adoptiomatkan vilpittömästä jakamisesta. Tällainen kerronnan avoimuus ja monien vanhemmuuteen liittyvien asioiden teräväkin analysointi herättää taatusti monessa kahvipöydässä tervetullutta keskustelua.

Viikon miete

2011-07-11T02:04:00.000+08:00

Kesäpaikassa olo, ihmeellinen ympäröivän helppotajuisuus ja kaiken kommunikoinnin vaivattomuus ovat saaneet aikaan huikeaa inspiraatiota, ihan kaikkea kohtaan. Ajatuksetkin taas kulkevat, kuin aivoista olisi tuulettunut kilo Pekingin saasteita Itämeren aaltoihin.

Mietteitä syntyy myös esikoisella, 13-vuotiaalla maailmanparantajalla.

"Jos kaikki maailman ihmiset kerätään alkuperäisiltä asuinsijoiltaan, sekoitetaan ja ripotellaan asumaan sattumanvaraisesti ympäri maailman ei kukaan ole enää erilainen, vaan kaikkialla on kaiken näköisiä ihmisiä. Meitäkään ei enää silloin tuijotettaisi Kiinassa eikä pikkusiskon hiuksia ohimennen kosketeltaisi kadulla. Mukavampaa!"

Muuten tämä kelpaa minulle loistavasti, mutta mielelläni pidän oman ydinperheeni koossa, vaikka yhdestä puusta veistettyjä ollaankin!

Tilasta

2011-07-01T19:56:00.002+08:00

Tilat ovat ihmeellisiä. Lennellyt vanha Hellu omassa viehättävässä vaatimattomuudessaan jatkaa eloaan tontin koillisnurkassa ja uusi uljas, nimetön vielä, on herännyt eloon paraatipaikalla. Sen sali on inspiroinut meidät varsinaiseen elämästä nauttimiseen niin herkuttelun, tanssin kuin joogankin muodossa. Hyvä tila!

(Kiitos kaikille kesäkiireidenkin keskellä kommentoineille! Ja anteeksi etten ole niihin kovastikaan vastaillut, lukenut ja ilahtunut kovasti kuitenkin. Ja saamattomuuden tekosyyksi mainittakoot, että pääsen netin äärelle ainoastaan kauppareissuilla kaupunkiin...)

Täällä ja siellä

2011-06-30T13:13:00.003+08:00

Juhannuskuvia katsellessani en voi välttyä ajatukselta, että näissä on todellisempaa elämää, oikeampia värejä, aidompaa valoa. Verrattuna mihin? Ehkä siihen kovin toisenlaiseen elinympäristöömme Pekingissä ja vanhaankin kotikaupunkiimme Pariisiin. Mutta myös ympäröivien ihmisten elintapaan. Siitähän on kovin lyhyt aika kun suomalainen on jättänyt taakseen maatilaelämänsä ja metsän. Niinpä on kieltämättä hupaisaa seurata 6-vuotiaan vuolemista keittiössä pienellä muka-antiikkisella kiinalaispallilla istuen, lastujen lentäessä juuri puunatulle ja kiiltävälle kivilattialle. Koska suomalaiseen yleissivistykseen edelleen "kuuluu" puukon hallinta(?) ja Pekingin esikaupunkialueella pinnan "kuuluu" olla komeaa(!).

Toisinaan tällainen kahdessa todellisuudessa eläminen tuntuu raskaalta, mutta enimmäkseen rikkaudelta. Ehkä nautin juhannusyön toimistakin enemmän kuin ennen, koska arkena on niin toisin.

Kurkkimassa taas

2011-06-27T21:40:00.000+08:00

Kadulta kurkin, ihan salaa vain. Katselen taloja, joiden nurkat remontoimme ja jotka tunnen ajalta ennen ulkomaille muuttoa. Paperilla ne ovat edelleen meidän, mutta vuosien mittaa huomaan henkisesti erkaantuneeni niistä, niin päätalosta kuin pihasaunastakin. Näen talot toisten ihmisten kotina, vaikka ne ykkösluokan rakennuksia ovatkin ja kaksi vanhinta lasta ovat viettäneet niissä varhaisvuotensa, kuopuskin kolme ensimmäistä elinviikkoaan. Mutta ne ovat vain kauniita muistoja ne ja olen onnellinen siitä, että taloissa osuvat toiset, toivottavasti tyytyväiset ihmiset. Talojen elämä jatkuu kuten meidänkin. Ainakin toistaiseksi erillään.

Tuntuu hyvältä! Hassua.

2011-06-21T14:14:00.000+08:00

Onhan niistä kuultu, lentävistä lehmistä ja kalakukoista, mutta meilläpä oli eilen lentävä mökki! Hellu otti ja siirtyi 15 metriä takavasemmalle.

Kesän riehakkuus on lähtenyt jo melkein lapasesta.

Täällä ja tuolla

2011-06-20T00:56:00.003+08:00

Kaupungissa:
hienostuneita kukkia penkeissä
tuttujen yllätyskohtaamisia kaduilla
siirtolavalöytöjä
piipahduksia ystävien koteihin

Maalla:
naapurilla puolukkavarvikko nurmikkona
kaislan repimistä jumppana
uiva vaskitsa
saunan puhdas mieli

Kahden maailman välissä seikkailua, käyhän tämä kesän vietto näinkin.

Kuulumisia pitkästä aikaa

2011-06-18T22:22:00.004+08:00

Nukuin viime yön anoppilassa yksin, omien kirjojeni viereen pedatulla patjalla ja tuntui kovin turvalliselta. Aamu varhaisella aikaerosta sekaisin herätessäni selasin ihmetyksen vallassa unohtamiani valokuvalaatikoita sekä -albumeja. Katseeni harhaili kirjojen selkämyksillä - aarteita, meidän ihanuuksia. Hassua kuinka tulinkaan tuon sellumaterian omistamisesta onnelliseksi!

Itse asiassa viime yönä kaikki perheenjäsenet nukkuivat toisaalla: mies vielä Kiinassa, esikoinen ystävättärellä, keskimmäinen isovanhempien mökillä ja kuopus mummilassa. Olenkin laahustanut pitkin Porvoon kujia, huumaantunut syreenien tuoksusta ja todennut naakkojen lisääntyneen. Inspiraatio valtasi mieleni, kyllä, kirjani saatettakoon valmiiksi kesän kuluessa. Saamattomuus loppukoot ja elämässä on mentävä eteenpäin. Näin on nyt marjat.

Oi kiitos sade ja puhdas ilma! Olen energiaa ja toimeliaisuutta täynnä. Nyt vain pitää kohdentaa se kaikki oikein! Kesäloma on alkanut.

Marmatusta vaan

2011-06-10T09:24:00.003+08:00

Kuten aina vajaata viikkoa ennen kesälomalle pääsyä mieleni kuohuu negatiivisia tunteita, mutta kuten eräs viisaampi kerran minulle totesi, että tunteet en ole minä...

Nyt ei enää jaksaisi yhtä ainutta kiinalaisen kohtaamista. Tämä valehtelun, kasvojen menettämisen pelon, osaamattomuuden ja tietämättömyyden kulttuuri saa minut raivon partaalle. Aamu ei ole edes vielä ohi ja olen saanut mm. vuokramännän kiinni kolmesta eri valheesta. Noh, tulipahan herättyä ja avattua hieman sanallista ruukkua - ja menetettyä jälleen kerran kasvot!

Kuvituksena tänään yksityiskohta kotimme toisen kerroksen vessasta, jonka katon läpi ja myös kolmannen kerroksen läpi rankkasadevedet tulivat. Tähän kuntoon työmiehet sen eilen aamulla jättivat palatakseen tuota pikaa jo maanantaina jatkamaan hommia... Näin voimme leikkiä venäläistä rulettia kenen asioijan päähän tuuletin tipahtaa.

Mrrrrrr.

Hauskempaa päivää teille!

Kesäauto

2011-06-09T17:02:00.003+08:00

Autossa on minusta tärkeää olla ratti jolla ohjata ajosuuntaa, pyörivät renkaat, toimiva moottori sekä riittävästi istumapaikkoja koko perheelle. Merkillä, värillä, ijällä tai muodolla ei väliä ole, saati mahdollisella vekottimen tuomalla statusarvolla. Auto on vain välttämätön paha mökin sijaitessa 20 kilometrin etäisyydellä kauppalasta eikä julkisia kulkuvälineitä kulje seudulla nimeksikään. Mieluiten autoa en omistaisi laisinkaan, mutta vuokraaminenkin on kovin tyyristä. Niinpä olen jo muutamia viikkoja panikoinut ensimmäiset Suomi-lomapäivät mielessäni, kuinka saan vietää ne kesäautoa etsiessä. Mutta kuten yleensäkin, on asioilla taipumus selvitä!

Myimme vuosikymmen sitten vanhan automme ystävän äidille. Ja tänään tämä ystävä soitti, että joskos haluaisimme ostaa sen kärryn takaisin sopuhinnalla, hänen samalla tarjotessa huoltopalvelujaan! Ystävän ei montaa sekuntia myöntävää vastatusta tarvinnut odotella.

Juuri tänään elämä tuntuu taas kovin leppoisalta ja helpolta.

Toiselta tuntuu varmasti suomalaisen pankin tiliotekirjekuoresta. Se toki saavutti päämääränsä tänään, mutta leimojen mukaan on se Itellan käsistä kuukausi sitten lähdettyään käynyt ainakin Saksassa ja Keniassa sekä saanut kaksikin kiinalaista leimaa pintaansa. Ehkä se oli matkannut maailmaa jonkun seikkailunhimoisella kesäautolla?

Kurkistuksia

2011-06-07T21:39:00.004+08:00

Päätin nostaa kurkistukseni arvoiselleen tasolle. Vaikkakin ne ovat vain pikaisia, ohikiitäviä hetkiä ovat ne kuitenkin tärkeä osa elämääni, tätä ihan oikeaa arkea ja juhlaa. Niihin sisältyy paljon kauneutta, vaikken aina edes näkemääni ymmärrä. Eikä uteliaisuuteni myötä syntyneet kohtaamiset muuta minua kiinalaiseksi. Mutta nämä kokemukset ansaitsivat minusta ihan oman näyttelynsä. Pienten hetkien värejä, materiaaleja, ääniä ja hajuja.

Kurkistuksia, olkaa hyvät:

Työhuoneeseen pääsivät esille Hullunkuriset perheet. Niitä Kiinassa riittää, kuten alla olevat Tuunaajat, Punaiset ja Perinteiset sekä monet muut.

Ruokasalin puolelta löytyy lisää kurkistuksia.

Tarjoamuksina kansainvälisesti belgialaista suklaata, ameriikkalaisia shipsejä, japanilaisia wasabi-palleroita sekä kotimaisia pähkinöitä. Sekä chileläistä kuohuviiniä ja jääkahvia.

Taustamusiikkina tänään salamointia, huomenna ehkä linnun laulua. Näyttely avoinna vielä huomenna keskiviikkona Yosemitessä 11-21, tervetuloa!

Hongcun

2011-06-04T14:40:00.004+08:00

Unescon maailmanperintökohde Anhuin vuorten syleilyssä, kylistä kaunein ja perinteisin. Pahat henget loitolla pitävä peili ripustettuna jokaisen kodin ulko-oven päälle, käppyräiset räystäät ja tyylikkäät mustat koristemaalaukset pakottivat kameran räpsimään jatkuvalla syötöllä.

Päivällä kymmenet turistibussit toivat kapeille kujille ihastelijoita, joiden kylän pääsymaksuilla näitä satoja vuosia vanhoja taloja hienovaraisesti ylläpidetään. Hiljaisemmat sivukujat täyttyivät piirtelevistä taideopiskelijoista, joiden tussitöissä jokainen talon väkkäräinen yksityiskohta oli tunnollisesti kopioitu.

Illan hämärtyessä katosivat ihmismassat lähikaupungin suuriin hotelleihin ja me saimme Hongcunin hiljaisuuden itsellemme. Nautimme illalliseksi bambunversoja ja munakoisoa lammen rantaravintolassa. Ihmeellisesti vältyimme kanavapulahdukselta kujien mutkissa vaikka seikkailimme syvässä pimeydessä mukulakivikatuja kompuroiden takaisin majataloomme. Herätäksemme taas suloiseen aamuun.

Kaiken jo kokenut?

2011-06-03T14:10:00.002+08:00

Siltä minusta nyt äitinä tuntuu. Esikoisen elinkaari alkoi 13 vuotta sitten ja sen jälkeen sekä sisarustenkin syntymän jälkeen on elämässä tapahtunut yhtä ja toista. Osin omaa syytä ja toisaalta ihan vain koska "se kuuluu asiaan". Kuten toistuvat kihomatoepisodit Pariisissa.

Tänään oli tarkoitus saada ensi viikon näyttelyn taulut valmiiksi. Hyvinhän tuo työpäivä aamulla lähtikin käyntiin, mutta keskeytyi kouluterveydenhoitajan aamuiseen puheluun, että tulepa rouva hakemaan tämä täilapsi kotiin. Nyt sitten olen täysin oppinut täiäiti. Kuopus ressukka joutui mukaan täishampoon etsintään (ei ollut ihan helppoa tässä maassa, eihän täällä mitään niin öllöä ole...), sai sittemmin istua puoli tuntia shampoolla kuurattavana, nököttää tunnin täikampakäsittelyssä, ja lopuksi päätimme lyhentää kuontalon puoleen. Neljä tuntia kaikkeen meni. Voisihan tuon päivän toisinkin viettää. Toisaalta ihan mukavaa yhdessäoloahan tämä, pienen reippaan koululaisen kanssa.

(Kuvissa eivät suinkaan pällistele kiinalaiset täit, vaan Anhuista ostamani perinteiset heinäkäsityöt.)

Illallisen aikoihin

2011-06-02T16:38:00.004+08:00

Veijarit halusivat harjoitella Miss Wangin opettamia englannin taitoja. He johdattivat meidät koulunsa pihalle, jossa asuntolassa viikot asuvat lähikylien lapset söivät illallista, seisten kuten tällä seudulla muutenkin näytti tapana olevan. Eniten kuitenkin hätkähdytti illallisen vaatimattomuus: riisiä ja väriksi hieman bambunversoja. Ilmankos lapset näyttivät järjestään kaksi tai kolme vuotta kertomaansa ikää nuoremmilta. Elleivät sitten juksanneet, 13-vuotiaat veijarit.

Nimetön kylä

2011-06-02T16:19:00.003+08:00

Pysähdyimme iltakävelyllä maantienvarsikylään. Köyhyyden ja kummallisen aution tunnelman kujilla tapasimme iloisia vanhuksia ja riehakkaita lapsia. Keski-ikäisiä ei näkynyt missään - kuuroa pariskuntaa lukuunottamatta. Mutta hekin suorastaan riehaantuivat saadessaan esitellä meille sikolättinsä terhakkaat asukkaat. Taisivat possutkin hymyillä!

Matka kotimaassa, Kiinaan

2011-06-02T08:28:00.003+08:00

Keltaisella vuorella elimme auringon mukaan. Aamun sarastaessa kiipesimme yhdelle kymmenistä huipuista ja yritimme kuunnella ruosteen oranssin lintusten kuikuilua. Mutta vaikeaa se oli, sillä kuten opaskirja ystävällisesti varoitteli, saimme paljon seuraa. Tunsimme olevamme lähes yhtä merkittäviä kuvauskohteita kuin auringon ensimmäiset tai viimeiset säteet ja mutta ihmeteltävää riitti meillekin. Kovin on erilainen tämän kansan tapa nauttia huikean kauniista aamusta: kokeillaan kaikua uudestaan ja uudestaan, huudatetaan matkaradiota, nauraa räkätetäään, estottomasti päästellään erilaisia luonnollisia ääniä... Pistäydyimme siis keskelle todellista Kiinaa, jonka kasvot Pekingin kansainvälisellä esikaupunkialueella välillä vallan unohtuu!

Mutta todellinen Kiina tarjosi myös mieleenpainuvia elämyksiä riisipeltojen, villiapinoiden, bambumetsän, gekkojen sekä satojen hymyjen muodossa.

Reppu odottaa pakattuna

2011-05-24T22:36:00.002+08:00

Aamun sarastaessa nostan sen olalle ja hilpasen naapuriin. Sieltä lähdemme yhdessä kotiäitien vuosilomalle kohti jylhää Keltaista vuorta. Seuraaviksi päiviksi on luvassa iloisen seuran lisäksi komeita maisemia ja raikasta vuoristoilmaa.

Ensi viikolla tavataan, näyttelyn merkeissä!

Se aika vuodesta

2011-05-22T22:05:00.003+08:00

Näistä punaista seinää vasten otetuista kuvista huomaa vuoden jälleen vierähtäneen. Tyttäret ovat kasvaneet sen kymmenen senttiä, oppineet uusia raajojen ojennuksia ja on kevätesityksen vuoro. Minulle tämä viikonloppu tarkoittaa tarkkaa aterioiden aikatauluttamista, kuuden teatterimeikin ja balettikampauksen tehtailua sekä sukkahousujen eheyden vahtaamista. Harjoitus niin tanssissa kuin tanssijoiden ehostamisessa helpottaa lopputuloksen onnistumista kummasti. Ihan hyvin jo sujui, vaikka itse sanonkin.

----

Myös kertomus puuttuneesta palkasta sai mukavan jatko-osan. Sijaiskoordinaattori soitti juuri kohtuullisen nöyränä, siis pyhäiltana lähempänä yhdeksää, että punainen nippu on noudettavissa huomenna. Melkein alkoi säälittää, muttei kuitenkaan.

Säätöä kiinalaisittain

2011-05-20T19:12:00.003+08:00

Hih, jo vallan pelkäsin, että elämä on muuttunut ihan tavalliseksi vain, kun reiluun päivään ei sattunut mitään postaamisen arvoista. Kunnes tänään, kello yhdeltä oli kansainvälisen koulun sijaisilla palkanmaksuhetki. Siitä se taas lähti käyntiin, tämä normaali säätö.

Olin niin odottanut tätä palkkaa, sillä viime kuussa sain hoidettavaksi tavallista enemmän sijaisuuksia. Odotin ihanaa punaista paperinpalapinoa (aasinsilta kuviin - kiinalaiset rakastavat pinoja!) Palkka eli punaiset 100 yanin setelit ojennetaan ruskeassa kirjekuoressa. Päälle on käsin kirjoitettu summa, joka olikin tänään yllättäen vain 40% luulemastani! Ihmettelin ja rahanlaskija ilmoitti, että summa on juuri se jonka palkanlaskija oli hänelle antanut. Siispä palkanlaskijan puheille. Joka ilmoittikin välittömästi suureen ääneen, ettei virhettä ole tapahtunut, että palkat, unohtuneet mukaanlukien, maksetaan kerran kuussa, seuraavan kerran kesäkuun lopussa ja sitten ohjastikin minut sijaiskoordinaattorin puheille. Joka puolestaan häiriöstä närkästyneenä sanoi, että saan kyllä rahani, kuukauden kuluttua seuraavan palkanmaksun yhteydessä.Juu, mitään ei voi tehdä, on kauhea kiire.... Täh ja häh? Kysyessäni josko itse voisin asiaa kuitenkin jotenkin edistää ohjasti hän minua täyttämään tuntikaavakkeen uudelleen ja sitten odottamaan. Kysäisin koordinaattorilta, että entäpä jos hänen palkastaan puuttuisi 60%, niin miltä tuntuisi. Vastaus oli, että "Huhtikuussa oli niin paljon sijaisia..."

Tässä tapahtumaketjussa on kaksi perityypillistä kiinalaista juttua. Kas, ensiksi jokaisella on laatikkonsa ja sen ulkopuolle ei mennä. Eli palkkoja ei makseta kuin juuri tiettynä aikana. Vaikka kassakaappi vieressä olisi punaista pullollaan. Pomolta ei moiseen poikkeamiseen myöskään voi lupaa kysyä, sillä silloin saattaisi paljastua. Toiseksi virheitä ei myönnetä, vaikka ne kuinka olisivat inhmillisiä ja ymmärrettäviä. Siksi niitä ei myöskään voi korjata, koska silloin myöntäisi sen tapahtuneen. Eli minä en saanut palkkaa, mutta virhettä ei ole tapahtunut.

Mutta minä olenkin oppinut jo läksyni. Ensin kiltisti täytin kaavakkeen ja sitten marssin ylemmän pomon eli ala-asteen rehtorin pakeille. Ja siitäpä mielenkiintoinen keskustelu kehkeytyikin, järjellisen tuntuinen heppu! Saapa nähdä mitä Uuden maailman herra, melko uusi pekingiläinen, saa aikaiseksi. Nostaako kädet kiinalaisten hyökkäävän puolustuksen edessä pystyyn vai saako hihat heilumaan. Seuraan tilannetta mielenkiinnolla. Palkka olisi joka tapauksessa kiva saada pian, eikä vasta päivää ennen Suomi-lomaa. Ellei joku siellä Suomessa halua vaihtaa yaneja hyvään hintaan euroiksi?

Huh!

2011-05-18T17:12:00.003+08:00

Katsahdin kelloa tänään lukemattomia kertoja. Etsiskelin (turhaan) itsestäni oireilta joiden turvin olisin voinut karata tilanteesta. Laskin suoritetuista tunneista tulevaa palkkaa ja tunsin pientä pettymystä. Ja taoin päähäni lausetta: " Ei kiitos, en tule hoitotädin sijaiseksi päiväkotiin. Opetan vain ja ainostaan kuvataidetta ja tekstiilitöitä."

Milloinkahan lopetan tämän Yes, javisst, juu juu -ihmisenä olemisen? Tämä on henkisesti aika raskasta hommaa, elää itsensä kanssa.

Pienten ilojen suuruus

2011-05-16T23:24:00.002+08:00

Lähes vuosikymmen sitten ostin ihastuttavan kirjan sukka-apinoista. Sivuille oli koottu keräilijän persoonallisimmista sukka-apinoista otetut potretit sekä valotettiin pula-aikana syntyneen vanhoista sukista keksityn mallin tarinaa. Kirjan ollessa vielä kohtuullisen uusi otin muutamien veijareiden kuvista jopa kopiot ja kehystin hetkeksi seinälle. Säännöllisen epäsäännöllisesti olen muistellut tuota kirjaa, joka on Suomen kirjahyllyssä. Minullahan on suorastaan ollut ikävä niitä vekkuleita!

Ja niin tapahtui vikonloppuna ihme, sillä ilmielävät sukka-apinat saapuivat vierailulle kotiimme lapsen ystävättären kassissa! Olin pyörtyä ja hihkuin innosta huomattuani lapsen kassista kurkkivat päät sekä pitkät pehmoiset raajat. Tämä on minun elämässäni erästä ajankohtaista maailmanmestaruuttakin suurempi riemu ja ihme. Kylläpä oli ihana kohtaaminen.

Tällaisia iloja Pekingissä!

Tapasin Taitelijan

2011-05-14T07:22:00.004+08:00

Käväisimme ystävän kanssa paperiostoksilla Songzhuangin taiteilijakylässä, muutama kymmen kilometriä kaupungista itään. Sinäänsä kylä näyttää aivan samalta kuin muutkin lähitienoon paikat: rumia moderneja yksikerroksisia taloja, joissa lämmityksestä, asiallisesta sähköstä ja viemäröinneistä ylipäätään voi vain unelmoida. Ruutukaavan mukaisilla hiekkakujilla asuu ja työskentelee eri arvioiden mukaan neljästä kahdeksaan tuhatta taiteilijaa. Teknisesti huippuosaajia, sisällön ja sanottavan uupuessa. Mutta onneksi on maailmassa paljon mestareita, joita kopioida - Songzhuangista saa kotinsa seinälle öljymaalauksena minkä tahansa Rembrandtin.

Lounaan päätimme nauttia paikallisessa ravintolassa. Pian tilauksen jätettyämme paikalle ilmaantui ilmielävä eurooppalainen Taiteilija, hiukset hulmuten, löysä villapusero roikkuen (+27!) ja samettipöksyistä hevosetkin karkasivat. Tietänette tyypin. Ainakin me tiedämme hänestä nyt hyvin paljon, sillä meidät hoksattuaan liittyi hän sen kummemmin aikailematta seuraamme ja joutui armottoman puheripulin kouriin. Ei lienee ollut tavannut länkkärinaisia vähään aikaan.

Sveitsiläisellä puoli vuosisataa täyttäneellä herralla oli selkeät näkemykset asioista:
-lapsettomana hänellä on enemmän aikaa tarkkailla perheitä ja ihmisiä ja siksi onkin voinut kehittää oman teorioita lastenkasvatuksesta
-naisia hän tarvitsee inspiraatioon, heitä löytää paikallisesta bordellista, sillä varsinaista tyttöystävää tai vaimoa ei juuri nyt ole
-taiteilijakylässä hän voi elää kuin rikas mies, syöden kaikki ateriansa tässä samaisessa ravintolassa - en ihmettele, maksoihan ateriat vain 1-3 euroa
-minutkin analysoi, että kasvoistani näkee etten aina ole ollut näin pyöreä, että minun kannattaisi tutustua verityypilleni sopivampaan ravintoon...

Juu paljon hän ehti siinä puhella. Syötyämme jouduimme vetoamaan kiireeseen ja suorastaan pakenemaan paikalta. Hänellä ateria oli vasta aluillaan.

Näin on meitä moneksi. Kuten kaupungissa satuloita. Hauskaa viikonloppua kaikille!

Nimim. Hinnoittelusta pöllämystynyt

2011-05-09T07:24:00.004+08:00

Leppoisan sunnuntain herkistäminä ajattelimme paneutua kesäloman lentolipppujen hankintaan. Eri lentoyhtiöiden tarjoamien lentohintojen selvittyä tunnen itseni vallan tyhmäksi, sillä ei, en mitenkään kykene ymmärtämään tätä hinnoittelua. Liitelevät samaa reittiä, samanlaisilla koneilla ja hintaero on parhaimmilaan yli 40%! Annanpa teille hintaesimerkit mitä minun ja kolmen tytön (joista yksi "aikuinen") lennot Pekingistä Helsinkiin ja takaisin maksavat.

Aeroflotilla Moskovan kautta 2500 €..
Lufthansalla Frankfurtin kautta 3000 €.
SAS:lla Kööpenhaminen kautta 3600€.
Finnairilla suoraan Helsinkiin 4000 €.

On kuulkaas Vilijonkan protestin aika. Voinen heittää erään kanta-asiakaskortin roskiin ja alkaa opiskella venäjää. Ruoatkin ovat kuulemman Aeroflotilla paremmat!

Lisäkatkeruutta asiaan lisää se, että samanaikaisesti tämä porukka lentäisi Finnairilla Helsingistä Pekingiin ja takaisin alle 2200€! Nyt tarvittaisiin viisaamman luento tästä hintapolitiikasta, että miten voi sama matka vain päinvastaisessa järjestyksessä maksaa puolet vähemmän?

Lapsille myin kierosti Moskovassa pysähtymisen uuden lentokentän näkemisellä... Kelpasi!

(Toinen vaihtoehto olisi tietenkin kesälomailu 40-asteisessa Kiinassa. Näkemistä ja tunnelmaa ainakin riittäisi. Kuvaraportti lauantai-illan hämystä kaupungin sydämestä.)

Katukaupan peruskurssi 1

2011-05-06T14:18:00.006+08:00

Ja kuinkas sattuikaan, osuin jälleen kerran keskelle kansantapahtumaa. Hetki siinä meni ennen tilanteen vakavuuden ymmärtämistä. Lärpäke nimeltään iPad2, sehän se on saapunut kauppoihin tänään! Miten se minulta olikin ihan mennyt ohi ;)

Satojen ihmisten järjestäytynyt jonottaminen vaati kymmeniä järjestyspojuja.

Aidosti säälitti nämä ruskettumista kammoavat kiinalaiset. Seisoa nyt siinä kirkkaan auringon alla kolme tuntia ja hankalasti takkia suojana pitäen. En jaksaisi! Saisi olla kovastikin elämääni mullistava juttu, esimerkiksi lääke, jota tuossa viitsisin jonottaa.

Mutta fiksut eivät itse jonottaneet... Aidot katukauppiaat olivat palkanneet kymmeniä vierastyöläisiä jonottamaan puolestaan ja koska kullekin asiakkaalle myydään enintään kaksi läpyskää oli selvästi toisten rahalla ostavia papparaisia ja maalaispoikia liikenteessä paljon. Liikkeen takaovella katukauppiaat ottivat ostajilta laitteen ja vaihtorahat.

Jo puolenpäivän aikaan kaupankäyntiä oli tarjolla ostarin joka nurkalla.

Kiinalaisten välittömyys myös raha-asioissa vaihteeksi hämmensi. Tälläkin hepulla oli vieressään 15 iPodia ja hän myi niitä nyt neljä metriä Apple-kaupan etuovesta oikealle 30 euroa kalliimmalla millä ne oli hankkinut. Siinä kaiken jonokansan edessä olikin hyvä tarkistaa saldotilannetta satasnippu kädessä pullistellen.

Jo yhden ostokeikan tehneet siirtolaiset odottivat takaoven tuntumassa tovereidensa saapumista kaupasta ja samalla keräsivät voimia seuraavaa jonottamista varten. Pojat sanoivat saavansa palkaksi 100 yania eli 12 euroa.
Siinäpä vasta työ, jonottaja.

Laadusta kiinalaisittain

2011-05-05T18:16:00.004+08:00

Mikäli olit loistotuulella varoituksen sana vain; tämä postaus saattaa aiheuttaa pientä pohdintaa ostotottumuksiesi suhteen, jopa ärsyyntymistä. Mitä "Made in China" tarkoittaa, ihan käytännön tasolla.

Varakkaille suunnatussa sushi-ravintolassakin asiakkaiden on käytävä vessassa. Ja siellä saa pissimisensä ohella nauttia sisustuksesta. Mm. pöntöllä istuessa (Huom! ei kyykkiessä) kattolampusta, jonka kuuppa on särkynyt jo matkalla ravintolaan tai mitä todennäköisimmin ensimmäisen lampunvaihdon yhteydessä. Mutta kiva kiekurapoltin, vai mitä?

Kattokaakeli on kätevästi kiinnitetty takaisin paikoilleen teipillä. Harmi vain ettei teippi ihan jaksa laatan painoa, mutta ei tekisi pahaa kokeilla keinoa naapurikaakelin kanssa. Sehän on pienempikin.

Tämä kyltti on tuttu kaikista ravintoloista. Voitte vain kuvitella millainen lemu on paperien lojuessa pitkin lattioita ja avoimissa paperikoreissa... Lapsille sanonkin, että hengittäkää huolella ennen vessareissua ja seuraavan kerran vasta ollessanne takaisin salin puolella.

Sama meno jatkuu käsienpesutilan puolella, jossa hanasta luonnollisestikin tulee ainoastaan kylmää vettä.

Näin meillä, täällä uudistuvassa ja kehittyvässä. Pitäkääs mielessä seuraavan kerran kun ostatte MadeinChinaa...

Vauhdikas aamu

2011-05-04T11:11:00.005+08:00

Karkasin kodin vallannutta ilmastointiritilöiden puhdistuspartiota. Ei sitä huutelua jaksanut kuunnella. Kotiapulaisen vannotin tarkkailemaan, että loppujenkin ritilöiden puhdistustaso pysyy yllä. Pujahdin moposella päätieltä kylään ja tein kevään ensimmäiset kunnon lätkälöydöt. Muunmuassa herttaisen bambulätkän, kaikessa löysyydessään suloisen. Maksoi sen tavannomaisen 12 senttiä. Ja pian pakenin toistamiseen samana aamun, pian pian kylän laidalle, kylän kuhinasta pois. Karkasin Mrs. Shannonin orgaanista ruokaa tarjoilevaan lounaspaikkaa, joka voisi yhtä lailla sijaita Lontoossa tai Barcelonassa. Että terveiset täältä minttuteen ääreltä. Minneköhän seuraavaksi karkaisin? Mielikuvitusmatkalle ehkä, sillä läppärin lisäksi kassista löytyvät opaskirjanen sekä suuri kartta.

Ihan salaa

2011-05-03T21:05:00.004+08:00

Suunnittelen pientä matkaa muutaman muun seikkailijan kanssa. Toiselle puolen maata tai ihan minne vain täällä Kiinassa, kunhan siellä asustaa jokin 55:stä vähemmistökansasta. Mielikuvitekseni jo väittää oviverhojenkin olevan siellä erilaisia, kuten myös nuhjuisuuden, lämmön ja chilin. No kieli ainakin. Onneksi eleillä pärjää pitkälle, ja pitkään. Vaikka kaikki muu on vielä avoinna matkani pituuden olen jo päättänyt, että kolme yötä ainakin. Jossain vaiheessa pitää paljastaa suunnitelmat perheellekin, kai?

Vappua vaan!

2011-04-30T14:20:00.002+08:00

Koulussa vietettiin taiteiden juhlapäivää. Seitsemän tuntia taukoamatonta tanssia, soittoa ja näytelmää. Aulat, käytävät ja salit olivat muuntautuneet yhdeksi suureksi galleriaksi. Lapset kirkasvärisissä itse värjätyissä paidoissaan olivat kuin sateenkaarelta tipahtaneita, vauhti päällä ja iloa pursuavia. Taidepäivänä ilmaisu oli raikasta sekä vapaata.

Toisin kuin taidegalleriassa muutama päivä sitten. Naamakirjaa ei täällä pahemmin kannata taiteen keinoin pohtia... Tätä teosta ei tekijä taida enää ikinä nähdä. Samalla reissulla kuulin juoruja kuinka maan tunnetuimman toisinajattelija-taiteilijan muutaman viikon takaisen pidätyksen myötä ovat edelleen kadoksissa hänen lakimies, muutama avustaja sekä sihteeri. Helppoa on meidän elämä, täällä omassa kuplassamme sekä muualla maailmassa.

Äh, iloista vappauahan minun piti toivottaa, eikä ruveta pohtimaan syntyjä syviä. Meillä on jo helium-pallotkin hankittu! Hilpeää Vappua teille ystävät jka kylänmiehet!

Aasinsiltoja

2011-04-27T22:13:00.003+08:00

Vauhtimimmin runosuoni on alkanut sykkiä - koulussa muutama päivä sitten käyttöön otetulla runovihkolla on ihmeellinen voima! Riimejä syntyy nyt kotonakin. Ahaa-elämyksiä ja oppimisen riemua parhaimmillaan. Uusia puolia pienestä ihmisestä.

"Kuuma kaakao
oli mikroaaltouunissa
eikä kukaan tykännyt
kuumasta kaakaosta.
Hän sanoi
minä sulan."

(suomennos Vilijonkka)

Mielenkiintoisinta minusta kaikessa on lapsen kyky omaksua uusia asioita. Vielä kuusi kuukautta sitten lapsi ei osannut kirjoittaa saati lukea ja englannin taito oli tasolla :" I toilet..." Koulun opettajat hokevat mantraansa vanhemmille: "Learning a second language is a hard work." kodin mahdollisimman suuren tuen ja ymmärryksen toivossa. Jos asenne on tämä, niin varmasti aasialainen lapsi alkaa kokea voimattomuutta ja painetta asiasta, vanhempienkin pian hokiessa, että vaikeaa on, hurjan vaikeaa.

Tämä pieni hassu runo on minusta todiste kuinka rennolla asenteella pötkii pitkälle, että tietoa ja taitoja voi lapsille suorastaan kaataa päähän. Hankalaa on ainoastaan lapsien kykyjen vähättelyn välttäminen. Toki jos pyrittäisiin täydellisyyteen olisi meilläkin vielä pitkä ja kivinen tie edessä, mutta onneksi vähempikin riittää meille suomalaisille.

Siitä löytyy veikeitä todisteita Hesarin "Päivän videoista" uuden kansanedustajan haastattelussa... Hyi mua.

Pelailua

2011-04-26T09:17:00.003+08:00

Eikös kevät ole uusiutumisen aikaa? Tässä uskomuksessa olen viime kuukausina miettinyt paljon työtä, sen tarvetta sekä koko työidean monitasoisuutta. Toinen mietintämyssyssäni pyörinyt teema on itsetutkiskelu, enemmän avattuna millainen olen, mitkä asiat ovat tehneet tai tekevät minut sellaiseksi kuin olen tai miten toimin. Nämä kaksi teemaa yhdeistettynä toisiinsa tuottavatkin kolmannen ja vaikeimman kysymyksen, että millainen työ itse asiassa minulle sopisi, mistä eniten nauttisin ja missä olisin parhaimmillani. Varsinainen palapeli, joka kasvaa kasvamistaan.

Sekin on mielenkiintoista kuinka elämä on kuin domino. Yksi asia liittyy toiseen ja johtaa seuraavaan. Yhden dominohaaran olen nyt laittanut kasvamaan ja mielelläni näkisin sen jatkuvan pitkään. Sen aloittaminen vaati ensin havainnon, sitten rohkeutta avata suu ja läväyttää läppäri auki johtajan silmille. Seuraavaksi yritän vastata tarjottuun pikkuhaasteeseen. Pian nähdään olenko tai uskotaanko minun olevan näillä taidoilla valokuvaaja, vai loppuvatko dominopalat kesken.

Havainnointia kaupungista

2011-04-25T10:45:00.003+08:00

Suomi-vieraiden hypättyä lentokoneeseen ja arjenjo alettua - eihän täällä pääsiäistä vietetä kuin 67 miljoonan kristityn voimin - on hyvä hieman laittaa muistiin edellisen viikon havaintoja.

Taivaantemppeli on aina yhtä vaikuttava: tyyni, kaunis ja mahtava. Mutta keskellä puistoa kohtasimme perinteisen "kukkotappelun" uhrin. Ensimmäisen kerran näin täällä todella väkivallan jälkiä. Ohitimme tilanteen nopeasti, muuta yleisöä ympärillä olikin jo runsaasti eikä näky ollut kaunis, etenkään pienille silmille. Mutta paikallisten totaalinen mitään tekemättömyys hämmästytti. Puuttuiko uskallusta vai taitoa?

Me siis siirryimme eteenpäin kuten muu kaupunki ympärillämme. Kaupunki muuttuu käsittämättömällä vauhdilla. Viikon aika kävi useasti niin, että innoissani halusin näyttää jonkin liikeen tai asian vieraille, muttaa kappas olikin se joko lopettanut tai muuttanut sitten edellisen käyntini. Vieraiden hämmästellessä kaupungin leppoisuutta ihmettelen minä aina vain sen vauhdikasta muuttumista.

Vastakohtien kaupunki, hyvin monella tasolla.

Pääsiäisen iloja

2011-04-24T10:54:00.007+08:00

Itänyt ja kohinalla kasvanut rairuoho, runsas kroisanttiaamiainen, kanakärpäslätkä, ranskalaisten kirkonkellojen heittämät suklaamunat puutarhassa, "jäyhenet" varpaissa, sininen taivas ja auringonpaiste, pääsiäistroparin laulaminen, pääsiäispupun jättämät herkkuyllätykset olohuoneen nurkissa, kuulasta trumpettikonserttoa kaiuttimista, esikoisen leikkimieli eli paperiset pupukorvat kampauksen kruununa.

Hyvää Pääsiäistä kaikille täällä kurkkiville!

Tapaamisessa

2011-04-22T22:01:00.006+08:00

Näin vaihteeksi jotain vallan uutta ajanvietettä puistossa, nimittäin avioliittomarkkinat! Huolestuneet naimaikäisten, mutta vain uranrakentamiseensa keskittyneiden lapsosten vanhemmat ja isovanhemmat ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä. Vävyn tai miniän toivossa ovat värkänneet kyltit jälkeläisistään trategisine mittoineen ja muine tärkeine tietoineen ja saapuneet tapaamaan kohtalotovereitaan puistoon. Leppoisa tunnelma ja hillitty deittikalenterien kirjaamiskuhina täytti laatotuksen. Vaan jotain noloa tilanteessa ilmeisesti kuitenkin oli, sillä kuvaamiseeni suhtauduttiin jollei kielteisesti niin ainakin kylttejä suojellen. Mutta kukapa haluaisi nettiin lapsensa pituuden, painon, saati syntymävuoden?! Kolmekymppinen naimaton on tässä kulttuurissa vanhemmille jo paniikin aihe. Tuoltakohan itseni tulevaisuudessa löydän?

Polleana ihmetellen

2011-04-21T22:51:00.004+08:00

Esikoisen wushu-harrastuksesta paljastui esityksen myötä uusia ulottuvuuksia. Tytär on kertonut wushun olevan tanssia ilman musiikkia, kuten hän asian balettiitanssijana asian näkee. Esityksestä ei kuitenkaan ääntä puuttunut: töminää ja taputusta, lattiaan kämmenellä läiskimistä, ho-huutoja. Sekä rytmikästä taustamusiikkia melkoisen kovalla. Olipa jännä juttu. Mielenkiintoista kuinka lapset kasvaessaan opettavat ja näyttävät meille vanhemmille vallan uusia asioita!

Esikoiselle sydämellinen kiitos upeasta esityksestä!

Suunnitelma 37B

2011-04-18T20:21:00.004+08:00

Joku kerta vielä rohkaisen mieleni, pujahdan muinaisen dynastian aikaiseen asuun ja tyynesti poseeraan kameralle. Kotona asetan kuvani perhealttarille, jota ohimennessäni voin sitten vilkaista ja palata muistoissani tähän kevääseen sekä Kiina-vuosiin. Montako niitä loppujen lopuksi kertyykään.