Monday, November 7, 2011

Paniikissa






Salaa mietin melkein joka välissä, että milloin voisin taas valoisan aikaan karata kylään. Pyhänäkin, että mahtaisinko kehdata jättää lapset keskenään jo toistamiseen samana päivänä. Sillä minut on riivannut lähes maaniseksi luokiteltavissa oleva paniikkikuvaaminen. Räiskin mitä sattuu, mistä sattuu. Pääasia kunhan on oikein monta otosta kotiin tullessa. Ulkohuussin seinä, kivihiilisavikädet, toinen huussin seinä, tyhjenevä kuja, hyljätty kaappi... kaikki kelpaa, kunhan kuvaan tulee jotain. Tässä ei taida olla tolkkua, järjestelmällisyys puuttuu ainakin tyystin.

Jos on maassa monta asiaa kummasti, niin täytyy myöntää etteivät omatkaan ajatukset juuri nyt kovin selkeitä ole. Toivottavasti edes viranomaisilla on selkeä käsitys mitä purettavan kylän paikalle tulee!

Näyttelyäkin taas suunnittelen. Sellaisesta pää menee vaan yleensä entistä enemmän sotkuun.

Thursday, November 3, 2011

Oikeastaan olin aamusta matkalla tylsästi Ikeaan hankkimaan uuden kodin loppuja vähäpätöisempiä huonekaluja, kuten sohvia, kirjahyllyjä ja tuoleja. Mutta kuin ylemmän tahon johdatuksesta keksin ensin poiketa koululla hakemaan palkkani. Niin törmäsin kollegoihin, jotka kutsuivat mukaansa vierailulle kiinalaiseen peruskouluun. Ehdin sännätä hakemaan kamerani kotoa, joten hyvät ystävä, tervetuloa tekin vierailulle lentokenttätyöntekijöiden jälkikasvun kouluun!


Luokkahuoneiden ovista sisään kurkkiessa tunnelma oli aavistuksen unelias, mutta siellä täällä käytävillä kaikui kuorolausunta ja hölinä.



Kahden aamutunnin ahkeroinnin jälkeen verryteltiin paikat ja heräteltiin aivot. Kaiuttimista mies huusi rytmiä ja musiikki raikasi.






Pääsimme Kiinan lipun alle seuraamaan kuudesluokkalaisten matematiikan tuntia. Keskittymistä, viittaamista, seisaaltaan vastaamista, ryhmätyötä, ryhmien aktiivisuuden pisteyttämistä, ablodeja, intensiivistä opetuksen seuraamista. Uskomaton oppimisen halun tunnelma. Enkä usko sen olleen vain vieraille näyttämistä, sillä turvallisuuden tunne välittyi jokaisen lapsen olemuksesta.


Toki koululla näytti ulkoisestikin asiat olevan kunnossa. Hieno urheilukenttä, siistit opetustilat ja hiiltä yllin kyllin takapihalla odottamassa talven kylmiä kuukausia.

Näin ovat minunkin asiani hyvin, sillä päivän elämyksen voimalla inspiroidun vähintään viikoksi olemaan aktiivinen.

Havahduin etäisyyteen


Markkinapaikka ei Pekingissä kovin suurta alaa tarvitse ollakseen "ihan toimiva". Tältä kevyenliikenteen väylältä saanee ihminen lähes kaiken tarvitsemansa:



Kyyhkysenmyyjän ja rotanloukkupöydän jälkeen oli sympaattinen hepokattikauppias sirittäjineen.



Ja seuraavaksi tarjolla oli edelleen tuoreen lämpöisiä veitsiä.



Kulkiessani uteliaisuus kasvoi, että mitä seuraavaksi, jotain pientä kivaa, tuollahan on oikein pöytä liinalla!




Mitäs tuosta ympäröivästä huiskeesta, luonnollinen asiahan tämä, hampaiden hoidattaminen.

Tajusinpa taas olevani kohtuullisen etäällä Pohjolasta.